Liperin lavalla on kohdattu 60 vuotta

KESÄLEHTI Liperin kirkonkylän kupeessa sijaitsevalla tanssilavalla pyörähdeltiin ensimmäisen kerran helluntaina 1964. Urheiluseura Liperin Taimi ry:n alun perin seuran taloudellisen tilanteen kohentamiseksi rakennettu ja edelleen omistama lava voi täydellä syyllä vieläkin mainostaa itseään kesäisenä kohtaamispaikkana. 

Eräopas Timo Lavikainen kannustaa retkeilemään

KESÄLEHTI Suuri yleisö tuntee Liperissä mökkeilevän Timo Lavikaisen näyttelijänä, mutta viime vuonna hän teki uuden aluevaltauksen ja valmistui eräoppaaksi. Intohimo luontoa kohtaan sai muun muassa Putouksessa sekä Napapiirin sankarit -elokuvissa esiintyneen Lavikaisen kouluttautumaan vanhemmalla iällä.

Puodille pitsan ohella pastaa

KESÄLEHTI Liperissä Pyhäselän rannalla sijaitseva Saariston Puoti on erityisen tunnettu liekin vierellä paistetuista pitsoistaan. Rantaan autolla kurvaavan asiakkaan silmään pistää ensimmäisenä puiset uunit, joiden taustalla siintävät sataman veneet.

Petri Sjöblom hurahti taas näyttelemiseen

KESÄLEHTI Ristin kesäteatterissa toista kautta aloittava Petri Sjöblom sanoo hurahtaneensa taas näyttelemiseen pitkän tauon jälkeen. Hän kertoo katsoneensa vajaat pari vuotta sitten opiston tarjontaa ja soittaneensa Ristin ryhmään, jossa hänet otettiin heti vastaan.

Karelia-Soutu tuo kirkkoveneet näille vesille

KESÄLEHTI Kirkkoveneet palaavat vuosikymmenen tauon jälkeen Liperiin ja Rääkkylään, kun Karelia-Soutu järjestetään Arvinsalmen lävistävänä tapahtumana heinäkuun lopulla.

Museoissa muistot menneestä palaavat mieleen

KESÄLEHTI Toimittajat piipahtivat paikallisissa museoissa etsien katseellaan tuttuja tavaroita omien muistojensa syövereistä. Ja niitähän löytyi. Arvaatko, minkä tekstin kukakin toimittajistamme on kirjoittanut?

Lamminniemi on rakas paikka

KESÄLEHTI Lamminniemen hovina tunnetussa talossa, Liperissä Rääkkylään menevän Tutjuntien varrella on parhaillaan menossa entisöinti- ja rakennusprojekti, josta vastaa edesmenneen Bengt Bromsin kolmesta lapsesta Carola Broms.

Hyvä pyytää – Itsetehty vaappu on muuta toista kuin kaupasta ostettu

KESÄLEHTI Monella kalastajalla on oma suosikkivaappu taikka lusikka, jonka koukkuihin kala tuntuu tarttuvan muita vieheitä paremmin. Kauppojen hyllyiltä löytyy lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja, joilla suomukylkiä voisi pyydystää. Viehevalikoimaansa voi täydentää tekemällä niitä itse.

Käsikirjoittaja-ohjaaja matkusti Lontoosta Rääkkylään rauhaan

KESÄLEHTI Englantilainen käsikirjoittaja-ohjaaja Dee Meaden vietti hieman erilaisen toukokuun Hakoniemen luovalla tilalla. Kuukausi vierähti nopeasti uuden käsikirjoituksen parissa, mutta kuinka hän oikeastaan päätyi kaikista maailman paikoista juuri Rääkkylään?

Uusi, mutta tuttu kasvo nousee lavalle

KESÄLEHTI Roukalahden kesäteatterilla tämän kesän näytelmässä on paljon tuttua ja vanhaa, mutta mukana on myös uutta verta. Roukalahden teatterilavalle nousee uutena näyttelijänä monelle liperiläiselle tuttu Satu Toivanen, joka on toiminut muun muassa grilli-kahvioyrittäjänä sekä kynsihoitajana Liperin kirkonkylällä.

Paksuniemessä nautitaan olosta aamusta iltaan ja lopuksi kuullaan kenties laulavaa kokkia.

KESÄLEHTI Paksuniemen satamaravintola on saanut kesäksi uuden yleisilmeen. Keittiö on remontoitu perin pohjin ja ruokapuoleen on panostettu. 

