27.12.2021
Rääkkylässä panostetaan muun muassa ikäihmisten ja nuorten hyvinvointiin

Rääkkylän kunnanvaltuuston joulukuisessa kokouksessa esiteltiin talousarvion lisäksi myös kunnan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025.
25.12.2021
Lisää tartuntoja, lisää rokotusryhmiä

Edellisen kahden päivän aikana Liperissä on uusia koronatartuntoja löytynyt viisi kappaletta. 23. joulukuuta tartuntoja ilmoitettiin yksi ja jouluaattona koronatartuntojen ilmoitettu määrä kasvoi neljällä.
25.12.2021
Liperin kirjaston kattoon kohoaa Leipäpuu

Taiteilija Eva Ryynäsen veistämä Leipäpuu sai uuden kodin Liperin kirjastolta noin kuukausi sitten. Vanhalla kunnanvirastotalolla vuotensa viettänyt teos saatiin täten jälleen yleisön nähtäväksi. Ryynänen veisti teoksen vuonna 1983. Leipäpuu -veistos siirtyi Joensuun kaupungin taidekokoelmiin vanhan valtuustosalin tyhjennyksen yhteydessä.
24.12.2021
Romppasen liikekiinteistöt odottavat käyttäjiä

Hasaniemen Jokiaseman ja Liperin Roukalahden Rouhen matkailukokonaisuuden yrittäjänä tunnettu Arto Romppanen etsii edelleen Liperin Keskustien liikekiinteistöille vuokralaisia.
23.12.2021
Rääkkylän kunnanhallituksella ei ole vuosi vielä paketissa

Rääkkylän kunnanhallitus käsittelee joulun jälkeen maanantaina 27. päivä muun muassa talouden tasapainottamiseksi laaditun säästöohjelman. Lisäksi listalla on Paksuniemen logistiikkahanke sekä Rääkkylän ryhtyminen Hinku-kunnaksi.
22.12.2021
Liperin kirkkoherra haki tuomiorovastiksi Kuopioon

Liperin seurakunnan kirkkoherra Jari Uimonen on hakenut Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran eli tuomiorovastin virkaa. Uimonen oli ainut virkaan hakenut henkilö.
21.12.2021
Rääkkylän valtuustossa tehtiin yksimielisiä päätöksiä

Maanantai-iltana paukuteltiin Rääkkylän kunnanvaltuuston tämän vuoden viimeinen kokous. Illan aikana käsiteltiin muun muassa tämän vuoden talousarviomuutokset, ensi vuoden talousarvio sekä konserniyhtiöiden talousraportit.
21.12.2021
Lähes tuhat joulukorttia senioreille

Liperin kunnassa kerättiin 921 joulukorttia ikääntyneille Joulupostia ikäihmisille –kampanjassa. Kampanjassa kerättiin joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.
20.12.2021
Joulupuu on rakennettu, taivaalla loistaa täysikuu

Joulukuusen valinta voi tuottaa vuosi toisensa jälkeen harmaita hapsia. Osa haluaa kuusen, joka on tasaisen oksaisen, tuuheaneulainen ja muodon on oltava lähes täydellinen kartio. Toisille puolestaan riittää harvaoksainen ja muodoltaan luonnollisempi versio.
20.12.2021
Pitääkö pukille puhua? – Leskirouva vastaa

KOLUMNI Kyllä Leskirouva tietää kysyjän tarkoituksellisen kompakysymyksen. Tämä tokaistaan monesti, kun evätään toiselta puhujalta epäuskottava väite, joita tietysti näin pikkujouluaikaan kuulee riittämiin. ”En minä ollut missään yökerhossa, mutta ne muut…”
18.12.2021
Poni- ja puuropäivä riemastutti lapsia Ylämyllyllä

Ponien ilahduttavan vaikutuksen pystyi perjantaina aistimaan lämpiminä onnenkiljahduksina märän lumisateen keskellä. Kiljahdukset johtuivat siitä, kun Jutta Iman saapui Hertta-poninsa kanssa Ylämyllyn Mannerheimin lastensuojeluliiton Liperin yhdistyksen päiväkotiin.
17.12.2021
Vänskän ”Einari” osuu tarkasti – Liperin kunta muisti menestyneitä urheilijoita

