23.7.2018
Täydestä keräysastiasta ilmoitus

Kesä tuo Rääkkylän ja Liperin kaltaisiin kuntiin tuhatmäärin lisää kuluttajia ja siten myös jätettä syntyy huomattavasti talvea enemmän. Kylien keräyspisteiltä ja yleisten paikkojen roskiksilta, esimerkiksi Liperin Kaatamosta ja Honkalammen uimarannalta, on kaikunut viestiä astioiden pursuamisesta sekä asiattoman romun kertymisestä.
20.7.2018
Kulmalan kappale voitti artistiraadin äänestyksen
Rääkkyläläinen Airi Kulmala on menestynyt jälleen Pohjois-Karjalan Uudet Laulut -sanoituskilpailussa. Viime vuonna yleisöäänestyksen voittanut sanoittaja kiilasi tänä vuonna ykköseksi artistiraadin äänestyksessä.
10.7.2018
Maksumuutos ilahduttaa Kulmalaa
Sinisten kansanedustaja Kari Kulmala iloitsee, kun hallitus aikoo puolittaa nuorten metsästäjien riistanhoitomaksun. Kulmala teki maa- ja metsätalousvaliokunnan kokouksessa lausumaehdotuksen riistanhoitomaksun puolittamisesta nuorille, ja ehdotus sisältyy ministeriön lopulliseen budjettiesitykseen.
10.7.2018
Karille karahti

Kansalaiset, med börjäre tai vahvasti jotain sinnepäin. Se on kesä saapunut taas Suomeenkin.
3.7.2018
Liperiläinen – ylämyllyläinen

Syksyllä tulee kymmenen vuotta siitä, kun meistä tuli liperiläisiä, tai näin annoimme itsemme ymmärtää. Joensuun Utrasta Liperin Ylämyllylle tuotiin muuttokuorma vasta valmistuneeseen kotiimme.
3.7.2018
Mielipide: Kukkia ja perhosia

Karjalanruusun kukkapelto Rääkkylässä tunnetaan paitsi kukistaan, myös perhosistaan. Kukintaa aloittelevalle pellolle avattiinkin Avoimet puutarhat -teemapäivän yhteydessä perhosharrastuksesta ja perhosista kertova luontopolku.
25.6.2018
Mielipide: Kesäkierros lapsuuden maisemissa
Kesäinen sunnuntaipäivä ja taivaalta lämmittävä aurinko olivat kuumimmillaan, kun oven eteen pysäköi auto ja herrasmies tuli hakemaan minua retkelle. Tarkoitus oli kiertää minun elämänpiirini. Tietenkään emme voineet lähteä entiseen karjalan kotiini, vaan lähinnä kiersimme Liperiä.
20.6.2018
Sukellus kesäteatterivesiin

Kesällä kulttuuri maistuu nälkäisille ja janoisille. Kesällä kulttuurintekijöiden lukumääräkin moninkertaistuu. Mukaan tulevat kesäsoittajat, katupelimannit, karaokeklubilaiset, terassitrubaduurit, miimikot ja katupatsaat ainakin.
20.6.2018
Mielipide: Viinijärven neuvola- ja näytteenottopalvelut koulun tiloihin?
Siun soten palveluverkkosuunnitelmat huolestuttavat viinijärveläisiä. Siun sotella on säästöpaineita ja seinistä säästäminen on varmasti mukana keinovalikoimassa. Seinistä säästämisen ei kuitenkaan Viinijärven kohdalla tarvitse välttämättä tarkoittaa merkittävää palvelutason heikentymistä.
19.6.2018
Mielipide: Terveisiä Pohjanmaan reissulta

Me Liperin Maa-ja kotitalousnaiset järjestimme reissun Etelä-Pohjanmaalle 11.–13 kesäkuuta. Moni on käynyt Tuurin kyläkaupalla ja Ähtärissä pandaa katsomassa, mutta me näimme paljon muutakin.
18.6.2018
Mielipide: Liperin palkittu varhaiskasvatus myrskyssä
17.6. Karjalaisessa oli Liperin varhaiskasvatuksesta totutusta poikkeava uutinen, joka kertoi kauniin pinnan alla olevista vakavista ongelmista. Jutun mukaan varhaiskasvatuksessa mennään laillisuuden ja laittomien rajalla hoiperrellen ohjeistaen henkilökuntaa jopa kirjaamaan asioita virheellisesti. Erityistä tukea tarvitsevat lapset jätetään vaille heidän tarvitsemaansa apua.
15.6.2018
Honkalammella verkkovarkaita
Liperissä Honkalampi-lammelta oli anastettu kolme verkkoa. Verkot olivat olleet 30 metriä pitkiä, kolme metriä korkeita ja silmäkooltaan 50 millisiä.
13.6.2018
Onkimalla isohko hauki

Vänskänsalmessa käytiin Rääkkylän Kalakerhon järjestämät heittouistelukilpailu ja onkicup. Juhani Asikainen sai onkicupin avausosakilpailussa harvinaisemman onkisaaliin, 3,28-kiloisen hauen.
11.6.2018
Liperin koulun stipendit
Liperin koulun stipendilista 2.6.2018, lukuvuosi 2017–2018 Yläkoulu, 9. luokka Erinomainen koulumenestys, Liperin kunnan stipendi: Eerika Perkkiö, Martta Tuovinen, Jasmin Lappalainen, Laila Simpura, Paavo Pakarinen, Minttu Kurki 9. luokan oppiainekohtaiset stipendit: Äidinkieli ja kirjallisuus, Kotiseutu-uutiset: Sonja Ojanen Äidinkieli ja kirjallisuus (Laaja tietokirjallisuuden lukeminen ja hyödyntäminen koulutyössä), Suomen tietokirjailijat ry: Noora Aavamäki Englanti, Eila ja Lauri Karttusen
11.6.2018
Moottoripyöräilijä kaahaili Liperissä
Liperiläinen 34-vuotias mies ajoi moottoripyörällä huomattavaa ylinopeutta Liperintiellä sunnuntaina iltapäivällä. Poliisipartio mittasi Ylämyllyn ja kirkonkylän välisellä, 80 kilometriä tunnissa -rajoitusalueella, moottoripyörän nopeudeksi 154 kilometriä tunnissa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
9.6.2018
Kevät tulee yllättäen myös viljelijälle!
Eipä kovin moni pitkän linjankaan viljelijä uskonut huhtikuun lopulla, että kahden viikon kuluttua on täysi tohina pelloilla.
9.6.2018
Virpi Eronen sijoittui kolmanneksi

Viinijärveläinen Virpi Eronen on sijoittunut kolmanneksi valtakunnallisen Uni-kirjoituskilpailun aikuisten sarjassa. Kilpailu oli osa Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin organisoimaa Outopia-tapahtumaa; unikirjoittajien parhaimmisto julkistettiin Outokummussa tänään.
9.6.2018
Mielipide: Sote ei ratkea kapinoimalla

Siun soten taloustilanteesta on käyty julkisuudessa vilkasta keskustelua. Asiasta ovat uutisoineet niin Yle kuin Karjalainenkin. Lisäksi Siun soten työntekijät ovat ottaneet kantaa suunniteltuihin säätöihin mielipidepalstoilla.
8.6.2018
Toukokuu oli ennätyksellisen lämmin

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun oli Suomen mittaushistorian lämpimin. Koko maan keskilämpötila, 11,6 astetta, ylitti edellisen ennätyksen vuodelta 1963 jopa puolella asteella. Toukokuun keskilämpötila Pohjois-Karjalassa oli neljä astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeampi.
8.6.2018
Raimo Ikonen Eläkeliiton puheenjohtajaksi
Liperistä kotoisin oleva Raimo Ikonen on valittu Eläkeliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnan teki Jyväskylässä kokoontunut Eläkeliiton liittokokous keskiviikkona. Valinta oli yksimielinen.
4.6.2018
Sää haittaa sähkönjakelua Liperissä

Pohjois-Karjalan Sähköstä kerrotaan, että voimakas matalapaine ja ennusteita hieman voimakkaampi puuskittainen tuuli aiheuttaa tällä hetkellä runsaasti sähkövikoja PKS Sähkönsiirron jakelualueella. Vikojen syntymistä lisää se, että puut ovat nyt täydessä lehdessä, jolloin tuuli tarttuu niihin hyvin.
29.5.2018
Yhdistyksille avustuksia yhteensä 47 000 euroa
Liperin hyvinvointilautakunta pystyi myöntämään nuorisoavustuksia kerrankin kaikille hakijoille näiden toivoman määrän. Yhdeksän järjestöä hakivat ja saivat yhteensä 8450 euroa avustuksia nuorille ja lapsille kohdistettuun toimintaansa.
29.5.2018
Kun rauta on kuumaa

Vuosi 2018 on alkanut kunnassamme aktiivisesti. Vexven tiloissa on aloittanut yritys nimeltä KKR Steel, joka on erityisesti metallialan yritysten alihankinta- ja kumppaniyritys. KKR Steel on tuonut välikankaalle noin 50–60 työpaikkaa.
29.5.2018
Muistoja ja ystäviä maailmalta

Me Liperin koulun tämänhetkiset ysit olemme olleet yläasteen ajan mukana Future lies in you -nimisessä Erasmus+ -hankkeessa, jonka ajatuksena oli saada meidät työskentelemään meitä tulevaisuudessa koskevien aiheiden parissa.
29.5.2018
Hirvikolari Viinijärvellä
Henkilöauto ja hirvi kolaroivat Liperissä, Kuopiontien ja Viinirannantien risteyksessä, maanantaina aamulla.
23.5.2018
Nauruhermoja kutkuttava esitys

