25.11.2021
Liperistä savuton kunta vuonna 2022
Liperin kunnanhallitus päätti, että Liperin kunta julistautuu savuttomaksi kunnaksi 1. tammikuuta 2022 alkaen. Kunnan tekemä savuttomuuspäätös syntyi mielenterveys- ja päihdesuunnitelman päivityksen yhteydessä.
25.11.2021
Uusi kappalainen on valittu

Liperin seurakunnan kirkkoneuvosto on hyväksynyt pappi Tiina Åkerfeldtin anomuksen palkattomasta virkavapaudesta ajalle 1.2.–31.7.2022. Tuona aikana hän hoitaa koeajalla Sodankylän kappalaisen virkaa.
24.11.2021
Kehonrakentaja Elisa Karjalaiselle menestystä

Women`s Physigue – lajia harrastava liperiläinen Elisa Karjalainen keskittyi kesällä kehonrakennuksen ja fitnesssin väliin sijoittuvan lajin loppuvuoden kilpailuihin.
24.11.2021
Remes oli kiinnostunut Kuopiontien melusuojauksista – Katso kartta Ylämyllyn eritasoliittymästä

Valtatie 9:n eli Kuopiontien suunnitelmaluonnoksen esittely veti Ylämyllyn koulun Patteriston yksikköön tiistai-iltana esittelijöineen reilut kolmekymmentä osallistujaa. Tilaisuudessa esiteltiin muun muassa Hirsiniemi-Honkalampi-välin nelikaistaisuuden ja kahden eritasoliittymän ratkaisut.
24.11.2021
Ylämyllyn monitoimitalon remontti on loppusuoralla

Kesän alussa alkanut monitoimitalon sisätilojen remontti on viimeisiä silauksia vaille valmis. Viimeistelytöitä monitoimitalolla tekee viinijärveläinen yritys Viinirannan Rakennus Ay. Joulukuun kuudenteen päivään mennessä kaiken pitäisi olla luovutuskunnossa.
24.11.2021
Laserilla saadaan puhtaampi pinta puhtaammin

Liperissä toimiva ilmailualan yritys Joen Service Oy sai tänä syksynä liiketoiminnan kehittämiseen 94 000 euroa. Saatua rahoitusta käytettiin muun muassa ympäristöystävällisyyden parantamiseen yrityksen toiminnassa.
23.11.2021
Uusia koronavirustartuntoja ei liperiläisille kirjattu tiistaina
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartalle ei ilmaantunut uusia tartuntoja tiistaina Liperin tai Rääkkylän riville.
22.11.2021
Työvoimapula kasvun esteenä – Ongelmia myös Liperissä

Kevan teettämässä kuntapäättäjäbarometrissa kerrotaan osaajapulan syventyneen kunnissa viimeisen vuoden aikana entisestään. Myös Liperissä on ollut vaikeuksia työvoiman saatavuudessa. Osaavan työvoiman puute on koetellut muun muassa paikallisia yrityksiä.
19.11.2021
Liperin Saaristonrantaan rakennuslupa teleliikennemastolle

Liperin Tutjussa puhelimen kuuluvuus on ollut huonoa. Hankkeella on tarkoitus turvata toimivat teleyhteydet alueella.
19.11.2021
Energyn kiinteistölle upouusi katto

Liikuntakeskus Energyn kiinteistössä Ylämyllyllä tehdään tällä hetkellä kattoremonttia. Keskeisellä paikalla olevan talon remontti näkyy kauas. Kiinteistö on pääosin yrittäjä Kari Karhun omistuksessa. Hän kertoo, että talo on rakennettu aivan 80-luvun lopulla.
19.11.2021
Liperiläinen valittiin Pohjois-Karjalan liikunta ry:n hallitukseen
Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n, Pokalin, syyskokouksessa valittiin 17. marraskuuta uuden puheenjohtajan lisäksi myös uusi hallitus. Hallitukseen tuli valituksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, vuosille 2022–2023, liperiläinen Jutta Kurki.
19.11.2021
Elinympäristölautakunta lausui kantansa Härkinvaaran maanottoon liittyen

Pohjois-Karjalan ELY-keskus halusi lausunnon Liperin kunnan ympäristösuojeluviranomaiselta liittyen NCC Industri Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemukseen. Lausuntoa haluttiin Härkivaaran alueen maanottoalueiden maa-ainesottojen yhteisvaikutusten takia.
18.11.2021
Kunnan rooli on tärkeä – Tuen merkitystä korostettiin yritysillassa

Liperin Yrittäjien järjestämässä yrittäjyysillassa tuotiin esille yrittäjyyden tärkeyttä kunnalle. Keskiviikkona pidettyyn tilaisuuteen oli kutsuttu Liperin kunnan edustajia sekä alueen yritystoimintaan kytkeytyviä tahoja. Yrittäjät toivat keskusteluissa esille myös kunnan merkittävää roolia yritysten tukemisessa sekä toiminnan kehittämisessä.
18.11.2021
Liperissä uusia altistumispaikkoja – Liprakassa ja bussissa voinut altistua

Siun soten altistumispaikkojen listalle on päivittynyt uusia liperiläispaikkoja.
17.11.2021
Kutsu kävi – Palveluspaikkoja jaettiin jälleen

Liperin osalta kutsunnat järjestettiin vuonna 2003 syntyneille nuorille miehille tiistaina 16. marraskuuta Liperin koululla. Paikalle oli ansiokkaasti saapunut liki 80 kutsunnanalaista nuorta. Oman tervehdyksensä tuleville varusmiehille lausui tilaisuudessa muun muassa kunnanjohtaja Hannele Mikkanen.
15.11.2021
Liperiläisillä todettu yksi uusi koronatartunta – Tilanne on kuitenkin menossa parempaan suuntaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartalla päivittyi maanantaina yksi uusi koronatartunta Liperin kohdalle. Uudesta tartunnasta huolimatta Liperin kahden viikon ilmaantuvuusluku on laskusuunnassa.
14.11.2021
Paineeton punnerrus toi hopeaa

Ylämyllyläinen Arttu Kettunen punnersi itselleen hopeasijan maksimivoimapunneruksen SM-kilpailuissa Raumalla lokakuussa. Hän osallistui miesten yli 120-kiloisten sarjaan. Kyseessä oli Kettusen ensimmäinen kilpailu voimailulajeissa.
13.11.2021
Kun tuhkasta syntyy uusi koti – Tutjussa poltettiin vanha talo

Janne Lihavaisen silmäkulmassa voi lähes nähdä kyyneleen; eikä syynä ole pelkästään ilmassa leijaileva sankka savu. – On se haikeaa. Montaa muistoa alkaa miettimään, hän tuumaa syinnynkotinsa polttamispäivänä.
13.11.2021
Viinijärven kyläyhdistys sai uuden puheenjohtaja – Näitä asioita hän toivoo

Viinijärven kyläyhdistys sai uuden puheenjohtajan lokakuussa, kun Virpi Eronen tarttui yhdistyksen ohjaksiin. Erosen päällimmäisenä toiveena on saada kyläläiset aktiivisesti mukaan ideoimaan ja kehittämään toimintaa.
12.11.2021
Viinijärven Naisvoimistelijoiden liikuntaryhmiin mahtuu

Jumppavastaava Tuija Pylvänen ja sihteeri Eija Päivinen ovat tyytyväisiä, kun Viinijärven Naisvoimistelijoiden liikuntaryhmät pääsivät tänä syksynä käyntiin normaalin kaavan mukaan. Talvikauden kalenterissa on neljä liikuntatuntia maanantaisin ja keskiviikkoisin.
11.11.2021
Erityisasiantuntija Sakari Tikka on Vuoden Kymppi

Metsänhoitoyhdistyksen erityisasiantuntija Sakari Tikka valittiin metsähoitoyhdistysten Vuoden Kympiksi. Tunnustuksen myöntää vuosittain Mtk:n metsäjohtokunta joko metsänhoitoyhdistykselle tai yhdistyksen toimihenkilölle.
11.11.2021
Liperin Hiihtoseuran junioriryhmät ovat mukavan täynnä

Liperin Hiihtoseuran valmennuksesta vastaava Petri Vuorma toteaa, että seuran valmennustilanne on hyvällä tolalla. Kolmella valmennusryhmällä ikäkausien mukaan on omat vastuuvalmentajat. Menestystä haetaan nuorten lisäksi myös aikuisryhmässä erityisesti naishiihtäjien puolelta.
10.11.2021
Mika Kukkaisniemi Niemisen Urheilijoiden valmentajaksi

Jalkapallon nelosdivisioonassa pelaava rääkkyläläinen Niemisen Urheilijat on tehnyt valmentajasopimuksen joensuulaisen Mika Kukkaisniemen kanssa. Iisalmesta Joensuuhun pelaamaan aikoinaan muuttaneella Kukkaisniemellä on takana pitkä pelaajataival.
10.11.2021
Liikunta vahvistaa tasapainoa

Kaatuminen voi olla vaarallista niin nuorille kuin vanhemmillekin ihmisille. – Moni paikka voi näyttää pitävältä, mutta jäätä voi olla piilossa esimerkiksi sohjokerroksen alla, huomauttaa Rääkkylän kunnan vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen.
9.11.2021
Yllätyksestä kaksi tyttöä Palloliiton Tinni Korpela -leirille

Palloliiton vuosittain 14-vuotiaille tytöille järjestettävälle Tinni Korpela -leirille on nimetty Yllätyksestä kaksi pelaajaa, maalivahti Sara Turunen ja maalintekijä Kaisa Sinkkonen.
9.11.2021
Lex Rääkkylä ja tukku aloitteita – Rääkkylän kunnanvaltuustossa pidettiin huolestuneita puheenvuoroja

Rääkkylän kunnanvaltuustossa kuultiin kunnanjohtaja Yrjö Erosen katsaus valtiovarainministeriön ohjausryhmän vierailun jäljiltä. Erosen huoli vakavasta tilanteesta oli suuri. Hän arveli, että nyt vaaditaan Lex Rääkkylää. Valtuustoaloitteita jätettiin useita. Yhdessä vaadittiin potkuja viranhaltijalle.
8.11.2021
Viinijärven Taipale-talolle on löytynyt ostajaehdokas

Viinijärven kyläyhdistys järjestää ylimääräisen yleisen kokouksen tyhjillään olevan Taipale-talon myyntiin liittyen. Kiinteistölle on nyt löytynyt ostajaehdokas, joka esittäytyy ensi viikon lauantain kokouksessa ja kertoo talon varalle tekemistään suunnitelmistaan.
6.11.2021
Kaksi kylää samassa tarinassa – Muistelma yli 70 vuoden takaisesta Oravilahdesta

Rääkkylän Oravilahdella kapeaa rekiuraa pitkin kolkutteli hevosreki illan pimeydessä. Kyydissä olivat lämpimästi vällyjen väliin vuoratut lapset, joita oltiin viemässä kirkonkylälle jumalanpalvelukseen. Elettiin sota-aikaa.
3.11.2021
Rääkkylän tilikausi painumassa alijäämäiseksi

Rääkkylän kunnan tilikausi on painumassa tämän vuoden osalta alijäämäiseksi. Suurin muutos koskee verotuloja, joiden odotetaan jäävän syyskuun ennusteen mukaan 243 000 euroa ennakoitua pienemmäksi. Alijäämää on tulossa reilut 203 000 euroa.
3.11.2021
Lainakantaa pienennettävä, Siun soteen vaikutetaan

Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli ja vastasi tarkastuslautakunnan huomioihin, jotka liittyvät muuan muassa lainakannan voimakkaaseen kasvuun, Siun soten palveluihin, henkilöstön jaksamiseen, rakennuskantaan ja korjauksiin, elinkeinotoiminnnan kehittämiseen ja kuntakuvaan.
3.11.2021
Verkkoyhtiön perustaminen raukesi

Rääkkylän kunnanhallitus käsitteli viime vuoden kesäkuussa tehtyä päätöstä Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan hankkimista kunnan omistukseen ja Rääkkylän operointiyhtiö Rääkkylän Kuitu Oy:n perustamista.
3.11.2021
Liperiläiset laulajat kisalavoilla

Viime viikonloppuna 29.–30. lokakuuta ratkottiin Kultakurkku-karaoke yksilökilpailussa parhaat esiintyjät Jämsässä Himos Areenalla. Liperistä kilpailuun osallistuivat Nina Kari sekä hänen äitinsä Irja Karvinen. Molemmat taituroivat itsensä suoraan toiseen semifinaaliin satojen laulajien joukosta yleisöäänien perusteella.
3.11.2021
Venturin kurki nostaa taas päätään

Venturintietä matkaava voi tietyn matkan kuljettuaan löytää tien viereltä luontoon mukautuvia taideteoksia. Tänä syksynä vuosia kasvillisuuden peittämänä olleet kiviveistokset on raivattu ja pelastettu ryteikköjen alta ja nostettu jalustoilleen. Kyseiset teokset ovat edesmenneen kansantaiteilija Simo Kurjen kädenjälkeä. Ja nyt ne löytyvät Kurkipuistosta.
3.11.2021
Business Joensuun uuden toimitusjohtajan nimi julkistettiin – Tehtäväänsä hän siirtyy Liperissä sijaitsevan Närhi Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä

Business Joensuun uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu joensuulainen Tomi Haring. Kansainvälisen liiketoiminnan parissa työskennellyt Haring aloittaa tehtävässään 14. maaliskuuta.
1.11.2021
Mona Asikaiselle palkinto jo kolmannen kerran

Viinijärven Urheilijoissa pelaava Mona Asikainen on nimetty jo kolmatta vuotta peräkkäin ikäluokkansa vuoden tyttöpelaajaksi itäisellä alueella.
1.11.2021
Suunnistusseura nimesi ikijäsenen ja kiitti vuoden taimelaista

Liperin Taimi Suunnistuksen kauden päättäjäiset vietettiin sunnuntaina. Seuran neljänneksi Ikijäseneksi valittu viinijärveläinen Seppo Lappalainen aloitti oman suunnistusuransa ja kuntosarjoissa kilpailun puoli vuosisataa sitten nuorena poikana Roukalahdella, kun sattui kisojen arvonnassa voittamaan kompassin.
1.11.2021
Korttimaksuissa laajoja ongelmia

Pankkikorteilla maksamisessa on laajoja ongelmia myös Liperissä. Esimerkiksi kirkonkylän Tokmannin asiakkaat joutuvat kaivamaan lompakosta käteistä tai käymään hakemassa sitä automaatilta.
30.10.2021
Ylämyllyläinen Eko-Aims Oy sai uuden toimitusjohtajan

Kurvinen perheyhtiöiden Eko-Aims Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kansainvälisen liiketoiminnan parissa pitkän uran tehnyt Petri Matikainen.
29.10.2021
Se on shakki ja matti. Vai onko?

Parkour, pingis, kokkailu ja koodaus, muun muassa näihin lajeihin ja asioihin pääsee tutustumaan Liperissä harrastamisen Suomen mallin kerhoissa. Tänä syksynä käynnistyneitä kerhoja on järjestetty koulupäivien yhteydessä ja niillä pyritään tarjoamaan alakoululaisille mahdollisuus kokeilla erilaisia lajeja matalalla kynnyksellä.
29.10.2021
Lossi liikennöi jälleen Arvinsalmessa
Arvinsalmen lossin vaihto on saatu suoritettua ja väylällä kulkee taas kantavuudeltaan 150 tonnin Nestori-lossi.
