Maanviljelystä elämystapahtumiin – Tarja Surakka-Luostarinen liperiläisille nähtävää ja koettavaa
KESÄLEHTI Käsämän suunnalla asuva Tarja Surakka-Luostarinen tunnetaan Liperissä monen asian taitajana, tarttujana ja tekijänä. Lamminniemen suunnalta kotoisin oleva Surakka-Luostarinen on ollut miehensä Ilkan kanssa yksi pitäjän viimeisiä viljelijöitä sikatalouden tuotantosuunnalla. Surakka-Luostarinen tunnetaan laulu- ja kuoroharrastuksesta ja Aito Tavara -tuottajatorin sekä Elämystapahtumien vetämisestä.
– Kävin aikoinaan Siikasalmen maanviljelyslinjan. Ilkan kanssa mentiin naimisiin 80-luvun lopulla. Kaksi tyttöä on jo maailmalla. Meillä oli tuotantosuuntana sikatalous, joka on siirtynyt lähes kokonaan muualle Suomeen Liperistä ja maakunnasta.
Tarja Surakka-Luostarinen muistelee, että vielä vuonna 1988 Liperissä oli sikatilallisia 24 kappaletta. Luostarisilla sikoja oli enimmillään vajaat viisisataa. He olivat vahvasti mukana myös sikatilallisten jalostus- ja osuuskuntatoiminnassa mukana.
Luostaristen tilalla tuotantosuuntana on vielä kasvinviljely. Peltoa on noin viisikymmentä hehtaaria Käsämästä Lamminniemeen eri palstoilla. Tarja Surakka-Luostarinen tuumaa ironisesti, että toivottavasti kasvinviljelystä on muutakin hyötyä kuin harrastus.
– Minä olen ollut kaupan ja yrittäjyyden kanssa oikeastaan tekemisissä koko ikäni. Olin aikoinaan töissä Liperin Osuuskaupan myymälässä ja välitin sikatilallisena jalostuseläimiä ympäri Suomea.
Oma lukunsa Tarja Surakka-Luostarisen työhistoriassa on Aito Tavara -tuottajatori yrittäjäkumppanin kanssa. Kauppa toimi Liperin kirkonkylällä yli kolme vuotta. Aito Tavaran toiminta jatkui Myllypuodin puitteissa. Siellä lähti liikkeelle ajatus toritapahtumien pitämisestä yhdessä Allu Karttusen kanssa.
– Toimimme Karttusen kanssa nyt Liperin Elämystapahtumat -yhdistyksen kautta. Pienellä paikkakunnalla tapahtumien järjestämisessä on taloudelliset haasteensa. Jo sääkin voi vaikuttaa kävijämääriin. Tarkoitus on jatkaa tapahtumien järjestämistä tänäkin kesänä. Kahden kesätapahtuman lisäksi listalla on Leipäpäivissä mukana oleminen ja uutena ajatuksena lokakuussa järjestettävä karnevaali.
– Kyllähän kaikki on kiinni siitä, että saamme tapahtumiin tarpeeksi maksavia asiakkaita. Tapahtumien kulurakenne on jonkinlainen. Rekkatapahtumasta on tullut Itä-Suomen suurin. Suunnitteilla on myös tuningia ja driftausta, Surakka-Luostarinen muistuttaa.
Erilaisia tapahtumia järjestävä Tarja Surakka-Luostarinen on suorittanut tänä keväänä matkailualan ammattitutkinnon, jossa on tullut oppia myös tapahtumatuotannosta.
Nuoresta pitäen eri soittimia soittaneen ja kuoroja vetäneen Surakka-Luostarisen ainoa vetovastuussa oleva ryhmä on Elämystapahtumien Cantare-karaokeryhmä.
Aktiivinen Tarja Surakka-Luostarinen tuumaa, että kotieläintuotanto, musiikki ja yrittäminen ovat tuoneet sisältöä elämään. Pari vuotta alle kuusikymppisenä aikaa ei kannata uhrata eläkkeen odotteluun, vaan tehdä kaikkea mahdollista – erilaisia murusia, joista työ ja toimeentulo koostuu.