Eduard Uspenskin tarinaan perustuva Grogotiili Gena ja ystävyyden talo -näytelmä on tärkeä muistutus siitä, että jokainen ihminen tarvitsee ystävän. Riäkkyteatterin Sekamelska-ryhmä on esittänyt tarinan kevään aikana neljästi.
15.5.2018
Siirtymä Ylämyllylle

Liperin kunnassa on tapahtunut meneillään olevan valtuustokauden aikana suurempi muutos kuin yksittäiset päätökset kertovat. Kokonaisuus avautuu paikkakunnan uutisvirrassa uiskennellen.
15.5.2018
Mielipide: Eläkeläisen arjesta ja sote-uudistuksesta
Eläkeläisenä olen muutaman vuoden ajan seuraillut tämän nykyhallituksen talouslinjan vaikutuksia omaan toimeentulooni. Voin todeta, että olen jäänyt miinukselle. Muutama esimerkki: eläkkeitä ei ole nostettu samassa suhteessa kuin palkkoja, indeksikorotuksia ei ole tehty täysimääräisinä, tulokehitykseni on jäänyt jälkeen palkansaajien tulokehityksestä.
11.5.2018
Avotulenteko on maakunnassa kielletty
Pelastusviranomainen on kieltänyt avotulen teon koko Pohjois-Karjalan alueella. Kielto on voimassa toukokuun 14. päivään kello 12:een asti. Avotulenteko kielletään, koska maastopalojen syttymisvaara on nyt ilmeinen.
8.5.2018
Sittenkin seitsemän veljestä?
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
4.5.2018
Ylämyllyn koulun robotit saivat menestystä

Ylämyllyn koulun valinnaiskurssi ”Älykkäät koneet ja vempaimet” sai tunnustusta kansallisessa StarT-kilpailussa, jossa se valittiin kolmen parhaan joukkoon oppimisyhteisöjen opetuskäytänteiden sarjassa.
2.5.2018
Seppänen on valittanut tuomiostaan
Käräjäoikeus langetti tammikuussa sarjahukuttaja Pekka Seppäselle 14,5 vuoden tuomion muun muassa kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä. Itä-Suomen hovioikeus piti Seppäsen tuomion voimassa helmikuussa antamallaan päätöksellä.
2.5.2018
Pyöräilijä loukkaantui vakavasti Käsämässä
Polkupyöräilijä loukkaantui vakavasti Kuopiontiellä Käsämässä sattuneessa onnettomuudessa eilen iltapäivällä. Onnettomuus sattui Käsämäntien suunnasta tulleen pyöräilijän ollessa ylittämässä Kuopiontietä. Pyöräilijä ei huomannut Outokummun suunnasta tulevaa autoa.
2.5.2018
Saimaannorppa
Saimaannorpalla menee hyvin. Jopa niin hyvin, että se ei ole enää mielestäni erittäin uhanalainen laji. Kriittisesti norppakantaa laskeva WWF arvioi saimaannorppia olevan nykyisin noin 380 ja vuosi vuodelta kanta vahvistuu, ja hyvä niin.
1.5.2018
Rosoisia kuvia Rääkkylästä

Vanhat hirsitalot, tummuneet pirtit ja järvimaisema vievät Oravisalossa kasvaneen valokuvaaja Ville Lehvosen kerta toisensa jälkeen kuvausmatkalle Rääkkylään. Helsinkiläistynyt Lehvonen suuntasi kameroineen kotiseudulleen viimeksi huhtikuussa.
1.5.2018
Mielipide: Kotikunnan keväisiä kaikuja
Tulehan aikojen takaa suuri runoilijamme kertoilemaan, miltä juuri nyt meistä suomalaisista tuntuu! ”Keväästä jo urvut unelmoi ja kesä haaveksii jo hangen alla” (Eino Leino).
30.4.2018
Mielipide: Juuri! Hoitoa!
Osallistuin 20.4. Rääkkylän Sydänyhdistyksen tilaisuuteen, jonka teemana oli ”Suun terveyden yhteys sydänterveyteen”. Tilaisuus osoitti vakuuttavasti, että suun ja hampaiden terveys on suorastaan syömähammas kansanterveyden kannalta.
23.4.2018
Suu on sydämen asiaa

Sydänviikon tapahtumassa Rääkkylässä muistutettiin, että suun terveyden vaaliminen tukee sydämenkin hyvinvointia.
19.4.2018
Influenssakausi jatkuu edelleen

Influenssakausi Pohjois-Karjalassa alkoi poikkeuksellisesti jo lokakuun lopulla ja jatkuu yhä. Varsinainen epidemian huippu influenssa B:n osalta ajoittui helmikuun lopulle. Influenssa A-tapauksia on ollut tasaisesti helmikuun alusta lähtien ja tapauksia todetaan edelleen. RSV:n osalta varsinainen epidemia on ohi, vaikka yksittäisiä tapauksia todetaan edelleen.