Kuorinka kutsuu matkailijoita – Vuokramökki on oiva vaihtoehto lomailuun järven rannalla

KESÄLEHTI Asuntojen lyhytaikaisvuokraus on yleistynyt viime vuosina ja paljon potentiaalia löytyy myös mökkimarkkinoilta. Maaseutuyrittäjä Jari Rouvinen pyörittää yhdessä puolisonsa Merja Kohosen kanssa kesäisin vuokramökkibisnestä Kuoringalla. Veden äärellä sijaitseville kohteille riittää kysyntää.

Purjehtiva koeasuja nauttii luonnosta

KESÄLEHTI Rääkkylässä käynnistettiin valtuustoaloitteen pohjalta koeasumisen kampanja viime syksynä. Kampanjassa haettiin kuntaan vuodeksi koeasujaa, joka toisi Rääkkylälle positiivisuutta julkisuutta esimerkiksi sosiaalisen median kautta tehtävillä julkaisuilla. Vajaan kahdenkymmenen hakijan joukosta koeasujaksi valikoitui joensuulainen Eija-Katriina Uusi-Tarkka.

Kerran taiteilija, aina taiteilija

KESÄLEHTI Taiteilija Auli Partio juhlii tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiviään uuden kesänäyttelyn merkeissä. Tätä nykyä hän toimii suunnittelijaopettajana Keski-Karjalan kansalaisopistolla. Uusia teoksia syntyy, vaikkei oma taide ole enää Partion päivätyö.

Piirakoita suven syömäjäisiin

KESÄLEHTI Rääkkylässä Rasivaaralla sijaitsevassa leipomossa rypytetään piirakoita kesäaikaan tiuhaan tahtiin. Kotileipomo Anu Hyttisen uuneista pulpahtaa kesäisin reippaasti yli 100 000 käsintehtyä karjalanpiirakkaa herkkusuiden maiskuteltaviksi. Niin sanottu kesäkausi alkaa leipomolla vapun tienoilta ja kestää lokakuun puolelle.

Maanviljelystä elämystapahtumiin – Tarja Surakka-Luostarinen liperiläisille nähtävää ja koettavaa

KESÄLEHTI Käsämän suunnalla asuva Tarja Surakka-Luostarinen tunnetaan Liperissä monen asian taitajana, tarttujana ja tekijänä. Lamminniemen suunnalta kotoisin oleva Surakka-Luostarinen on ollut miehensä Ilkan kanssa yksi pitäjän viimeisiä viljelijöitä sikatalouden tuotantosuunnalla. Surakka-Luostarinen tunnetaan laulu- ja kuoroharrastuksesta ja Aito Tavara -tuottajatorin sekä Elämystapahtumien vetämisestä.

Herkuista kesätyö – Jäätelöiden ja vohveleiden keskellä työ maistuu kesälle

KESÄLEHTI Kesään kuuluu jäätelö, oli sitä sitten nuori taikka vanhan. Suven aikana Liperin ja Rääkkylän alueella avaa ovensa useampi jäätelökioski, jossa vetovastuussa ovat nuoret.

Heikki Helle palasi sisävesille

KESÄLEHTI Liperin Honkalammelle jo vuonna 1975 omakotitalon rakentanut Heikki Helle on palannut sisävesille ja omaan kotisatamaan Kirkkolahdelle, kun hän ajoi pari viikkoa sitten Fiskari 25 -merkkisen ja Pulu II -nimisen veneensä Joensuusta Liperiin.

Urheiluvälinekauppias Martikainen viihtyy Ylämyllyllä

KESÄLEHTI Ylämyllyläinen Tommi Martikainen on vielä suhteellisen tuore Liperissä ja Jyrissä asuva yrittäjä. Martikainen ja hänen Terhi-vaimonsa ovat joensuulaisen Intersport-urheiluliikkeen kauppiaspariskunta. Vahvan urheilutaustan omaava Martikainen on samalla yrittäjä ja monin eri tavoin huippu-urheilussa jatkava aktiivi.

Savessa mieli lepää – Hanna Hjerp tietää, miten käsillä tekeminen lisää hyvinvointia

KESÄLEHTI Terveydenhoitaja Hanna Hjerp toteutti haaveensa ja perusti keramiikkapajan kotinsa yhteyteen Liperin Käsämään. Etelä-Suomessa opiskellut Hjerp tapasi miehensä pääkaupunkiseudulla, ja pariskunta muutti Turun seudulle, josta matka toi Hanna Hjerpin kotitilalle Liperiin vuonna 2020.

Palvelupytingin ensimmäinen kesä

KESÄLEHTI Liperin Kirkkolahdelle valmistui viime kesän lopulla palvelurakennus. Tähän mennessä noin 90 neliön puurunkoista rakennusta ovat käyttäneet lähinnä Pulikoijien avantouimarit sekä rannalla piipahtaneet hotelli helpotuksen tarvitsijat.

Vaihtoehtoinen kesä

KOLUMNI, KESÄLEHTI Kesällä on aikaa palautua pitkän pimeän jakson rasituksista ja latautua tulevaan syksyyn. Meistä jokainen rentoutuu tavallaan. Yksi tykkää hääriä päivät pitkät ihmisten ilmoilla, toinen samoilla lähiluonnossa ja kolmas loikoilla aurinkotuolissa aikakauslehtiä lueskellen. Kaikkia yhdistää vuosien varrella muodostuneet, omannäköiset tottumukset ja rutiinit.

Kesä otetaan vastaan lauteilta

KESÄLEHTI Kesäkuun toisena viikonloppuna järjestetään Rääkkylässä saunaviikonloppu, joka on osa Koko Saimaa saunoo -tapahtumaa. Kesäkuun 7.–9. päivä saunat lämpiävät tapahtuman kunniaksi ainakin Koivuniemessä, Rasivaaralla Patrikanlahden uimarannalla sekä Paksuniemessä.

Teitä kunnostetaan miljoonilla

KESÄLEHTI Liperinsaloon vievä Niinikkosaarentie sekä Mattisenlahden läpi kiemurteleva Mattisenlahdentie saavat uutta pintaa kesän aikana. Karseassa kunnossa olevaa Niinikkosaarentietä korjataan 11,7 kilometrin matkalta eli Tutjuntien risteyksestä aina saaren eteläpäähän eli Salonnenään saakka.

Piipahda yhdessä tai kierrä kaikissa näyttelyissä

KESÄLEHTI Rääkkylän kirjastolla on kesän aikana kaksi näyttelyä. Kesäkuun alusta heinäkuun puolen välin tietämille kirjaston seinille on ripustettu kunnan työntekijöiden lapsuuskuvia sekä kirjoitelma heidän ensimmäisestä kirjamuistostaan. Kävijät pääsevät myös arvailemaan ketkä kuvissa poseeraavat.

Pitkä kuuma kesä

PÄÄKIRJOITUS, KESÄLEHTI Popedahan sen tiesi jo vuonna 1985 minkälainen Suomen kesä on. Kappale ”Pitkä kuuma kesä” on samalla tavalla klassikko kuin Mamban ”Vielä on kesää jäljellä” ja Valvomon ”Mikä kesä?”. Kappaleita on hoilattu pitkin poikin Liperiä ja Rääkkylääkin vuosikymmeniä. Ja mikäs niitä on hoilatessa, koska kyse on erittäin tarttuvista ralleista ja asiain tila, jonka toukokuun

Jetillä pääsee hulvatonta vauhtia

Kylmä kesäpäivä, kylmä vesi, kalpeat kanankoivet ja kokeilussa kiitävä vesijetti. Herkkähipiäisenä edellä mainittu yhdistelmä aiheutti hiukan ennakkoväristyksiä, mutta kokeiltavahan se konetta on, jos sellainen kerta käsiin annetaan.

Sinisen kylän joen kiireetön pinta

KESÄKOLUMNI ”Taipaleenjoki, Tuonelanjoki – niin äiti lauloi ja lapset pirtissä hoki, kun suvi saapui ja suvi hiipui, mut isä vain yhä viipyi.”

Pippurisen koto on Liperissä, mutta seikkailut maailmalla

Liperiläisen kirjailija Tuomas Liuksen uusin teos ilmestyy syyskuun tietämillä. Kirjassa seikkailevat jälleen etsivät Marko Pippurinen ja Julia Noussair. Kaksikon etsivätoimiston kotipaikka on Viinijärvellä, vaikka eteen tulevat seikkailut vievätkin muille maille.

