Talvipoluille tepastelemaan
Liperin Kinttupolkuihin kuuluva talvipolkujen reitistö on virallisesti valmis. Luontoreitistöön kuuluvat talvipolut ovat kartoissa nimeltään Heinälampi Winter Trail -kokonaisuus. Se sijaitsee Pärnävaaran urheilukeskuksen ja Heinälammen välisessä maastossa, jossa kesäisin voi esimerkiksi patikoida.
Talvipoluista saa lisätietoa niin kunnan nettisivuilta kuin Pärnävaaran kodaltakin. Verkkosivuilta voi ladata talvipolkujen kartan sekä tarkistaa, miten polkuja on viime aikoina kunnostettu. Heinälampi Winter Trail kuuluu Joensuun seudun ulkoliikuntapaikkojen ylläpidon seurantaohjelmaan.
Poluilla saa liikkua lihasvoimin eli esimerkiksi pyörällä tai kävellen vaikkapa koiran kera, mutta moottoriajoneuvoilla ei sinne ole asiaa. Reitit pyritään pitämään mahdollisimman kovina.
Talvipolkujen varrella on kolme tulisijalla varustetua taukopaikkaa: Pärnävaaran kota, Pieni Heinälampi ja Heinälampi.
Koko Kinttupolkujen reitistö ja alamäkipyöräilyreitistö valmistuvat keväällä 2021.
Liperin kunnan investointimäärärahan lisäksi hankkeeseen on saatu leader-rahaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.