Tilapäinen ryhmä aloittaa helmikuussa

Liperin kunta avaa Ylämyllyn Mattisenlahdentien tilapäiset varhaiskasvatuksen tilat helmikuun alussa. Hyvinvointilautakunta päätti perustaa kaksi vakanssia ryhmää varten.

Mattisenlahdentien ryhmä toimii Lautasuon päiväkodin satelliittiryhmänä, jonne sijoitetaan kuusi lasta.

Vaikka lasten yhteismäärä Liperin kunnan varhaiskasvatuksessa on laskenut hieman, hoitajia ja tiloja tarvitaan aiempaa enemmän. Elokuussa 2020 voimaan tulleen lakimuutosten myötä yhdellä hoitajalla saa olla kahdeksan sijaan seitsemän yli 3-vuotiaista lasta.

Lisäksi alle 3-vuotiaiden määrä kunnan varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt hieman.

Varhaiskasvatusta varten on remontoitu ja remontoidaan lisää tilaa monitoimitalolta, kun nuorisotilat muuttavat sieltä koululle loppukesällä. Myös liikuntasalia on mietitty muunnettavan päivähoitokäyttöön.

Vastaa