Uusilta jäseniltä toivotaan uusia ideoita

Eläkeliiton Viinijärven yhdistyksen kerhopäivää vietettiin torstaina Vinkkarissa Viinijärvellä normaalia vilkkaammissa merkeissä. Tapahtumassa toivotettiin tervetulleeksi yhdistyksen uudet jäsenet musiikin säestyksellä.

Venäläisiä tuotteita on poistettu myynnistä – Tyhjenivätkö hyllyt?

Ukrainan sodan myötä monien kauppojen hyllyiltä on poistettu myynnistä venäläistä alkuperää olevia tuotteita. Hyllyjä on tyhjennetty venäläisistä tuotteista myös Liperissä ja Rääkkylässä.

Lumi luo työtä, mutta turvallisuudesta ei voi tinkiä

Runsaslumisella talvella on ollut myös yrityksiä hyödyntävä vaikutus työllistämisen kannalta. Viime marraskuussa perustettu liperiläinen rakennusalan yritys Pintaa Oy näki runsaslumisuudesta mahdollisuuden laajentaa toimenkuvaansa lumen pudotuksiin.

Viinijärven koulun sisäilmatutkimukset valmistuivat – Toimenpiteisiin on jo ryhdytty

Mahdolliset syyt Viinijärven koulun sisäilmaongelmiin ovat löytyneet. Sisäilmatutkimuksia tehtiin koulurakennukseen viime vuoden aikana useampaan otteeseen. Tehtyjen tutkimusten pohjalta suurimmat ongelmat kohdistuivat vuonna 1967 rakennettuun osaan, jonka kellarissa ja ensimmäisessä kerroksessa havaittiin olosuhteita, jotka voivat huonontaa sisäilmaa.

Pärnällä kisattiin piirinmestaruudesta ja Kunkun tittelistä

Liperin Hiihtoseura järjesti viime viikonloppuna Pärnävaaralla kahdet hiihtokilpailut. Lauantaina hiihdettiin piirinmestaruudesta ja sunnuntaina vuorossa oli Pärnän Kunkku -kilpailu.

Tukkirekka suistui tieltä Rääkkylässä perjantaina

Rääkkylässä Kiteentiellä tukkirekka suistui tieltä ja kaatui kyljelleen ojaan perjantaina ennen puolta päivää. Kaatumisen myötä liikenteellä oli käytettävissään vain toinen ajokaista.

Lumet on pidettävä omalla tontilla

Tänä talvena poikkeuksellinen lumen määrä on aiheuttanut merkittäviä kustannuksia myös kunnille. Aurausten lisäksi euroja kuluu lumen kuljettamiseen lumenkaatopaikoille.

Uusi pastori ottaa ilolla vastaan

Liperin seurakunnan uusi pappi Kati Rannanmaa käy uuteen työhönsä huumorin, uskon ja ilon voimalla. Helmikuun alussa Liperissä aloittanut Rannanmaa sijaistaa Sodankylään siirtynyttä Tiina Åkerfeldtiä.

Nokkosista lämmintä ylle

Liperiläinen Kniteco Oy on kehittämässä markkinoille nokkospohjaisia tekstiilejä. Kniteco Oy:n perustaja Liisi Vuorjoki pääsi mukaan vuonna 2020 Draft-ohjelmaan opiskellessaan Riveriassa tekstiili- ja muotialaa. 

Homeet, bakteerit ja virukset voidaan poistaa kaasulla

Sisäilmaongelmat voivat rasittaa ja heikentää ihmisten hyvinvointia merkittävästi. Liperiläinen XHome Oy on erikoistunut puhdistamaan niin asuntoja, tiloja kuin myös irtaimistoja homeesta, mikrobeista sekä bakteereista.

Koronavirusta liikkeellä edelleen paljon

Liperissä on todettu virallisissa testeissä 121 koronatartuntaa viimeisen kahden viikon aikana, Rääkkylässä vain kaksi. Yhteensä virallisia positiivisia näytteitä ovat liperiläiset antaneet koko epidemian aikana 580 kertaa ja rääkkyläläiset 62. Iso osa tartunnoista ei kuitenkaan näy tilastoissa.