Liperin kunta muisti suurta joukkoa nuoria, jotka ovat menestyneet kilpakentillä vuoden aikana. Nuorten lisäksi palkitsemistilaisuudessa oli muutama valmentaja ja vetäjä sekä Viinijärvellä asuva Pertti Vänskä, joka voitti kasa-ammunnassa suomenmestaruuden elokuussa.
16.12.2021
Liperi Volleyn juniori valittiin maajoukkueleirille

Liperi Volley, LiVo:n, C-pojissa lentopalloa pelaava outokumpulainen Ville Keronen on valittu U16-poikien maajoukkueen leiriryhmään.
15.12.2021
Maailmanmestari löysi Liperistä parhaat maastot – Suunnistajapariskunta muutti Ylämyllylle

Suunnistaja Miika Kirmula muutti lokakuussa asumaan Ylämyllylle puolisonsa, samaisen lajin huippu-urheilija Marika Teinin kanssa. Kalevan Rastiin jo aiemmin Angelniemen Ankkurista siirtynyt nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2014 voittanut ja Suomen viestijoukkueessa MM-hopeaa vuonna 2019 saavuttanut Miika Kirmula kertoo selkeän syyn kotipaikan valinnalle.
15.12.2021
Jouluperinteet pysyvät mukana matkassa

Rääkkylän Hypönniemessä asuvalle Ritva Hirvoselle jouluun liittyvät perinteet juontuvat lapsuuden kodin joulutoimista. Hän syntyi Rääkkylän Pässinniemessä, vain muutaman kilometrin päässä nykyisestä kotipaikastaan, jossa hän on asunut viimeiset 54 vuotta.
15.12.2021
Luonto, lumi ja joulukuusi virittävät varpasalolaisia nuoria jouluun

Rääkkylän Varpasalossa asuvilla 12-vuotiaalla Veera Löfgrenillä ja hänen 9-vuotiaalla veljellään Otolla joulun ajan touhuihin kuuluvat muun muassa joulukuusen koristelu ja ulkoleikit. – Kyllä jouluun kuuluu aina olennaisesti myös joulukuusen hakeminen metsästä, sisarukset toteavat.
15.12.2021
Hikisen hauska huhkinta jatkuu – Liperiläisvoimistelijat kokoontuvat osin ulkona

Liperin Voimistelu ja Liikunta pitää edelleen hien liikkujien pinnassa samalla hauskalla huhkinnalla kuin aikanaan seuran slogan kuvaili nimen ollessa Liperin Naisvoimistelijat. Ryhmiä kokoontuu tällä kaudella kirkonkylällä, Jyrissä ja Salokylällä.
15.12.2021
Koivukujan rivitalon purkamista tuetaan

Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalot on valmistanut tervehdyttämissuunnitelman vuonna 2018, johon liittyen yhtiö hakenut purkuluvan ja purkuavustusta omistamansa Koivukujan rivitalon purkamiseksi vuoden 2022 aikana.
15.12.2021
Ensi vuosi on talousarvion mukaan Rääkkylän kunnalle ylijäämäinen

Rääkkylän kunnan talousarvioesityksessä vuoden 2022 toimintakuluihin on tulossa huomattava vähennys, joka nostaisi myös tilikauden tuloksen plussan puolelle.
14.12.2021
Lykkyä-konsertille Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -tunnustus

Kotiseutu-uutiset on valinnut jo vuosikymmeniä Antti-patsaan saajan. Myös Vuoden teko -tunnustus on annettu vuosittain. Tällä kertaa Vuoden tekoja jaetaan kaksi kappaletta ensimmäistä kertaa.
14.12.2021
Varpasalossa oltiin tonttutuulella

Lauantaina 11. joulukuuta Varpasalon kylätalolla järjestettiin Tonttutuulella -joulutapahtuma. Tapahtumassa etsittiin muun muassa kylätalon pihan lähipiiriin piiloutuneita tonttuja, joista oli jätetty vihjeviestejä. Leikkimielisellä tonttujumpalla puolestaan virkistettiin ja lämmitettiin paikalle saapuneita osallistujia.
13.12.2021
Stipendistä tukea liigajäille pääsemiseen

Rääkkyläläinen jääkiekkoa harrastava Riku Hännikäinen sai alkutalvesta Valio Akatemian myöntämän urheilijastipendin. Ravitsemusaiheisella stipendillä Hännikäinen saa ohjausta ja perehdytystä harjoittelun ja ruokailun rytmitykseen sekä opastusta ruoanlaittoon.
9.12.2021
Arviointiryhmän kuultavana positiivisella mielellä

Rääkkylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Laasonen arvioi, että valtiovarainministeriön asettaman arviointiryhmän ja kunnan edustajien neuvottelu sujui 9. päivä joulukuuta positiivisella mielellä.
9.12.2021
Treeniä tangosta – Painona toimii oma keho

Joulu ja joulun syömingit lähestyvät. Monilla alkaakin joulun jälkeen kinkun sulattelu ja rasvojen poltto. Yksi vaihtoehto kinkun sulatteluun ja samalla myös voimaharjoitteluun sekä kehonhallinnan parantamiseen on tankotanssi.
8.12.2021
Rääkkylässä halutaan varmoja askeleita

Viime vuonna alkanut kampanja kenkien liukuesteiden jakamisesta jatkui myös tänä vuonna. Rääkkylän kunnan hankkimia liukuesteitä jaetaan ilmaiseksi kaikille yli 65-vuotiaille rääkkyläläisille.
6.12.2021
Juhlabingossa oli hulppeat palkinnot

Niemisen Urheilijoiden 50-vuotisjuhlabingo keräsi Niemisen urheilutalolle sankan joukon bingoilijoita läheltä ja kaukaa. Alun perin juhlabingo piti järjestää tämän vuoden helmikuussa, mutta koronarajoitusten takia se jouduttiin siirtämään. Koronarajoitukset vaikuttivat myös perinteisesti talvikaudella pidettäviin bingo-iltoihin.
4.12.2021
Vuoden yrittäjä nostanut Rääkkylää maailman kartalle

Perjantai-iltana luovutettiin Rääkkylän vuoden yrittäjän palkinto Sari Kaasiselle Yhdessä eteenpäin –tilaisuudessa. – Iloinen, topakka, innovatiivinen, juuret syvällä Karjalassa, mainitsi Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja Tero Harinen palkittavan ominaisuuksista.
4.12.2021
Rääkkylä Parasta –brändin edelläkävijä?

Perjantai-iltana Rääkkylän Villa Ruusulassa koottiin päättyvän Parasta Rääkkylää –hankkeen kokemuksia ja tuloksia. Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy:n, Keti:n, toimitusjohtaja Risto Hiltunen totesi jo aloituspuheenvuorossaan, että Rääkkylässähän ovat muun muassa maailman parhaat kansanmusiikkitaitajat ja hirsitalojen tekijät.
3.12.2021
Nuoren taiteilijan teoksia esillä yläkoululla

Yläkoulun nuorisotilassa on esillä Liperin yläkoulua käyvän 15-vuotiaan Jade Kärkkäisen taideteoksia. Taidenäyttely koostuu reilusta kymmenestä eri teoksesta. Taideteosten aiheet vaihtelevat eläimistä pääkalloihin. Osa teoksista puhutteleekin katsojia vaikuttavalla aiheellaan, osa yksityiskohdillaan.
3.12.2021
Uudella toiminnalla aktivoidaan yläkoululaisia

Liperin yläkoulussa aloitettiin tänä vuonna uusi oppilasohjasteinen välkkäritoiminta. Välkkärit ovat koulun oppilaita, joiden tehtävänä on aktivoida välitunneilla muita koululaisia.
2.12.2021
Viinijärveläissyntyisestä isä Sergeistä apulaispiispa Helsingin hiippakuntaan

