Heikki Helle palasi sisävesille
KESÄLEHTI Liperin Honkalammelle jo vuonna 1975 omakotitalon rakentanut Heikki Helle on palannut sisävesille ja omaan kotisatamaan Kirkkolahdelle, kun hän ajoi pari viikkoa sitten Fiskari 25 -merkkisen ja Pulu II -nimisen veneensä Joensuusta Liperiin.
– Minähän olen syntynyt Kauhavalla vuonna 1942. Eihän siellä mitään merta ole, mutta minut ”lainattiin” tätini ja hänen majakkamestarina toimineen miehen sukulaislapseksi aina kesäisin. Olen vieraillut jatkuvasti Säpin majakalla vuodesta 1950 lähtien. Se on Porin Mäntyluodon edustalla, Helle taustoittaa.
Käytännössä järjestely tarkoitti, että Helle tutustui veneilyn ja kalastuksen maailmaan nimenomaan merellisestä näkökulmasta. Hän sai koulutuksen ja työskenteli puolustusvoimissa lennostossa aina ylikersantin palvelusarvoon 1960-luvulla. Helle muutti Onttolaan samalla vuosikymmenellä ja perusti 1970 oman toiminimen lentolannoituksia varten.
– Jäin eläkkeelle Finnairin tekniikasta vuonna 2002. Olin sitä ennen kolunnut maailmalla monenlaisissa töissä muun muassa Sudanissa ja Nigeriassa. Sudanissa torjuttiin valkoisia kärpäsiä ensin puuvilla- ja sitten viljapelloilla.
Säpin majakalla perustettiin vuonna 2000 majakkayhdistys perinteen ja historian vaalimiseen. Helle oli sen toiminnassa pitkään mukana ja hän kävi majakalla säännöllisesti vierailemassa.
– Ostin nyt Liperiin tuomani veneen Rääkkylästä pressun alta vuonna 1997. Nimi oli jo silloin Pulu II. Vaimoni sanoi nimestä, että antaa olla, Helle nauraa.
Heikki Helle jatkaa, että hän kuljetti viime syksynä 7,5 metrisen fiskarinsa, jolla pärjää nimenomaan merellisissäkin olosuhteissa, Jokiaseman tienoille säilytykseen. Venettä kunnostettiin ja säädettiin järviolosuhteisiin sopivaksi. Venettä vie eteenpäin 50 hevosvoiman BMW-merimoottori ja sopiva matkavauhti on seitsemisen solmua.
– Säpissä vierailut ovat minulta ohi. Kirkkolahti on nyt kotisatamani. Ajomatka kesti nelisen tuntia. Täällä on tarkoitus käydä kunnostamassa ja ajamassa venettä aina, kun sää sallii.
Helle toteaa, että veneilyssä hän on nauttinut myös kalastuksesta. Hän kalasti merellä ollessaan runsaasti. Nyt kalastaminen on jäämässä ongen heittämiseen järveen silloin tällöin.
– Vaimoni Irma Lähteenmäki-Helle ei ole ikinä tykännyt veneilystä. Liperissä asuvat poikamme Mikko ja Mika eivät ole myöskään innostuneet veneilystä. Minulla riittää tekemistä ja kunnostettavaa koko ajan. Olen aikonut liittyä Liperin Pursiseuraan, jolloin voisi veneillä seuran tukikohdassa.
Merillä liikkumisen tottunut Helle pohtii, että järvellä olosuhteet ovat rauhallisemmat. Veneillessä ja lentäessä hän on tottunut turvalliseen ja olosuhteet huomioon ottavaan liikennöintiin. Vaarallisia tilanteita on joskus sattunut, mutta niistä on selvitty.
– Olin kerran lentämässä Rhodokselta Luxoriin, kun horisontti katosi pitkän lennon aikana. Joskus on pitänyt hakata merellä jäitä veneen ulkopuolella pois, siinä jos vene olisi karannut alta, niin…, Heikki Helle kertoo.