Raimo Ikonen Eläkeliiton puheenjohtajaksi

Liperistä kotoisin oleva Raimo Ikonen on valittu Eläkeliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnan teki Jyväskylässä kokoontunut Eläkeliiton liittokokous keskiviikkona. Valinta oli yksimielinen.

– Olen erittäin otettu tästä luottamuksesta ja valmis palvelemaan tätä upeaa järjestöä. Arvostan Eläkeliiton työtä ja näen liiton tulevaisuuden erittäin hyvänä, Ikonen toteaa Eläkeliiton nettisivuilla.

– Muuttuva toimintaympäristö haastaa tulevaisuudessa myös Eläkeliittoa. Sote- ja maakuntauudistus korostavat edunvalvonnan merkitystä entisestään eli liiton täytyy panostaa vaikuttamistoimintaan. Toiminnan pitää olla houkuttelevaa ja monipuolista myös tulevien eläkeläisten näkökulmasta, joten uudistumistakin tarvitaan, Ikonen sanoo.

Raimo Ikonen asuu tällä hetkellä Helsingissä. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri.

Ikonen jäi eläkkeelle vuonna 2017 tehtyään pitkän uran valtionhallinnon johtotehtävissä, viimeisimmäksi sosiaali- ja terveysministeriössä ylijohtajana.

Eläkeliiton puheenjohtajana Ikonen seuraa Eeva Kuuskoskea, joka luotsasi järjestöä vuosina 2015–2018.

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *