Salliset mitalipeleissä

Viinijärven Urheilijoiden kasvateista Sallisen siskokset ovat pelaamassa naisten superpesiksen mitaliotteluissa tällä viikolla.

Emma Sallisen Kirittäret voitti Pesäkarhut Porissa loppuotteluiden ensimmäisessä osassa eilen keskiviikkona. Emma Sallisen lisäksi Jyväskylän joukkueen kokoonpanoon kuuluvat ViU:n väreissäkin pelanneet pohjoiskarjalan kasvatit Eeva Mäki-Maukola ja Mari Mantsinen.

Ensimmäinen pronssiottelun osa pelattiin eilen keskiviikkona Lapualla, jossa Virkiän vieraaksi saapunut Manse PP joutui taipumaan. Tamperelaisen Mansen riveissä pelaavat ViU:n kasvatti Senni Sallinen sekä Viinijärvellä aikanaan pelannut Petra Hussa.

Sekä pronssin että finaalin toiset osaottelut pelataan lauantaina – pronssi ratkeaa kahdella voitolla, kultaan tarvitaan kolme.

Viime vuonna Sallisen siskokset olivat vastakkain finaalissa, ja Emman Kirittäret vei tuolloin koko superspesiksen voiton.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *