Näkökulma: “Lapsi huusi sängystä tappavansa itsensä” – Somekiusaaminen ei jätä rauhaan edes kotona

Tönimistä välitunneilla, nimittelyä koulun käytävillä ja porukan ulkopuolelle sulkemista – koulukiusaaminen oli varsin näkyvää ja konkreettista silloin, kun olin reppuselkäinen koululainen 1980- ja 1990-luvuilla. Kiusaamista tapahtui koulupäivän aikana ja koulumatkoilla, mutta usein koti merkitsi kiusatuille turvapaikkaa, jossa kiusaajat eivät olleet läsnä, eivät edes puhelinlankojen välityksellä.

Liperi laulaa Kansan muistolle – konserttia tähdittävät tunnetut esiintyjät

Liperin koulukeskuksen isossa salissa järjestetään 22. maaliskuuta konsertti, jolla kunnioitetaan Tapani Kansan muistoa ja elämäntyötä laulajana.

Hain hampaat ja musta öljyvana – Vesi-teema herää eloon monella tavoin lasten taidenäyttelyssä

Veden alla lipuvan hain suu on ammollaan. Terävät hampaat suorastaan hohtavat – voimansa ja vaikuttavuutensa ne saavat kellertäviksi maalatuista riisinjyvistä. Toisessa työssä vedenalaisessa maailmassa sukeltelee sadunomainen merenneito, jonka pyrstössä hohtavat paljetit ja hiuksissa värikkäät villalangat. Kolmas kuvataideteos kutsuu katsomaan kantaaottavuudellaan: öljynporauslautalta on vesistöön levinnyt synkkä, musta öljylautta, joka uhkaa niin jääkarhua, pingviiniä kuin hyljettäkin.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: Kotiseutu-uutisten levikkialue laajeni Rääkkylään

Huhtikuussa 1967 Kotiseutu-uutisten sisällössä ja levikkialueessa tapahtui merkittävä muutos. Ensimmäisinä ilmestymiskuukausina paikallislehden levikkialueeseen kuuluivat Liperi ja Viinijärvi, mutta 7. huhtikuuta vuonna 1967 ilmestyneessä lehdessä uutisoitiin levikkialueen laajenevan Rääkkylään.

“Paastoaminen ei ole helppoa, mutta se tekee meille hyvää” – piispa Jari Jolkkonen kutsuu paastoon

Pääsiäisen hiljalleen lähestyessä Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on esittänyt paastokutsun.

Yllätyksen naisten edustusjoukkue voitti kauden aikana kaikki lohkonsa joukkueet vähintään kerran – Nousukarsintoihin pääsy jäi pienestä kiinni

Ylämyllyn Yllätys päätti Naisten Ykkösen sarjakauden vierasvoittoon Vieska Futsalista maalein 4-0.

Ristin kesäteatterilla lauletaan ensi kesänä Oikeesti – Ainakin yksi laulava miesnäyttelijä otettaisiin työryhmään ilolla vastaan

Ristin kesäteatterin tulevan suven näytös jatkaa tuttua linjaa musiikkipainotteisesta ohjelmistosta. Luvassa on iloa, surua, naurua ja laulua.

Lautakunta päätti muuttaa veden ja jäteveden laskutusaikataulua

Veden ja jäteveden laskutusaikataulu muuttuu Rääkkylässä.

Autoilija ajoi penkkaan ja törmäsi valotolppaan Liperissä – valotolppa kaatui päälle

Liperissä sattui eilen perjantaina kello 21:n jälkeen erikoinen ulosajo: henkilöautoilija ajautui penkkaan ja törmäsi puiseen valotolppaan sillä seurauksella, että tolppa kaatui ajoneuvon päälle.

Voisiko sukuhistoria tuoda matkailijoita Rääkkylään?

Voisiko juurimatkailu olla yksi Rääkkylän matkailullisista vetovoimatekijöistä? Tätä kysymystä pohditaan matkailuillassa, joka järjestetään Koivuniemessä maaliskuun toisella viikolla.

Jekun kausi Kakkosessa päättyi puolivälieriin

SBS Jekun taival salibandyn Kakkosen pudotuspeleissä päättyi toiseen puolivälierätappioon. Varkauden Tarmo voitti perjantai-illan ottelun jatkoajalla 5-4 (1-0, 2-3, 1-1, 1-0).

Rääkkylän elinvoimalautakunta delegoi päätösvaltaansa virkamiehelle

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta päätti kokouksessaan 26. helmikuuta siirtää päätösvaltaansa tekniselle johtajalle.

Kotona hävinnyt Jekku tarvitsee perjantaina vierasvoiton VarTa:sta

SBS Jekku hävisi keskiviikkoiltana Ylämyllyllä salibandyn Kakkosen lohkonsa ensimmäisen puolivälieräkoitoksen. Varkauden Tarmo oli ottelusarjan avauksessa parempi maalein 6-3 (4-0, 0-2, 2-1).

Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina – käytännöllä turvataan lisääntymisrauha luonnoneläimille

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita – taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi sote-kiinteistöjen vuokraamisen hyvinvointialueelle – vuokratulot laskevat 350 000 euroa

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23. helmikuuta sote-kiinteistöjen vuokraamisen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle. Päätös syntyi varsin lyhyen keskustelun jälkeen: ainoastaan kokoomuksen valtuutettu Juha Kosonen piti puheenvuoron asiassa.

Osuuskauppa lahjoittaa potkupuvun pohjoiskarjalaisille vauvoille tänäkin vuonna – uusi kuosi on valittu

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa lahjoittaa tänäkin vuonna potkupuvun jokaiselle maakunnassa syntyneelle vauvalle. Puvut lähetetään postitse vastasyntyneiden perheisiin 2–3 kuukauden kuluessa pienokaisen syntymästä, mikäli osoitetietojen luovuttamiseen ei ole asetettu estettä Digi- ja väestötietovirastoon.

Liperin kunnan järjestöavustusten ja vakiovuorojen haku siirtyy Formbox-järjestelmään

Liperin kunnan nuoriso-, liikunta- ja kulttuuriavustusten haku muuttuu. Hakuaikaa avustuksille on maaliskuu.

Muutos: Rääkkylän yläkoulun oppilaat eivät enää saa käyttää puhelimia koulupäivän aikana

Rääkkylän koulun hyvinvointilautakunta on yksimielisesti hyväksynyt kokouksessaan 24. helmikuuta muutoksen koulun järjestyssääntöihin. Sen myötä Rääkkylän yläkoulun oppilaat eivät enää saa käyttää puhelimia koulupäivän aikana.

Liperin Hiihtoseuran kärkihiihtäjä valittiin nuorten MM-kilpailuihin

Suomen Hiihtoliitto nimesi tällä viikolla Suomen joukkueet nuorten MM-kilpailuihin, jotka pidetään Norjan Lillehammerissa ensi viikolla 2.-8. maaliskuuta.

Piispa Jari Jolkkonen vie katsojat Jeesuksen jalanjäljille Ylen uutuussarjassa

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on käsikirjoittanut Jeesus Nasaretilaisesta kertovan dokumenttisarjan, joka esitetään Ylellä pääsiäisviikolla. Jolkkonen toimii myös sarjan kertojana.

Rikosten määrä kasvoi Liperissä – erityisesti liikenne- ja väkivaltarikokset lisääntyivät

Poliisin tuoreiden tilastojen mukaan rikosten kokonaismäärä nousi vuonna 2025 selvästi Liperin kunnassa. Rikoksia kirjattiin yhteensä 1 081, kun vuotta aiemmin määrä oli 866. Kasvua kertyi 215 rikosta.

Toimistorakennus käyttökieltoon luvattoman asuinkäytön vuoksi Liperissä

Liperin kunta on asettanut toimistorakennuksen välittömään käyttökieltoon, koska rakennusta on käytetty luvatta asumiseen. Rakennus- ja ympäristölautakunta teki päätöksen kokouksessaan 24. helmikuuta.

Rääkkylän kunta vuokraa tontin Kuntarahoitukselle

Rääkkylän kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 23. helmikuuta vuokrata Kuntarahoitus Oyj:lle maa-alueen Rääkkylän kirkonkylältä. 

Lautakunta päättää, keneltä tilataan Rääkkylän kirkonkylällä tehtävät asfaltoinnit

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta päättää kokouksessaan torstaina 26. helmikuuta, miltä yritykseltä tilataan kirkonkylällä tehtävät asfaltoinnit.

Rääkkylässä on edelleen työttömänä viidennes työvoimasta – Liperissä hieman harvempi

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on pysynyt melko muuttumattomana alkuvuoden aikana. Tuoreimpien, tammikuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 15,4 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 15,8.

Hevosta ei saa enää pitää yksin – uusi asetus vahvistaa laumaeläimen oikeuksia

Vuoden 2026 alussa voimaan tullut asetus hevosten hyvinvoinnista on tuonut merkittäviä muutoksia hevosten hoitoon ja pitopaikkoihin. Asetuksen tavoitteena on turvata hevosten lajityypillinen käyttäytyminen, liikkuminen, lepo, ravinnon etsintä sekä sosiaalinen kanssakäyminen – asetus koskee paitsi hevosia, myös aaseja ja näiden risteymiä.

Milloin vedestä jatkossa maksetaan Rääkkylässä? – Elinvoimalautakunta tekee päätöksen pian

Vesi- ja jäteveden laskutusaikatauluun kaavaillaan muutosta Rääkkylässä. Elinvoimalautakunta käsittelee kokouksessaan 26. helmikuuta laskutuksen muuttamista siten, että tasauslaskutus tehtäisiin jatkossa syyskuussa. Laskutusjaksot olisivat loka-joulukuu, tammi-maaliskuu, huhti-kesäkuu ja heinä-syyskuu. Arviolaskutus toteutettaisiin jatkossa joulu-, maalis- ja kesäkuussa.

Vastuu tuli pyytämättä – Raita Joutsensaari luotsaa Rääkkylää määräaikaisena kunnanjohtajana

Vaikka kunnanjohtajan työ ei ole koskaan siintänyt Raita Joutsensaaren haaveissa, toimii hän silti parasta aikaa juuri tuossa tehtävässä. Määräaikaisesti tosin – aina siihen asti, kun Rääkkylään valitaan kunnanjohtaja hoitamaan virkaa vakituisesti.

Liperin valtuusto hyväksyi Ylämyllyn uuden päiväkodin hankesuunnitelman – mutta ei ilman vastalauseita

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina 23. helmikuuta kokouksessaan Ylämyllyn uuden päiväkodin hankesuunnitelman. Samalla valtuusto valtuutti Pohjois-Karjalan hankintatoimen kilpailuttamaan hankkeen 20 vuoden vuokramallilla. Päätös tehtiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.

Hyvinvointilautakunta päättää, kielletäänkö oppilailta puhelinten käyttö koulupäivän aikana

Saavatko Rääkkylän yläkoulun oppilaat jatkossa käyttää puhelimia koulupäivän aikana? Tähän kysymykseen hyvinvointilautakunta ottaa kantaa kokouksessaan huomenna tiistaina 24. helmikuuta.

Voxit-keskustelussa kysytään nuorten mielipiteitä Liperissä asumisesta ja elämisestä

Liperin kunta kysyy nuorten mielipiteitä kunnan nykyisistä ja tulevista palveluista Voxit-keskustelualustalla. Erityisesti 12–19-vuotiaiden toivotaan osallistuvan keskusteluun.

Työttömät saavat tekstiviestimuistutuksia maaliskuun alusta alkaen – tavoitteena tiedonsaannin parantaminen

Maaliskuun alusta alkaen työvoimaviranomainen lähettää etukäteen tekstiviestimuistutuksen velvoittavan toimenpiteen määräajan päättymisestä, jos työvoimaviranomaisella on käytettävissä työnhakijaksi ilmoittautuneen henkilön suomalainen matkapuhelinnumero.  

Käsämässä on pian Itä-Suomen ainoa vastaanottokeskus

Maaliskuun alusta alkaen Liperin Käsämässä toimii Itä-Suomen ainoa vastaanottokeskus.

Niemisen Urheilijat eteni jalkapallon Suomen Cupissa jatkoon

Miesten Kolmosessa pelaava Niemisen Urheilijat voitti sunnuntai-iltana jalkapallon Suomen Cupin 1. kierroksen ottelussa Huiman ja Urhon Nelosessa pelaavan yhteisjoukkueen.

Elisabet Aho: Helmi, salaperäinen tyttö

LUKULAMPUN ALLA Paikallisten kirjastojen tuottaman lukuvinkin kirjoitti tällä kertaa Marianne Lappalainen, joka haluaa muistaa, miltä maailma näyttää lapsen silmin.

Pärnävaaralla ensilumenlatu ja vitosen valaistu kunnostettu

Pärnävaaran valaistu viiden kilometrin latu on käytössä. Liperin kunnasta kerrotaan, että sitä huolletaan vähäisen lumen vuoksi kunnan omalla kalustolla. Viikonlopun lumisateet auttavat huollossa.

Rääkkylän Sydänyhdistys palkittiin vuoden liikuttajana – ”Liikunta pitää sydämen ja ihmisen kunnossa”

Rääkkylän Sydänyhdistys palkittiin Pohjois-Karjalan Urheilugaalassa lauantaina Rääkkylän vuoden liikuttajana.

Jussi Ratilainen sai etsiä omaa juttuaan – ”Kaikista opinnoista on ollut hyötyä”

Liperissä kasvanut Jussi Ratilainen työskentelee valokuvaajana Helsingistä käsin. Polulla presidentin virallisen muotokuvan ottajaksi on ollut monia vaiheita.

Uuden laiturin Kirkkorantaan tuonut Pulikoijat on Liperin vuoden liikuttaja – Kymmenet talviuimarit viihtyvät päivittäin avannossa

Liperin Pulikoijat palkittiin lauantaina Pohjois-Karjalan urheilugaalassa Liperin vuoden liikuttajana. Kunta perustelee palkintoa vuosia kestäneellä ja mittavalla kehittämistyöllä avantouintiharrastuksen edistämiseksi Liperin kirkonkylällä.

Siikasalmella leirikoulu rakentuu talvisista elämyksistä ja yhdessä tekemisestä

Mitä yhteistä on banaanilaatikoilla, piirustuskilpailulla ja lentopalloturnauksella? Paljonkin, saattaisivat Siikasalmen kristillisen koulun oppilaat todeta helmikuisen leirikoulun jälkeen.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.