Lakut olivat löytö

Valtakunnallinen Osta tilalta! -päivä houkutteli lauantaina ylämyllyläisen Eila Monosen ja joensuulaisen Maarit Laakkosen Liperin Juurespakkaamon pihamaalle pystytettyjen myyntikojujen äärelle.

Hautausmaalla kaikki hyvin?

Tuiki tavallisena arkiaamuna Liperin uudella hautausmaalla vallitsee juuri niin verkkainen ja rauhallinen tunnelma kuin olettaa saattaa. Tuuli suhisee hiljaa puiden oksissa ja palkkialueelta kantautuu vaimeaa puhetta.

Vieläkö on keppihevosia?

On, ainakin kahdeksan kappaletta! Tämä olisi vastaus, jos kysymys esitettäisiin Mattisenlahdella asuvalle Iiris Heiskaselle. Pirteä viidesluokkalainen on harrastanut keppihevosia nelisen vuotta.

Kultaa sekä kunniaa kurttutaituruudella

Leinosenlammen rannalla Ylämyllyllä asustava 18-vuotias Tami Riissanen voitti kesällä kaksi harmonikkakilpailua. Tavoitteena siintää kilpailuista kaunein, Kultainen harmonikka, mutta sitä ennen on kouluja käytävänä sekä velvollisuuksia suoritettavana.

Liikennemerkit Viljatien risteykseen

Puolivälin päiväkodin turvallisuuteen tehdään parannuksia. Elinympäristölautakunta päätti, että päiväkodin aitaa ja sen portteja korjataan ja uusitaan osittain.

Kesäkumit kunnossa?

Millaisessa kunnossa kiesisi kesärenkaat ovat? Jos sujautat kahden euron kolikon pystyyn renkaan pääuraan, pilkahtaako osa kolikon nikkelireunuksesta esiin renkaan kuviopalan alta? Kolikon nikkelireunus on neljän millimetrin paksuinen – saman verran urasyvyyttä on autoalan mukaan turvallisissa kesärenkaissa.

Ulosajon uhri oli joensuulainen

Kahden viikon takaisessa Ylämyllyntien ulosajossa kuoli joensuulainen 35-vuotias mies. Yksin autossa olleen miehen henkilöllisyys selvisi vasta myöhemmissä tutkimuksissa.

Parakkien pohjatyöt alkavat

Liperin koulukeskuksen toisten väistötilojen pohjatyöt alkanevat ensi viikolla. Parakit on tarkoitus ottaa alakoulun käyttöön ensi vuoden alussa.

Nuoret lukivat lehtiä

Jos koululaisilta kysytään, he lukisivat mieluiten juttuja mummoista ja lapsista. Myös eläin kuvassa on varma merkki herättämään kiinnostusta juttua kohtaan.

Vähennä ruokaostoksia

Osta, minkä syöt. Näin neuvoo Timo Melto, hävikin hyödyntämisestä tunnetun kastikekeittämö Soocin operatiivinen johtaja.

Valoa fillareihin

Ylämyllyn koulun opettajat jalkautuivat tänä aamuna koulutielle neuvomaan ja opastamaan pieniä tielläliikkujia. Puhetta piisasi niin polkupyörän valoista kuin puhelimen paikastakin.

Kunnantalo yhdistyksille?

Liperin elinympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta luovuttaa vanhan kunnantalon yhdistyksille. Tekninen johtaja perusteli päätökseksi jäänyttä esitystään muun muassa avustuksilla, joita yhdistysten on kuntaa helpompi saada. Kunta voisi olla myös yksi avustajista.

Jesse ja Ronja pyöräilevät tänään ilmaston puolesta

Liperiläiset koulukkaat Ronja Immonen ja Jesse Tanskanen osallistuvat tänään Helsingissä Climate Cycling -tapahtumaan. Hyväntekeväisyystapahtumassa kerätään pyöräilemällä euroja WWF Suomelle ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Liikuntaa ja leipää

Liperin kirkonkylän koulukeskuksen oppilaat viettivät syyskuun ensimmäisenä lauantaina varsinaisen puuhapäivän. Yrittäjien ja oppilaiden kohtaamisen lisäksi oppilaita liikutti Elovena voimapäivä ja koululaisten leipäpäivä.

Yrittäjät palloilivat ja luennoivat

Liperin yrittäjäyhdistyksen ja kirkonkylän yläkoulun yhteistyöpäivä sujui mukavissa merkeissä. Neljä yrittäjää kertoi ysiluokkalaisille omasta yrittäjätaipaleestaan.

Nupposen Jere haluaa räpätä

Räppäri Jere Nupponen haluaisi saada omia kappaleitaan julkaistuksi. Myös esiintymiset olisivat mieleen.

Paikallisravit kiinnostivat Riihilammella

Liperin Hevosystäväin Seura järjesti Riihilammen raviradalla paikallisravit, joka keräsi mukavasti katsojia ja hevosia ohjastajineen. Seuran puheenjohtaja Rauno Pitkänen arvioi, että paikalla oli useita satoja katsojia, järjestäjiä ja ohjastajia huoltojoukkoineen.

Kekriä vietetään ennakkoon

Leppälahden kylällä ja kylätalolla valmistaudutaan lokakuun alussa vietettävään kekri-juhlaan. Lammaskaalin ja särpimien aineksia on koottu niin paikallisilta kuin maakunnankin tiloilta.

Eritasoliittymälle tarve

Ylämyllyllä Kuopiontien risteys huutaa paitsi ruuhkien myös turvallisuuden vuoksi uudistusta. Viime viikolla risteysalueella sattui kolme liikenneonnettomuutta.

Koska kaikki eivät tule Rääkkylään

Silva-metsänäyttely houkutteli Joensuun Laulurinteelle useita liperiläisiä ja rääkkyläläisiä tuottajia ja kädentaitajia. Kaksipäiväisessä tapahtumassa omistajaansa vaihtoivat niin Pikkunupun vihannekset, Markku Halosen kukat kuin Mirja Parviaisen käsityötuotteet – jos vain muutamia mainitaan.

Metsäistä taidetta Rääkkylän kunnantalolla

Outokummun taideyhdistys toi luomuksiaan näytteille Rääkkylään jo kolmannen kerran. 

Kaatoja katsomaan

Sadat ohjaajantuolit on viritelty verkkoaidan taakse, sillä kohta alkaa pärinä. Ylämyllyn moottoriurheiluradalla mitellään jokamiesluokan EVK-liigan nimissä.

Siikasalmella hyvä oppilastilanne

Siikasalmen toimintakeskuksessa pidettiin syyskuun alussa avoimet ovet -päivä koulun ja kodin merkeissä. Päivän aikana kaikki halukkaat saivat tutustua toimintakeskuksen ja koulun tiloihin. Tarjolla oli myös toiminnallista tekemistä ja pientä purtavaa.

Parasta Rääkkylää vaikka kuhnureilla

Rääkkylässä maisteltiin käyntiin Parasta Rääkkylää -hanke, jossa Keski-Karjalan kehittämisyhtiö, kunta ja yrittäjät luovat kuntaan elinvoimaa uusien työpaikkojen, yritysten ja ennen kaikkea yhteistyön kautta.

Kymmenet näytteilleasettajat ovat jo ilmoittautuneet Leipäpäivään

Syyskuun viimeisenä lauantaina Liperin kirkonkylällä järjestetään Leipäpäivä jo kuudennentoista kerran. Tänä vuonna koululaisten oma rukiinen juhla ottaa kuitenkin kolmen viikon mittaisen varaslähdön: oppilaat viettävät Leipäpäiväänsä jo huomenna lauantaina.

Kulmala (sin.): tulorekisterin ongelmia ei saa maksattaa kunnilla

Sininen tulevaisuus -puolueen rääkkyläläinen puheenjohtaja Kari Kulmala on huolissaan tulorekisterin ongelmista. Hän huomauttaa, että järjestelmän toimimattomuus aiheuttaa ongelmia kuntien taloustilanteeseen.

Kaatamossa räpättiin juhlan kunniaksi

Kaatamon seudun kyläyhdistys ry:n 40-vuotisjuhlaa vietettiin Ristin kylä- ja teatteritalolla musiikin sävelten siivittämänä. Talolla kuultiin perinteistä musiikkia iskelmistä klassiseen, mutta suurimmat taputukset sai kylän oman pojan Jere Nupposen räppiesitykset.

Salliset mitalipeleissä

Viinijärven Urheilijoiden kasvateista Sallisen siskokset ovat pelaamassa naisten superpesiksen mitaliotteluissa tällä viikolla.

Lotta Honkanen kirmaisi taas Hipoissa

Rääkkyläläinen seitsemänvuotias Lotta Honkanen alkaa olla jo Hippo-kilpailujen veteraani. Hän oli tiistai-iltana mukana viidettä kertaa.

Metsänäyttelyyn klapia heittämään

Miten mahtaa luonnistua klapin heittäminen pienikokoiseen ropsikolmioon? Itse kukin voi testata heittotaitoaan ja osumatarkkuuttaan Silva Metsänäyttelyssä, joka pidetään perjantaina ja lauantaina Joensuun Laulurinteellä.

Liperinsalon väylissä parantamisen tarvetta

Liperin kunnanhallitukselle viestitettiin Liperinsalon kyläillasta kolmesta väylästä: kylän tiestä, laajakaistasta ja vesiväylästä.

Vedet lämpimiä

Lämpimän elokuun ansiosta uintivedet ovat pysyneet lämpiminä. Ely-keskus tietää kertoa, että elokuun päättyessä pintavesi oli Joensuussa Pielisjoen kanavassa yli 18-asteista, kun se pitkäaikaisen keskiarvon mukaan olisi 15-asteista.

Ely-keskuksen Waltit historiaan

Pohjois-Savon Ely-keskus lopettaa Ely-Waltti-matkakorttien myynnin kesään 2021 mennessä. Kaupunki-Waltti toimii edelleen Joensuun seudun liikenteessä.

Luokkakuva saa jatkoa

Roukalahden kesäteatterin Luokkakuva saa jatko-osan ensi kesänä. Tiina Markkanen kirjoittaa kehutulle nostalgiaretkelle jatkokertomuksen syksyn aikana.

Vauhdin hurmaa radoilla

Liperissä järjestetään paikallisravit tulevana lauantaina. Lamminkankaan raviradan kesän kohokohta tuo paikalle kahdeksan lähdön verran ravureita: neljä lähtöä on varattu suomenhevosille ja neljä lämminverisille.

Kausikasvikset olisivat parhaita

Hanne Kinnunen toivoisi, että ihmiset oppisivat vielä paremmin hyödyntämään satokauden vihanneksia. Juuri tällä hetkellä kotimaista parsakaalia saa, ja luonnollisen satokauden aikaan vihannes on myös hyvälaatuista.

Kyllä näyttää hyvältä

Liprakan avajaiset syyskuun ensimmäisenä päivänä vetivät paikalle useita kymmeniä henkilöitä. Viinijärvellä asuvat Irja ja Pekka Kinnunen tulivat avajaisiin ja samalla tutustumaan paikkaan.

Niina Kiuttu muistaa heinäsirkat

Rääkkyläläinen 81-vuotias Niina Kiuttu kävi kuulon- ja näönpäivän kuulonseulonnassa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Ei niinkään tavasta ja tottumuksesta, vaan sen takia, että kuulo on saattanut hieman heikentyä parin vuoden takaisesta.

Kyläkirppis avaa ovensa Ylämyllyllä

Ylämyllylle avataan huomenna torstaina uusi kirpputori. Kyläkirppis-nimeä kantava myymälä sijaitsee tutulla kauppapaikalla, K-marketin entisissä tiloissa aivan Ylämyllyn liikenneympyrän kupeessa.

Kyykän pelaaminen on sosiaalinen juttu

Haapasalmella asuva Urho Makkonen on pelannut kyykkää jo 1980-luvulta lähtien. Samassa kylässä asuva ja kyykkätoimintaa kyläyhdistyksessä vetävä Heikki Luostarinen on harrastanut lajia kymmenkunta vuotta.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.