Vuosikymmenten varrelta: Mikä puhutti kuntalaisia kyläkierroksilla Liperissä?

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

Naapureilta ei saapunut kuntaan huomautuksia tuulivoimaloiden rakentamislupahakemuksista

Korpivaara Wind Oy jätti syksyllä Liperin kuntaan neljän tuulivoimalan rakentamislupahakemukset. Korpivaaran tuulipuiston naapureiden kuuleminen asiassa päättyi tällä viikolla.

Rääkkylän Sydänyhdistys on valittu Rääkkylän Vuoden liikuttajaksi

Rääkkylän Sydänyhdistys ry on Rääkkylän Vuoden 2025 liikuttaja. Valinnan teki Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta kokouksessaan eilen torstaina.

Päätös: Niemisen ryhmäperhepäivähoito lakkautetaan ja varhaiskasvatus keskitetään Rääkkylän päiväkotiin

Niemisen ryhmäperhepäivähoito lakkautetaan 1. elokuuta 2026 alkaen. Asian päätti Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta kokouksessaan eilen torstaina – päätös oli yksimielinen.

Mitä työttömyys maksaa Liperille – ja mitä sille voidaan tehdä?

Paljonko työttömyydestä aiheutuu kustannuksia Liperin kunnalle? Kysymys on aiheellinen, sillä tuoreimpien tilastojen mukaan Liperissä on työttömänä 13,4 prosenttia työvoimasta, ja kuntatalouden tiukka tilanne on yleisesti tunnustettu tosiasia.

Liperiläinen Ari Niiranen on nimitetty Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi

Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi liperiläisen Ari Niirasen. Niiranen on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, maatalous- ja metsätieteiden maisteri sekä metsänhoitaja, ja hän toimii tällä hetkellä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtajana. 

Rääkkylässä varaudutaan vakaviin päätöksiin, kun kunnanjohtajan somekohun käsittely siirtyy valtuustoryhmille – ”Ihmiset luottivat”

– Ihmiset luottivat, että tällaista ei enää tapahtuisi, joten kyllä tämä on surullista. Vihamielinen tunnelma ei kuitenkaan ole, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen (vas.) luonnehtii tämän hetkisiä tunnelmia.

Taitobussi toi kädentaitojen pajan Rääkkylään

Taitobussi kurvasi Rääkkylän kirkonkylälle tiistaina, Rääkkylä-päivänä. Käsityönasiantuntija Venla Vainikan opastuksella nuorisotalolle kokoontuneet lapset ja nuoret tekivät persoonallisia ja värikkäitä kangaskasseja.

Rääkkylän kunnanjohtajan somekohu etenee uuteen vaiheeseen – Nyt valtuustoryhmät aloittavat keskustelut

Rääkkylän kunnanhallitus kokoontui tänään keskiviikkona kuulemaan kunnanjohtaja Esko Rautiaista koskien hänen sosiaalisen median viestintäänsä. Kuulemisen tarkoituksena oli saada Rautiaiselta selvennystä viime päivinä esillä olleisiin kysymyksiin hänen somekäyttäytymisestään.

Yrittävä Liperi: Maanrakennus Päivinen kasvoi “vahingosta” vahvaksi toimijaksi

Kun liperiläinen yrittäjä osti traktorin vuonna 2002, hän ei vielä tiennyt aloittavansa uran, joka veisi yli kahden vuosikymmenen päähän ja työllistäisi nykyisin seitsemän henkeä. Maanrakennus Päivinen sai alkunsa sattuman kautta, mutta on kasvanut tasaisesti ja noussut alueensa tunnetuksi toimijaksi.

Rääkkylän katkeamaton ketju: ”Rääkkylässä on hyvä tekemisen meininki” – Katja Hirvonen viihtyy keskellä välittömiä ihmisiä ja rauhallista ympäristöä

Mikä on parasta Rääkkylässä? Katja Hirvosen mukaan rääkkyläläiset itse – välittömät ihmiset, joiden joukkoon solahtaa kuin huomaamatta. Ihmiset, joiden seurassa on helppo olla.

Ensihoitajasta liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjäksi – Tuomas Valtonen avasi hierontahuoneen syksyllä Jyriin

Tuomas Valtonen on tänä päivänä ylämyllyläinen hyvinvointi- ja liikunta-alan yrittäjä. Työura vaihtui murroksen jälkeen, sillä takaraivossa on ollut vuosien ajan kiinnostus urheilua kohtaan.

Rääkkylä-ryhmän ylläpitäjä Liisa Laukkanen on vuoden rääkkyläläinen

Liisa Laukkanen on valittu vuoden rääkkyläläiseksi. Perusteena valinnalle on vapaaehtoistyö, jota Laukkanen on vuosien ajan tehnyt Facebookin Rääkkylä-ryhmän ylläpitäjänä. Hän on pitänyt huolen siitä, että keskustelu ryhmässä on pysynyt asiallisena, mutta samanaikaisesti avoimena.

Risto Karjalaisen ryhmälle Suunnistusliiton tunnustus – Parhaillaan Karjalainen suunnittelee Ylämyllyn keskustan suunnistuskarttaa

Lukuisia karttoja liperiläisten ja lähialueilla liikkuvien iloksi tehnyt Risto Karjalainen sekä hänen ryhmänsä eli Simo Martomaa ja Petri Vainio palkittiin Suunnitusliiton juhlassa Vuoden ratamestari -palkinnolla. Ryhmä taiteili radat Liperin Taimen ja Kalevan Rastin järjestämiin SM-keskimatkan kilpailuihin Outokummun Rikkarantaan.

Työllisyystilanne synkkenee sekä Liperissä että Rääkkylässä

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on heikentynyt viimeisimmän kuukauden aikana. Tuoreimpien, lokakuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 13,8 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 13,6.

Joulusesonki on jo alkanut leipomoissa – karjalanpiirakoilla herkutellaan myös presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla

Joulu alkoi jo syyskuussa. Näin toteaa liperiläisen Kotileipomo Sorsan yrittäjä Anna-Liisa Karpathakis kuvaillessaan parhaillaan elettävän joulusesongin mukanaantuomia kiireitä.

Liperin kunnanjohtaja Pellervo Hämäläinen: Valtionosuusuudistuksen kaatuminen oli valtava pettymys

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) kertoi perjantai-iltana viestipalvelu X:ssä, ettei kuntien valtionosuusuudistus etene kuluvalla hallituskaudella.

Välikankaan yritysalueen laajennustyöt ovat edenneet suunniteltua nopeammin

Välikankaan yritysalueen laajennustyöt ovat edenneet hyvin ja ripeämpään tahtiin kuin oli suunniteltu. Urakoitsija Seppo Saarelainen kertoo, että tavoitteena oli saada tämän vuoden aikana hulevesiviemärijärjestelmä rakennettua alueelle – työ tuli valmiiksi jo lokakuun alkupuolella.

Rukan sprintillä naisille kelpo suoritus – Liperin Hiihtoseuran kasvatti Veeti Pyykkö nousi 20 kilometrin kilvassa palkintopallille

Rukan Suomen Cupissa Liperin Hiihtoseuran Anni Kaipainen ja Iitu Vuorma onnistuivat lauantain perinteisen sprintillä lähes semifinaalin arvoisesti. Sunnuntaina Liperin Hiihtoseurassa nuoruutensa harjoitellut Veeti Pyykkö kiri loppusuoralla hopealle.

Pirtanauhat ovat nousseet suosioon, ja rääkkyläläinen Heli Kinnunen tekee niitä niin paljon kuin ehtii

Käsityöt ovat rääkkyläläisen Heli Kinnusen työ. Hän valmistaa etenkin koristeellisia ja värikkäitä pirtanauhoja, mutta myös muita käsityötuotteita, kuten kodin tekstiilejä.

Jekku taipui juhlaottelussa selkein lukemin

Kiteen Pallon salibandyjoukkue voitti SBS Jekun kakkosdivisioonan ottelussa 11-4 Ylämyllyllä sunnuntaina.

Naiset nappasi tärkeät pisteet Ykkösessä

Yllätyksen Naisten Ykkösen futsaljoukkue haki lauantaina pisteet Limingalta voittamalla Pallokarhut 2-1.

Karjalanruusun pop up -joulupuodit avautuvat jälleen Rääkkylässä ja muualla maakunnassa

Karjalanruusun pop up -joulupuodit avaavat vähitellen oviaan. Joensuun kauppahallissa joulukukkia, -asetelmia ja muita tuotteita myydään jo, ja Rääkkylä-päivänä 25. marraskuuta pop up -myymälä avautuu myös Rääkkylän kirkonkylälle.

Auto syttyi tuleen Viinijärven Pehkolankankaalla

Liperissä Viinijärven Pehkolankankaalla syttyi lauantai-iltana tulipalo henkilöautossa. Hälytys liikennevälinepalosta tuli pelastuslaitokselle kello 20.59. Pelastusyksikkö Viinijärveltä vastasi tehtävästä.

Kysyimme: Mitä Keskustien varrella toimivat yrittäjät ajattelevat kirkonkylän pääväylästä?

Liperin kirkonkylän pääväylä, Keskustie, sai uuden ilmeen vuosi sitten. Kesällä 2024 Liperintien ja Lukutuvantien välinen osuus Keskustiestä remontoitiin, ja saman vuoden lokakuussa uusien kiveyksien, valaistuksen ja lukuisten yksityiskohtien sävyttämä Keskustie avattiin virallisesti käyttöön.

Liperiläinen Milla Kempas palkittiin Pohjois-Karjalan nuorena yrittäjänä

Liperiläinen maatalousyrittäjä Milla Kempas on palkittu Maakunnan Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnolla. Pohjois-Karjalan Yrittäjät luovuttivat palkinnon Kemppaalle tänään lauantaina pidetyssä Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa Joensuussa.

Puhallusratsioita pikkujouluaikaan – poliisi valvoo autoilijoiden ajokuntoa erityisesti näin viikonloppuisin

Poliisi tekee rattijuopumusvalvontaa pikkujouluaikaan ja erityisesti tulevina viikonloppuina. Puhallusratsiat ajoitetaan ilta- ja yöaikoihin sekä varsinkin viikonloppuisin myös aamupäiville.

Rääkkylä rakentaa matkailun tulevaisuutta osana Pohjoista Saimaata – ”Mahdollisuuksia on vaikka mihin”

Rääkkylässä järjestettiin torstaina kaikille avoin matkailuilta, jonka teemana oli Rääkkylän matkailun tulevaisuus osana Pohjoista Saimaata. 

Kunta- ja alueministeri Ikonen: Kuntien valtionosuusuudistus ei etene

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) kertoi tänä iltana viestipalvelu X:ssä, ettei kuntien valtionosuusuudistus etene kuluvalla hallituskaudella.

Käsämän Teboilin polttoaineautomaatit eivät ole toiminnassa

Polttoaineen myynti näyttää loppuneen Käsämän Teboililla. Automaatti ilmoittaa, että se ei ole toiminnassa. Raskaan liikenteen mittareiden päällä on suojahuput ja mittari on suljettu kokonaan.

Rääkkylän kunnanhallitus kokoontuu tänään käsittelemään kunnanjohtajan tulevaisuutta kunnassa – ”Pettymystä on ilmassa”

Rääkkylän kunnanhallitus kokoontuu tänään illalla käsittelemään kunnanjohtajan Esko Rautiaisen sosiaalisessa mediassa kirjoittamia, asiattomiksi tulkittuja, kommentteja sekä Rautiaisen tulevaisuutta kunnanjohtajan tehtävässä.

Hallitus sallii suden kannanhoidollisen metsästyksen vuoden 2026 alusta

Hallitus esittää metsästyslain muutosta, joka mahdollistaisi suden kannanhoidollisen metsästyksen ensi vuoden alusta. Muutoksella poistettaisiin suden nykyinen ympärivuotinen rauhoitus, ja metsästys sallittaisiin viranomaisten asettamien kiintiöiden puitteissa.

Kysyimme, pitäisikö Alkon olla auki myös sunnuntaisin – näin Liperissä ajatellaan

Hallitus kaavailee muutosta Suomen alkoholilainsäädäntöön. Hallituksen esitys alkoholilain muuttamisesta on annettu eduskunnalle, ja se on parhaillaan lähetekeskustelussa.

Niemisen ryhmäperhepäivähoidon lakkauttamista suunnitellaan – päätöksen asiassa tekee hyvinvointilautakunta

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan ensi viikon torstaina Niemisen ryhmäperhepäivähoidon lakkauttamista. Lautakunnan esitys on, että ryhmäperhepäivähoito lakkautetaan 1. elokuuta 2026 alkaen ja että lapsille tarjotaan varhaiskasvatuspaikka Rääkkylän päiväkodilta.

Liperiläiset lapset saivat oman kuningattarensa

Liperin kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola kruunattiin lasten kuningattareksi tänään torstaina, lapsen oikeuksien päivänä. Kruunajaiset pidettiin Puolivälin päiväkodissa Ylämyllyllä, mutta myös muissa kunnan päiväkodeissa tilaisuutta seurattiin striimin välityksellä.

Sanomalehti Karjalainen: Rääkkylän kunnanjohtajan Esko Rautiaisen härski julkinen seksuaalinen viestittely on jatkunut edelleen

Sanomalehti Karjalainen uutisoi, että: Rääkkylän kunnanjohtajan härski someviestittely ei ole loppunut.

Hakuaika on alkanut: Liperin kunnan yhteistyösopimukset vuodelle 2026 ovat haettavissa 

Liperin kunnan yhteistyösopimukset vuodelle 2026 ovat nyt haettavissa. Yhteistyösopimuksia haetaan sähköisellä lomakkeella Miunpalveluissa – hakemuslomake on auki 10.12.2025 kello 15:een saakka.

Marraskuun lukulampun alla kertoo Diana Gabaldonin teoksesta Muukalainen

Kotiseutu-uutiset julkaisee yhteistyössä kirjastojen kanssa lukuvinkkeja. Marraskuisen tekstin on kirjaillut Rääkkylän kirjastosta Minna Tikka, joka lukee iltaisin unilääkkeeksi.

Päätös: Rääkkylän kunnanhallitus nimesi ohjausryhmän työelämän kehittämishankkeelle

Rääkkylän kunnanhallitus nimesi viimeisimmässä kokouksessaan ohjausryhmän Rääkkylän kunnan työelämän kehittämishankkeelle.

Poliisi varoittaa: Saamasi viesti tai puhelu voi olla huijaus

Lokakuun aikana poliisin tietoon Itä-Suomessa tuli kaikkiaan 335 petos- tai maksuvälinepetosrikosta. Suurin osa näistä rikoksista on ollut tekomuodoltaan lieviä, mutta joukossa on myös törkeitä rikoksia. Yksittäisten petosten aiheuttamat taloudelliset menetykset lasketaan usein kymmenissä tuhansissa euroissa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.