Liperin Hiihdoissa kilpasilla nuoret ja vanhat – ”Luisto oli kohdillaan”

Sunnuntaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa Liperin Hiihtoseuran järjestämissä Liperin Hiihdoissa nähtiin ladulla viitisenkymmentä eri-ikäistä kisaajaa useilta eri paikkakunnilta. Perinteisen tyylin kilpailujen ikänestori oli M80-sarjassa sivakoinut Joensuun Katajan Yrjö Makkonen, lasten sarjojen nuorin sujutteli 8-vuotiaiden sarjassa.

Salibandyseura Jekku panostaa nousuun ja juniorityöhön

Liperiläisellä salibandyseura Jekulla on, sarjanousutavoitteiden lisäksi, suunnitelmissa käynnistää kasvupolku seuran junioreille tulevina vuosina. Vuonna 2015 perustetun seuran pelaajamäärä on kasvanut aloitusvuodesta lähtien tasaisesti.

Jalkapallon Suomen Cupissa ensin tulessa Yllätys, parin viikon päästä Niemisen Urheilijat

Miesten jalkapallon Suomen Cupissa on tänä vuonna joukkue sekä Ylämyllyn Yllätyksellä että Niemisen Urheilijoilla.

Kylien Tarinat -hanke käynnistyi Rääkkylässä

Rääkkylän kunnan hallinnoima Keski-Karjalan Kylien Tarinat -hanke polkaistiin käyntiin Rasivaaralla. Hankkeessa kerätään ja digitoidaan muistoja Rääkkylän, Kiteen ja Tohmajärven alueilta. Hanke kestää ensi vuoden loppuun asti. Muistot voivat olla tarinoita tai valokuvia, joita henkilöillä tai järjestöillä ja yhdistyksillä on hallussaan.

Liperi Volleyn B ja C-pojat pääsivät SM-välieriin

Liperi Volleyn B-pojat lentopallojoukkue on edennyt SM-välieräturnaukseen, joka saatetaan pelata maaliskuun lopulla Liperissä. Vastaan LiVo saa välieräturnauksessa East Volleyn Savonlinnasta, Jyväs Lentiksen Jyväskylästä ja PuMa Volleyn Helsingistä.

Sisun ladulla sivakoidaan monipuolisesti – ”Perinteisen lenkki on tasamaalla”

Rääkkylän Haapasalmen kylältä löytyy monipuolinen ja hyvässä kunnossa pidetty hiihtolatu, jossa voi sujutella perinteiseen tyyliin tai hiihtää luisteluhiihtoa. Latua pitää Urheiluseura Sisu. Puuhamies Veijo Ilvonen kehuu, että latua pidetään kunnossa koko ajan runsaista lumisateista huolimatta.

Kyllä leskirouva tietää, onko liikaa sopivasti

Kyllä Leskirouva luulee tietävänsä tämän mystisen kysymyksen sisällöksi talven runsaine lumineen. Mikä on liikaa – metrinen hanki vai muutama kymmenen senttiä valkoista vaippaa? Kieltämättä Leskirouvalla on vahvaa kokemusta melkoisesta mätöstä, sillä itsellisenä ihmisenä on lumetkin saatava käsiteltyä omin voimin.

Kati Roivas kellotti Ranskassa kultaa

Ylipitkien matkojen hiihtäjä Kati Roivas kiiti lauantaina Ranskan La Transju Classicin massahiihtotapahtuman yli 600 kilpailijan joukossa hienoon voittoon naisten sarjassa.

Rääkkylän vesihuoltoon ollaan tyytyväisiä

Rääkkylän kunnan vesihuolto teetätti yhdessä pitäjän vesiosuuskuntien kanssa asiakastyytyväisyyskyselyn viime vuoden marras–joulukuussa. Kyselyllä pyrittiin selvittämään vesihuollon toimintavarmuutta sekä mahdollisia kehitysehdotuksia.

Lumi niittää kattoja

Rääkkylässä Tainiontiellä lumi otti niskalenkin heinäladon katosta ja romautti sen. Pelastushenkilöstö oli tarkastanut kohteen ja antanut omistajille ohjeet jatkotoimenpiteisiin. Heinälato oli navetan yhteydessä. Navetassa ei ollut eläimiä.

Liperin Eläkkeensaajilla vilkas vuosi edessä

Liperin Eläkkeensaajien vuoden ensimmäinen kerhotapaaminen oli täynnä tulevien tapahtumien uumoilua ja myöhemmin tehtävää tarkempaa sopimista. Koronan takia hieman pidemmäksi venähtänyt joulutauko katkesi sopivasti kahvitteluun ja keskusteluun, jossa sivuttiin muun muassa Eläkkeensaajien Keskusliiton 60-vuotisjuhlaa Joensuussa ja Liperin Eläkkeensaajien 40-vuotisjuhlavuotta.

Työn perässä rauhalliseen Rääkkylään – Nuorten kohteliaisuus yllätti uuden nuoriso-ohjaajan

Rääkkylän kunnan nuorisotoimessa aloitti joulukuun alussa uusi nuoriso-ohjaaja ja etsivä nuorisotyöntekijä. Lieksasta kotoisin oleva Veera Laakkonen toimii äitiysloman sijaisena lokakuun loppuun asti. Uuden työn ohella myös Laakkosen uusi koti löytyi vuoden vaihteessa Rääkkylästä.

Liperiläiselle podiumsijoitus nuorten aluemestaruuskisoissa

Liperiläinen Ella Hiltunen nappasi palkintokorokepaikan alppihiihdon Keskisen Suomen aluemestaruuskilpailussa Himoksella. Lauantaina 5. helmikuuta Super-G:ssä Hiltunen sijoittui hienosti kolmanneksi N12-sarjassa.

Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian kouriin joutuneita

Kirkkopalvelut ry:n järjestämä Yhteisvastuukeräys alkoi viime sunnuntaina. Tämän vuoden keräyksen teemana on koronapandemian seurauksista kärsivien lasten ja nuorten auttaminen niin Suomessa kuin maailmallakin.

Perhekerho ei ole vilkastunut tauon jälkeen

Rääkkylän Säteen taskussa järjestettävä seurakunnan perhekerho ei ole vielä tänä vuonna houkutellut lapsiperheitä. Kerho oli muutaman viikon tauolla koronasta johtuen ja sen toiminta käynnistyi uudelleen viime viikolla.

Asiakkaat toivovat enemmän kalaa sekä parannusta jakeluun

Rääkkylän laitoskeittiön ateriapalveluista tehtiin viime vuoden marraskuussa asiakaskysely. Kyselyyn vastasi 65 henkilöä, joista 80 prosenttia oli yli 70-vuotiaita.

Työt tauolle ja harrastusta kehittämään

Liperissä liki 25 vuotta asunut Jorma Muikku päätti ottaa pari vuotta sitten töistään opintovapaata ja syventää harrastustaan valokuvausopinnoilla.

Kolmiosaista yhteisötaideteosta valmistellaan Liperin taajamiin

Kolmen taajaman yhteisötaideprojekti toteutuu Liperissä tämän kevään aikana. Pala parempaa -projektissa käsitellään leipä-teemaa mosaiikkitaiteen muodossa. Kolmiosainen mosaiikkiteos tulee ulkotiloihin Liperin kirkonkylälle, Ylämyllylle sekä Viinijärvelle.

Liperin kirkonkylän liikunta-alueiden yleissuunnitelma valmistui

Nopsakin ulkoilualueen ja Liperin koulukeskuksen liikunta- ja urheilualueelle on suunniteltu seuraavan 6–8 vuoden aikana useita mahdollisia kehityskohteita sekä korjaustoimenpiteitä.

Viime talvena paleltumista kärsinyt Kati Roivas menestyy jälleen kisaladuilla

Liperistä kotoisin oleva hiihdon ylipitkien matkojen kilpailija Kati Roivas on palannut hyvään kuntoon viimetalvisten paleltumavammojen jälkeen. Kovasta pakkassäästä viime tammikuussa Sveitsin Zuozissa La Diagonelan kilpailussa monen muun hiihtäjän tavoin kärsinyt Roivas kertoo varpaidensa jääneen herkiksi.

Liperiläinen lentoyhtiö operoi Ahvenanmaalla potilaslentoja

Liperiläinen lentoyhtiö JS Aviation aloitti potilaslennot Turun ja Maarianhaminan välillä 31. tammikuuta. Aiemmin kyseisen välin potilaslennot hoitanut ruotsalaisyritys peruutti yllättäen kaikki matkansa yritysjärjestelyjensä vuoksi.

Kokenut Marko Huhtanen luotsaa junioreita ja aikuisia Viinijärven Urheilijoisssta

Porin seudulla ja Länsirannikolla pitkään vaikuttanut Marko Huhtanen luotsaa jatkossa Viinijärven Urheilijoissa laajaa joukkoa pesäpalloilijoita. Hän aloitti helmikuun alussa seuran junioripäällikkönä ja ottanut myös vastuun B-tytöistä ja naisten suomensarjajoukkueesta.

Liperiläislaulaja pääsi neljän joukkoon

Liperiläinen Nina Kari pääsi tammikuun lopussa järjestettyyn Loistava Laulaja -kilpailun finaaliin. Viime kesänä alkaneet karsinnat huipentuivat Vääksyn Tallukassa pidettyyn finaaliviikonloppuun, jossa laulettiin sekä semifinaalit että finaalit.

Viinijärven koulun rakennustekniset tutkimukset valmistuneet

Viinijärven koulun sisäilmaselvityksessä odotellaan seuraavaksi terveydenhuollon lausuntoja. Viinijärven koulun sisäilmaselvitystä varten tehtiin joulun jälkeen täydentäviä rakennusteknisiä tutkimuksia.

Rääkkylässä puhdistetaan sisäilmaa

Monissa vanhemmissa rakennuksissa sisäilmaongelmat ovat aiheuttaneet erilaisten oireiden kuten päänsäryn, ihottuman ja hengitysvaikeuksien lisäksi myös niin sanotusti harmaita hiuksia. Rakenteiden peruskorjaaminen tai rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen ovat kustannuksellisesti kalliita vaihtoehtoja.

Talkoovoima pitää yllä kylien jääkentät

Monellakaan Liperin kylällä ei ole enää talvisin jääkenttää, jossa saisi taituroida piruetteja tai pelata lätkää. Kyläkoulujen häviämisen myötä ovat hävinneet myös kylien ulkokentät, mutta poikkeuksia onneksi löytyy. Piipahdus Kaatamossa ja Roukalahdella sinkauttaa korviin tutun äänen, kun kiekko kolahtaa kaukalon reunaan.

Rääkkylä suuntaa kohti turvallisempaa liikkumista

Rääkkylän kunta on ollut mukana Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelmassa, jota toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Savon ely-keskuksen kanssa. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2040 asti ja sen tavoitteena on edistää kävelyä, pyöräilyä ja liikenneturvallisuutta osallistujakunnissa esimerkiksi koulujen lähettyvillä.

Kirkkovaltuustoon Heinävedeltä seitsemän valtuutettua

Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa, jossa mukana olivat myös Liperiin liitetyn Heinäveden seurakunnan edustajat Heinäveden kunnan alueelta. Mikko Kaskiniemi jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin heinäveteläinen Pirjo Andersin.

Marko Huhtanen aloittaa Viinijärven junioripäällikkönä

Marko Huhtanen aloittaa Viinijärven Urheilijoiden uutena junioripäällikkönä helmikuun ensimmäisenä päivänä. Hän on toiminut aikaisemmin seurassa valmentajana, Kunnari-leirin leirinjohtajana ja vapaaehtoisena valmennuspäällikkönä. Huhtanen siirtyy seurassa palkkatyöhön, mutta jatkaa samalla entiseen tapaan junioripäällikön työn ulkopuolella muun muassa B-tyttöjen valmentajana.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.