Lipaskerääjä ja kansainvälinen delegaatti

Liperiläinen 56-vuotias Arto Koponen on ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa jollain tapaa jo parikymppisestä nuorukaisesta lähtien, jolloin hän lähti mukaan vapaaehtoiseen pelastuspalveluun.

Pienet sormet taikinaan

Omenoita, jauhoja ja sokeria. Ainakin niitä tarvitaan omenapiirakkaan, jos lapsilta kysytään. – Mitähän näistä pikkurasioista saadaan?, Katja Penttinen kysyy Puolivälin päiväkodin lapsinelikolta.

Vesi katoaa jonnekin

Vesi on paennut rannoilta loppukesän ja syksyn mittaan tuoden järven pohjaa monin paikoin esiin. Vedenkorkeus on nyt Arvinsalmen mittauspaikalla noin 40 senttiä tavanomaista alempana.

Löytöjä lasitavarasta leivonnaisiin

Kahden vuoden tauon jälkeen järjestetty ViiniMarjan syyskirpputori keräsi myyjiä ruokasalin täydeltä. Kirpputoripäivään tuli varauksia eli myyjiä yhteensä seitsemän kappaletta, osa lähempää ja osa naapuripitäjänkin puolelta.

A2-maitoon erikoistunut tuottaja

Rantaniityn tilalla Tainiossa tuotetaan erikoismaitoa, joka tekee vasta tuloaan Suomen markkinoille.

Valjaat kiinni ja saha soimaan!

Taimikonhoitoon ja raivaussahan käyttöön keskittyneessä koulutuksessa siirryttiin lauantaipäivän päätteeksi teoriasta käytäntöön. 4H-yhdistyksen järjestämä koulutuspäivä oli osa pohjoisen Savo-Karjalan yhteistä Digimetsä-hanketta.

Leipä irtoaa metsästä mökkipalveluihin

Rääkkylässä Sangenlahdentien varressa asuva Ari Vaittinen on tehnyt maaseudun yrittäjänä jo aikoja sitten ratkaisut, jotka ovat tuoneet leivän pöytään perinteisen maatalouden vaihtoehtona.

Päärynöitä ja luumuja omenien oheen

Pikkupurolan omenatarhalla on iloittu tänä syksynä ensimmäisestä päärynäsadosta ja hyvästä luumukertymästä. Yrittäjä Jorma Hakulinen istutti viisi vuotta sitten kymmenkunta päärynäpuuta, joiden ensimmäinen sato kypsyi tänä kautena.

Rääkkylässä 420 000 euroa miinusta

Rääkkylän tuorein verotuloennuste on Liperiä vielä huomattavasti huonompi. Kun Rääkkylän muutettuun talousarvioon on kirjattu tuloveron kohdalle himpun yli viisi miljoonaa euroa, syyskuinen Kuntaliiton ennuste kertoo tuloveroja karttuvan 4,585 miljoonaa euroa. Tiputus on kahdeksan prosenttia.

Lainakannel päässee teatteri-instrumentiksi

Senni Valtonen on seuraavan kahden vuoden ajan Rääkkylän Osuuspankin omistaman Koistinen Electric 1 -sähkökanteleen haltija.

Leipäpäivään korujen kera

Leena Kauppinen on tuttu näky Liperin Leipäpäivässä: hän on markkinoinut keramiikkakorujaan tapahtumassa lähes joka syksy. Tulevana lauantaina Kauppisen myyntipöydän löytää luokasta, jossa kauppaa tekee kolme muutakin Karjalaista Taitajaa.

Lukeminen kannattaa aina

Rääkkylän lukupiiriläisten mielestä kirjojen lehteily on mitä mainiointa ajanvietettä, johon ryhdytään heti tilaisuuden tullen. Kaikkein antoisinta harrastus on, kun lukukokemuksia ruoditaan yhdessä. 

Kemera-tukea jäämässä yli

Pohjois-Karjalassa olisi metsänhoitoon tarkoitettuja Kemera-euroja jaettavaksi enemmän kuin on haettu. – Tiepuolella olisi sekä Liperissä että Rääkkylässä hyvä saada uusia perusparannushankkeita vireille, Suomen Metsäkeskukselta viestitetään.

Rääkkylää esitetään saaristokunnaksi ja Liperiä saaristo-osakunnaksi

Maakuntaliitto esittää, että Liperi nimettäisiin saaristo-osakunnaksi entiseen tapaan Juuan, Kiteen ja Lieksan tapaan. Rääkkylää maakuntaliitto esittää varsinaiseksi saaristokunnaksi, kun se on viime vuodet ollut saaristo-osakunta.

Jyvillä on nyt kokoa

Viljelijät pääsevät parin huonon vuoden jälkeen korjaamaan kelpo satoa. Rukiin sakoluku on nyt viime syksyn tapaan korkea, mutta tällä erää jyvillä on myös kokoa.

Ylämylly-nimen alkuperästä

Liperin kirkolta kuljettiin Joensuuhun Mattisenlahden kautta vielä 1840-luvulla. Kun liikenne Joensuuhun vilkastui, oli tämä kiertotie hankala ja vaivalloinen.

Leipurit ovat taas kilpasilla

Liperin Martat järjestävät tänäkin vuonna ruisleipäkilpailun Liperin Leipäpäivän yhteydessä. Rukiin tuoksuiseen mittelöön voi osallistua kuka tahansa jauhopeukalo.

Leipäpäivä saa jatkot

Liperin Mylly haluaa juhlistaa omalla panoksellaan leipäpitäjän vuoden suurinta tapahtumaa järjestämällä lauantai-iltana Leipäpäivän jatkot. Makasiininrannassa järjestettävässä tilaisuudessa on tarjoilua ja ohjelmaa.

Verotuloja kertyy ennakoitua vähemmän

Valtakunnallinen verojen kertymävaje vaikuttaa Liperin tämän ja ensi vuoden verotuloennusteisiin merkittävästi. Kuluvana vuonna saatavat kunnallisverotulot ovat syyskuussa tehdyn ennusteen mukaan vain 36,6 miljoonaa euroa. Viime syksyn arvio oli 1,5 miljoonaa euroa enemmän. Kuluvan vuoden talousarvioon kunnan tuloveron kohdalle kirjattiin maltillisesti 37,75 miljoonaa euroa.

Kuvaa kotiseutuasi

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät valokuvakampanjan, jolla kannustetaan avaamaan silmät arjessa aukeaviin maisemiin. Ajatuksena on tänä vuonna kiinnittää erityistä huomiota veden arvoon maisemassa.

Luomusato onnistui

Käsämäläisen Riikolan luomutilan valkosipuli on tehnyt jo sen verran hyvin kauppansa, ettei maustekynsiä välttämättä riitä Leipäpäiville.

Ninka Reitulta uusi kirja

”Se on täällä”, Ninka Reittu kertoi alkuviikosta Instagramissa.

Näytteenottopiste muuttaa huonetta

Ylämyllyn näytteenottopiste siirtyy Honkalampi-keskuksen A-talon sisällä toisiin tiloihin.

Paikallislehtiin luotetaan

Joskus on syytä röyhistää hieman rintaa ja olla tyytyväinen. Sellaisen paikka voisi olla vaikka Reuters-instituutin tekemän tutkimuksen perusteella. Kyselyssä tutkittiin suomalaisten luottamusta medioiden uutisiin. Paikallislehdet ylsivät tutkimuksessa sijalle neljä.

Liperin yrittäjät muuttuvassa Petroskoissa

Liperin yrittäjäjärjestön parikymmenhenkinen ryhmä vieraili syyskuun puolivälin tienoilla Petroskoissa. Yrittäjät olivat edellisen kerran pari vuotta sitten ulkomailla Sakussa Virossa.

