Lähiruokaretki-hanke käynnistyi syyskuun alussa

Liperin ja Heinäveden kuntien yhteinen matkailuhanke käynnistyi syyskuun alussa.  Ruokamatkailuun keskittyvä vuoden mittainen projekti pyrkii vahvistamaan alueen vetovoimaa ja tuomaa ilmi jo olemassa olevia ruoka-alan toimijoita sekä paikallista ruokakulttuuria.

Suomiruokaa-yhdistys tukee tuottajia

Liperin Leipäpäivillä on esillä Suomiruokaa-yhdistys, joka on perustettu tänä vuonna. Yhdistyksen ajatuksena on antaa suoraa tukea tuottajille. Joensuun seudulla asuva Johanna Kaksonen yhdistyksestä kertoo, että idea on lähtöisin kuluttajilta, jotka ovat haluavat tukea kotimaisia ruuantuottajia ahdingossa.

Metsäenergiaa, polttopuuta ja tukki

KOLUMNI Meitä hämmentää ja pelottaa; loppuuko meiltä oikeus lämmittää puusauna, uuni, takka tai saada puuenergialla tuotettua lämpöä koteihin. Biologiaa tuntevat tietävät, että puu kasvaessa tarvitsee valoa, vettä, lämpöä ja ravinteita. Kyse on aurinkoenergiasta, joka on tallessa puun osissa; rungossa, juurissa, oksissa, neulasissa ja lehdissä. Jos näitä ei käytetä tuotteisiin tai energiaksi, niin hiilidioksidi joka tapauksessa

Tuoreen leivän tuoksussa on tummaa taikaa

Ennen aikaan leivinuuneja löytyi liki pitäen joka tuvasta, ja tuoreen leivän tuoksu leijaili torpassa viikoittain herkistäen makuhermoja äärimmilleen ennen nautiskelua. Pelkkä tuoreen leivän tuoksukin voi aiheuttaa kylmiä väreitä. 

Vanhasta tilasta omavarainen

Omavaraistalous on näinä päivinä yksi vaihtoehto lievittää taloudellista kuormitusta. Riippumattomuuden lisääminen vaatii kekseliäisyyttä ja kokeilevaa asennetta. Joensuulainen Tarmo Nuutinen osti Rääkkylästä tilan, jonka remontoinnissa hän pyrkii kokeilemaan ja testailemaan erilaisia ratkaisuja omavaraisuuteen pääsemiseksi. 

Ruisleipäkilpailussa välivuosi

Tänä vuonna Liperin Leipäpäivän yhteydessä ei ole Marttojen järjestämää ruisleipäkilpailua. Edellisvuosista poiketen kilpaan olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen, eikä leipureita ilmaantunut.

Kunnanhallitus täsmensi myytäviä metsätiloja

Rääkkylän kunnanhallituksen aiempaan elokuiseen päätökseen myytävien metsätilojen tiedoista oli jäänyt virheitä, jotka kunnanhallitus oikaisi uudessa päätöksessään.

Siikasalmelle halutaan väylä

Liperin Siikasalmen koulun oppilaat ja henkilökunta järjestivät torstaina mielenosoituksen, jolla halutaan vauhdittaa kevyen liikenteen väylän rakentamista kirkonkylän ja Siikasalmen välille.

Ylämyllyn vanhalla automuseolla vaihdettiin

Ylämyllyn vanhalla automuseolla Välikankaalla vietettiin tämän vuoden toista suurtapahtumaa. Swap & Classic Car Show keräsi yhteen osien vaihtajia ja vanhojen autojen esittelijöitä.

Päivi Tirkkosella on aikaa jalkapalloilulle

Paloaukean tekonurmi Ylämyllyllä täyttyi syyskuun puolivälin tienoilla toisen kerran tänä kesänä Joensuun seudun kortteliliigalaisista. Yllätyksen puolelta kortteliliigaa vetävä Päivi Tirkkonen oli taas tuttuun tapaan organisoimassa turnausta.