Harrastus voi kantaa työksi

Entisessä kaivoskaupungissa asuva 38-vuotias Taija Mustonen näyttelee Ristin kesäteatterissa toista kesää. Hänelle näytteleminen on tässä vaiheessa mieluisa harrastus työelämän ohessa, mutta ajatuksissa on harrastuksen kantaminen vielä leipätyöksi.

Yksi mökki ja kymmeniä laivoja

Rääkkyläläinen 69-vuotias Tuomo Asikainen ei kursaillut Wärtsilän Helsingin telakalla ollessaan tekemässä monta sataa metriä pitkiä risteilyaluksia ja jäänmurtajia. Alukset valmistuivat aikanaan, mutta Rasivaaran ja Niemisen välimaastoon sijoittuvaan mökkityömaahan on uponnut aikaa konsanaan enemmän kuin useampaan risteilijään.

Soiva postikortti Rääkkylästä

Rääkkyläläisen luontokuvaajan Heidi Multasen taidokkaita otoksia on painettu postikorteiksi. Rääkkylän kunnan logolla varustetuista korteista löytyy myös QR-koodi, jonka kautta avautuu paikallisen muusikon Mammu Koskelon säveltämiä äänimaisemia, runoja sekä pientä Rääkkylä-tietoutta.

Kukkia ja perhosia Paksuniemen kesässä

Ystävykset Merja Kupiainen ja Anneli Timonen toivat värikylläiset taideteoksensa Paksuniemen ravintolassa vierailevien iloksi.

Sulo Reijonen rakentaa erämajaa

Parasta saa, kun asiat tekee itse. Lausahduksen voi hyvin yhdistää liperiläiseen Sulo Reijoseen. Seitsenvuotias Reijonen aloitti nimittäin viime kesänä rakentamaan itselleen erämajaa.

Kertomisen arvoinen tarina voi olla pienikin muisto

Pieniltäkin kyliltä löytyy monia mielenkiintoisia henkilöitä, tapahtumia tai tarinoita, jotka vain odottavat kertomistaan. Viime vuonna alkanut Keski-Karjalan kylien tarinat -hanke kerää ja tallentaa Rääkkylässä vielä tämän vuoden ajan paikallisia muistoja, jotka tallennetaan Pohjois-Karjalan museon tietokantaan.

Kaksi lensi yli käenpesän

KESÄKOLUMNI ”Oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde, ja me rehvasteltiin mitä vähän rahvasteltiin.Oltiin itsenäisii, oltiin toisissa kiija me napojamme tutkittiin ja kosketeltiin.Siinä kesä meni kolisten, ja rakastuttiin.Sitten löit sä luukkusi kiin-ni.”

Mauri ulkoiluttaa mummoa päivittäin

Viinijärvellä asuvan Mauri Timosen kesä kuluu pitkälti kumien päällä, sillä päivittäin mies hyppää polkupyörän selkään ja viilettää ympäri Liperiä. 

Kiertävätkö kummitukset kylillä?

Kummitustarinoita on kerrottu vuosisatojen ajan. Tarinoita on kerrottu ajanvietteenä, mutta myös niiden avulla on myös opetettu ja varoitettu lapsia uhkaavista sekä vaarallisista paikoista. Rääkkylässä ja Liperissä kiertää lukuisia kummituskertomuksia, jotka tutuista henkilöistä tai paikannimistään huolimatta saattavat toistua samankaltaisina muillakin paikkakunnilla. 

Maku- ja saunamaistiaisia – Sari Kaasinen kehottaa nauttimaan maan antimista

Rääkkyläläiseen ruokaperinteeseen kuuluvat maalaispitäjälle ominaisesti oman maan antimet. Oman ryytimaan ja ruoka-aineksia tulvivien metsien saaliita valmistettiin ja valmistetaan edelleenkin monissa tuvissa leivinuunissa, joka antoi pirtin lämmittämisen jälkeen vielä lämpöä patojen ja paistien tekemiseen. – Minun lapsuudessani leivinuunissa tehtiin paljon patoja, paisteja ja laatikoita sekä leipää ja piirakoita, muistelee Sari Kaasinen. Kaasinen on mukana paikallisessa Syyään

Lampaat laitumelle perinneniitylle

Tänä kesänä Liperinsalossa voi napata heinäkorren suupieleen ja lomailla vaikka lammaspaimenena. Niinikkosaarentien varteen Heikkilän tilan pihapiiriin on ehosteltu perinnepiha, jossa vanhin rakennus on 1800-luvun puolelta.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.