Emma Salliselle SM-kulta

Viinijärven Urheilijoiden kasvatti Emma Sallinen on voittanut naisten superpesiksen Suomen mestaruuden Kirittärien paidassa. Kirittäret kukisti Porin Pesäkarhut lauantaina Jyväskylässä varmistaen kullan.

Kaikilla lapsilla ei harrastusta

Tällä viikolla julkaistut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn tulokset keväältä 2019 kertovat, että liikunta ei kuulu lähimainkaan kaikkien nuorten elämään edes kuukausittain.

Tiistai avasi hanhimuuton

Kymmenet tuhannet hanhet liitelivät Rääkkylän taivaalla tiistaina, ja vastaavia huomioita voinee tehdä runsaasti lähiaikoina.

Kris palaa takaisin nuorisokahvilan kera

Reilu vuosi sitten Liperin kirkonkylältä poistunut Kris, jonka pääasiallinen työsarka on auttaa ja tukea vankilasta vapautuvia, palaa takaisin entiseen paikkaan Keskustien varteen.

Onko pimeydessä iloa?

Kyllä Leskirouva tietää pimeyden ilot. Miten niihin nyt suhtautuisi – ja miten niitä kuvailisi…

Rakentajalle pakettituote

Liperin elinympäristölautakunta hyväksyi syyskuun kokouksessaan tukun hinnastoja.

Varhaiskasvatuksen epäkohtia korjattu lisäresurssein

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen johtaja Sirkka Helisten ei ole huolissaan Itä-Suomen aluehallintoviranomaisten lähettämästä varhaiskasvatuksen valvontapyynnöstä, koska kunnassa on tehty jo korjaavia toimenpiteitä.

Rapa ei lapsia haittaa

Sade taukoaa hetkeksi, kun nelosluokan pojat pinkaisevat 600 metrin taipaleelle. Rapa kuitenkin roiskuu, sillä tiistaipäivän sade on tehnyt Liperin urheilukentän pinnan pehmeäksi.

Riveriasta kesän aikana valmistuneita

Riveria ammattikoulusta 1.6.–31.8.2019 valmistuneet: Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja: Tanskanen Tomi Sakari, Liperi.

Lapsia enemmän hoidossa

Liperin hyvinvointipalveluihin tarvitaan lisätalousarviossa 185 000 euroa. Hyvinvointilautakunta käsitteli lisäystarpeita viime viikon kokouksessa.

Kahvio Holapoille

Rääkkylän kunnantalon kahviotilat vuokrataan Jouni ja Margit Holapalle. Pariskunta on pitänyt hautaustoimistoa ja kahvilaa Rääkkylän kirkonkylällä noin puolentoista vuoden ajan.

Kultaa Kotileipomolle

Rääkkyläläisen Leila Sallisen luotsaama Kotileipomo Isabella sai kultamitalin artesaaniruokakilpailun suomenmestaruuskisoissa. Täytettyjen leipomotuotteiden kategoriassa ykkössija tuli nokkoskuhakukolla. Artesaaniruoan SM-kisat järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä.

MYR Rääkkylään vuonna 2021

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut keskitetään Rääkkylässä reilun vuoden päästä Pohjois-Karjalan Matkojenvälityskeskukselle (MYK). Vuoden 2021 alusta alkaen MYK välittää ja yhdistelee asiakkaiden tilaamat matkat nykyisen suoran tilaamisen sijaan.

Kannel kiinnosti yhdeksää

Rääkkylän Osuuspankin lainakanteletta tavoitteli seuraavalle soittokaudelle yhdeksän eri muusikkoa. Haku-aikaa oli heinäkuun ajan.

Maru Grönroos on valmentamisen ammattilainen

Rääkkylässä asuva Maru Grönroos on futsalin ja jalkapallon valmentamisen ammattilainen, jota kiinnostaa myös seurojen kehittäminen.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.