Valamon luostarin johtaja arkkimandriitta Sergei, syntymänimeltään Yrjö Rajapolvi, valittiin marraskuussa ortodoksisen kirkon Helsingin hiippakunnan uudeksi apulaispiispaksi. Hän työskentelee suoraan Suomen arkkipiispa Leon alaisuudessa. Piispainkokouksen päätöksellä isä Sergeistä tulee Haminan piispa.
1.12.2021
Koulu-, virasto- ja tieinvestoinnit mittavampia lähivuosina

Liperin kunnan ensi vuoden ja lähivuosien suurimpiin investointeihin kuuluvat Liperin koulukeskuksen peruskorjaushankkeen loppuun saattaminen ensi vuoden aikana. Kustannusarvio on 2,7 miljoonaa euroa. Sama summa on merkattu vuodelle 2025 kunnanviraston remonttiin.
30.11.2021
Pärnävaaran alueen kehittämiseen tehdään masterplan

Liperin kunta järjesti maanantaina infotilaisuuden liittyen Pärnävaaran alueen kehittämiseen. Tilaisuuteen saapui noin 50 Pärnävaaran alueen toiminnasta ja kehittämisestä kiinnostunutta kuulijaa.
30.11.2021
Liperin Keskusta ry sai uuden puheenjohtajan
Liperin Keskusta ry:n puheenjohtajana viime vuodet ollut Heikki Kontkanen siirtyy nuijan varresta vuorotteluperiaatteen mukaisesti yhdistyksen varapuheenjohtajan paikalle. Näin päätti Viinijärvellä kokoontunut syyskokous.
28.11.2021
Paikalliskamppailussa näkyi tasoero selkeästi

Liperi Volley, LiVo, pelasi sunnuntaina viimeisen runkosarjaottelunsa Ylämyllyllä Outokummun Karpaaseja vastaan miesten lentopallon 2-sarjan D-lohkossa.
27.11.2021
Villasukat toivat lämpöä ja vauhtia – Sukkalahjoitus antoi lapsille aitoa iloa

Lasten innostus oli käsin kosketeltavaa, kun Liperin seurakunnan käsityö- ja askartelupiiriläiset tulivat Lautasuon päiväkodille tuomaan esikoululaisille tuliaisia. Lahjasäkeissään heillä oli liperiläisten neulomia villasukkia. Jalanlämmittimiä jaetaan liperiläisille esikouluikäisille lapsille tänä vuonna yli 200 paria.
27.11.2021
Kyllä leskirouva tietää, pitääkö tyytyä lahjattomuuteen?

KOLUMNI Kyllä Leskirouva muistaa kuplivan ilon tunteen jo lapsuudesta, kun joulupukin jättämä pieni tai suuri lahjakasa oli edessä. Malttamaton tunne, kun kaikki salaperäiset paketit olivat käsillä ja sai miettiä, mistä aloittaa avaamisen – se on osa joulun suurta salaisuutta.
26.11.2021
Rääkkylä-päivä kokosi kyläläiset koululle

Viidettä Rääkkylä-päivää vietettiin osin rahakkaissa merkeissä, kun valtioneuvosto myönsi Rääkkylän kunnalle harkinnanvaraista valtionosuutta 380 000 euroa.
25.11.2021
Futsal-kausi alkaa – Ylämyllyltä ennätysmäärä joukkueita mukana

Ensi viikonloppuna alkavat liperiläisten osalta futsal-kauden 2021–22 turnauspelit. Itäisen alueeseen kuuluva Ylämyllyn Yllätys osallistuu salijalkapallon turnausmuotoiseen kauteen 12 joukkueella, kun yhteen lasketaan kaikki ikäluokat.
25.11.2021
Vaikuttamisen kärkeen halutaan Luovi, Pärnävaara ja tie Liperistä Kiteelle

Liperi on hyväksynyt oman listansa liitettäväksi Pohjois-Karjalan Vaikuttamisen kärjet 2023 -asiakirjaan. Liperi esittää kahdeksaa asiaa vuoden 2023 valtion talousarviota valmisteluun.
