17.1.2026
Liperin Hiihtoseuran Jalmari Bergqvist sauvoi perjantaina nuorten SM-kultaa

Tampereella järjestettävät nuorten SM-hiihdot alkoivat liperiläisittäin upeasti, kun 23-vuotiaiden miesten sarjan seitsemän parhaan joukossa oli neljä Liperin Hiihtoseuran nuorukaista.
16.1.2026
Liperiläiskauppias Mikko Jaskari saa myös toisen K-marketin – ”Joensuulaiskauppa on Ylämyllyn marketin pikkuveli”

Ylämyllyn K-marketin kauppias Mikko Jaskari ottaa vastuulleen myös Noljakan K-marketin.
16.1.2026
Kalatalousavustusten haku vuodelle 2026 avautui – Painopisteenä kestävä kalastus ja lupa-alueiden kehittäminen

Elinvoimakeskusten kalatalousviranomaiset myöntävät vuonna 2026 erityisavustuksia alueellisiin kalatalouden edistämishankkeisiin sekä yleisavustuksia kalatalousalueiden toimintaan. Aluehallintouudistuksen vuoksi hakuaikaa on viivästetty, jotta järjestelmien toimivuus voidaan varmistaa. Vuoden 2026 määrärahojen hakuaika on 15.1.–16.2.2026.
15.1.2026
Kirkkolahden latua ei oltu vielä torstaina löydetty – Kunnan liikuntapalvelut keksi ratkaisun, kun maastossa on liian vähän lunta

Kotiseutu-uutiset kertoi keskiviikkona, että kunta on tehnyt Kirkkolahden jäälle ladun. Torstaina latupohjat paljastivat, etteivät hiihtäjät olleet vielä latua tienneet hyödyntää.
15.1.2026
Ylämyllyn Yllätyksen Pinja Kurki valittiin U19-futsalmaajoukkueeseen – Suomi kohtaa tulevissa maaotteluissa Portugalin

U19-tyttöjen futsalmaajoukkue on nimetty kahteen maaotteluun Portugalia vastaan. Ylämyllyn Yllätyksen 18-vuotias Pinja Kurki on yksi valituista pelaajista.
15.1.2026
Palkkatuen myöntäminen keskeytetty määrärahojen loputtua

Pohjois-Karjalan työllisyysalueella palkkatuen myöntäminen on keskeytetty toistaiseksi, koska vuoden 2026 palkkatukimäärärahat on käytetty loppuun. Hakemuksia jätettiin runsaasti jo vuoden vaihteessa, ja kaikki kuluvan vuoden määrärahat sidottiin 8. tammikuuta mennessä tehtyihin myönteisiin päätöksiin.
13.1.2026
Siun soten saamalla lahjoituksella parannetaan kotona asuvien ikäihmisten asumis- ja paloturvallisuutta

LähiTapiola Itä on lahjoittanut Siun sotelle 100 000 euroa, jolla tuetaan pohjoiskarjalaisten ikääntyneiden kotona asumista. Lahjoitus kohdennetaan tänä vuonna hankintoihin ja koulutuksiin, joilla parannetaan ikääntyneiden asumis- ja paloturvallisuutta.
13.1.2026
Hallinto-oikeus antoi päätöksensä karhujen kaatoon tähtäävistä poikkeusluvista

Itä-Suomen hallinto-oikeus on tiistaina antanut ratkaisunsa karhunmetsästykseen liittyviin poikkeuslupiin. Hallinto-oikeus kielsi elokuussa 2025 välipäätöksellään karhun metsästämisen syksyn metsästyskaudella.
13.1.2026
Postia lukijoilta: Näin sen muistan
Kun päätoimittaja Jyrki Pönkkä kehotti muistelemaan menneitä, rohkenin tarttua kynään.
13.1.2026
Apukinostalkoot saimaannorpan hyväksi siirtyvät lumen vähyyden takia ensi viikkoon

Liperin ja Rääkkylän välisillä vesillä kolataan tänäkin talvena apukinoksia saimaannorpan pesintää turvaamaan.
13.1.2026
Rääkkylän katkeamaton ketju: Korona toi Mirja Hirvosen takaisin Rääkkylään

Koronapakolainen. Sitä termiä Mirja Hirvonen käyttää itsestään kertoessaan, miten päätyi asumaan Rääkkylään. Tai palaamaan Rääkkylään, jos tarkkoja ollaan.
12.1.2026
Pyhäselän mittauspisteellä on jäätä 18 senttiä – ”Se on vain tuon mittausalueeen tilanne”

Pyhäselän Roukalahden mittauspaikalla oli lauantaina 10. päivä teräsjäätä 18 senttimetriä. Jäänpaksuus on 13 senttiä vähemmän kuin viime vuonna vastaavana päivänä.
12.1.2026
Jalmari Bergvist kiri viidenneksi SM-hiihdoissa – Liperin Hiihtoseuran muita hiihtäjiä ei kärkikahinoissa ollut

Liperin Hiihtoseuraan tälle kaudelle siirtynyt Jalmari Bergqvist hiihti lauantaina Kuopiossa järjestetyissä SM-kilpailuissa viidenneksi.
12.1.2026
Rääkkylän kunnanjohtajan tehtäviä hoitava henkilö vaihtui

Rääkkylän kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa tällä hetkellä kehityssihteeri Raita Joutsensaari.
12.1.2026
Timanttien etsimiseen tähtäävä malminetsintälupa raukesi

Karelian Diamond Resources Plc on päättänyt, että se ei jatka malminetsintää Liperin Salokylällä. Yhtiö on ilmoittanut asiasta Turvallisuus- ja kemikaaliovirastolle joulukuussa, jolloin myös oikeus suorittaa etsintää päättyi.
11.1.2026
Seurakoirien ja metsästykseen soveltuvien rotujen suosio pitää – Liperissä suosituin rotu on labradorinnoutaja

Kennelliiton luvut kertovat, että rekisteröityjä rotukoiria on Liperissä nykyisin huomattavasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Kun vuonna 2016 rekisterissä oli 863 liperiläiskoiraa, viime vuonna rotukoiria oli kirjattu leipäpitäjään 1212.
11.1.2026
Ensimmäisestä vuosikerrasta: “Olipa mukava olla taas kerran liperiläinen”

Erkki Rautiainen poseeraa lehtikuvassa Mini Cooperin vieressä ja hymyilee. Kuvan viereen, Kotiseutu-uutisten etusivulle painettu otsikko kertoo, miksi syytä hymyyn on: “Erkki Rautiainen jo kova ajaja”.
11.1.2026
Taloussihteerin aiempien potkujen kumoutumisesta halutaan valittaa

Liperin seurakunnan taloussihteeri Sirpa Heikkilän edellisen työpaikan potkujen kumoutuminen ei saa vielä lainvoimaa tammikuussa.
10.1.2026
Tapahtumarikas futsalottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon Ylämyllyllä

FTK Tornio kairasi tiukan taiston päätteeksi voiton Naisten Ykkösen futsalottelusta Ylämyllyn Yllätystä vastaan. Ylämyllyllä lauantaina täydelle katsomolle pelattu ottelu päättyi vieraille 5-3.
10.1.2026
Onnen Kauppa on kiinni vesivahingon vuoksi – vielä ei tiedetä, milloin kauppa avaa taas ovensa

Milloin Rääkkylän kirkonkylällä sijaitseva, kädentaitajien tuotteita myyvä Onnen Kauppa jälleen avautuu? Paikallisiin kädentaitajiin lukeutuva Aija Boehm-Tiainen sanoo, ettei päivämäärä ole vielä tiedossa.
10.1.2026
Kirsi Koskelo kirjoittaa tarinaa Hannasta ja Augustista Paksuniemen kesäteatterin lavalle

Kirsi Koskelolla on tavanomaisesta poikkeava talvi. Liperin Salokylältä erityisopettajan siviilitöistä hän huristelee yli Arvinsalmen Riäkkyteatterin Päällystakki-talvinäytelmän harjoituksiin näyttelijänä ja lapsiteatteri Sekamelskan treeneihin ohjaajana. Erityisen hyvää ajoaika eli ajatusten juoksuttaminen tekee juuri nyt, kun Koskelo kirjoittaa uransa ensimmäistä käsikirjoitusta, tarinaa Hanna ja August Luukkosen elämästä Paksuniemessä.
9.1.2026
He esiintyvät Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalilla – ensimmäiset esiintyjät on julkistettu

Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalin ensimmäiset esiintyjät on julkistettu. Rääkkylän tunnetuinta tapahtumaa tähdittävät tulevana kesänä Auri, Frigg, Lauri Schreck, Kalaniemi & Alakotila sekä monet muut kotimaisen folkin arvostetut nimet.
9.1.2026
Rääkkylän kunnanjohtajan irtisanomista valmisteleva tilapäinen valiokunta kokoontui ensimmäisen kerran

Rääkkylän kunnanjohtajan Esko Rautiaisen mahdollista erottamista valmisteleva tilapäinen valiokunta kokoontui ensimmäisen kerran torstaina. Valiokunnan tehtävänä on selvittää, onko kunnanjohtaja menettänyt kunnanvaltuuston luottamuksen ja valmistella asiasta esitys valtuustolle.
9.1.2026
Siikakoskeen on muodostunut hyydepato – paikoin hyydepadot ja niiden aiheuttamat tulvat ovat uhanneet myös rakennuksia

Kova pakkanen on aiheuttanut jäätyneen vesisohjon eli hyyteen muodostumista ja hyydetulvia monissa itäisen Suomen vesistöissä – myös Liperin alueella.
9.1.2026
Sote-kiinteistöjen vuokrat laskemassa Liperissä – hyvinvointialue on kiinnostunut ostamaan Liperin terveyskeskuksen

Liperin kunnanvaltuusto käsittelee seuraavassa, tammikuun aikana pidettävässä kokouksessaan sote-kiinteistöjen vuokraamista Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle.
9.1.2026
Haku vammaisten lasten loma-ajan hoitoon on alkanut – hoito järjestetään Honkalampi-keskuksella Ylämyllyllä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote järjestää vammaisille lapsille ryhmämuotoista loma-ajan hoitoa, kun peruskoulut ovat suljettuina. Haku talviloman aikaiseen hoitoon on parhaillaan käynnissä.
8.1.2026
Saimaannorpalle kolataan ensi viikolla apukinoksia – Infotilaisuudessa voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi kolaajaksi

Saimaannorpan pesäkinosten kolaustalkoiden aika lähenee. Lauantaina Rääkkylässä järjestetään tilaisuus, jossa saimaannorpan suojelusta ja apukinosten kolaustalkoista saa lisätietoa.
8.1.2026
Vainajat haudataan aiempaa verkkaisemmin – Siun sote otti vuodenvaihteessa käyttöön vainajien säilytysmaksut

Vainajien säilytysajat ovat pidentyneet, mikä vaikuttaa säilytyspaikkojen riittävyyteen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella – Siun sotessa.
8.1.2026
Liperi ja Rääkkylä esittelevät matkailuvalttejaan Matkamessuilla Helsingissä

Mitä tarjottavaa Liperillä ja Rääkkylällä on matkailijoille? Tähän kysymykseen tarjotaan vastauksia Matkamessuilla, jotka järjestetään 16.–18. tammikuuta Helsingin Messukeskuksessa.
7.1.2026
Pakkassäässä ruoka ei saa linnuilta loppua

Lintujen talviruokinta on monelle liperiläiselle ja rääkkyläläiselle tuttu tapa auttaa pihapiirin lintuja selviytymään kylmästä ja vähäravinteisesta talvesta. Erityisen ajankohtaista se on nyt, pakkasen paukkuessa talvisissa lukemissa.
7.1.2026
Kysyimme: Miten liikenne sujuu Arvinsalmella pakkassäässä?

Vuosi 2026 on alkanut pakkassäässä sekä Liperissä että Rääkkylässä. Ilmatieteen laitoksen Tuiskavanluodon havaintoasemalla Liperissä lämpötilaksi on ylimmillään mitattu -10,7 pakkasastetta. Alimmillaan lämpötila on alkuvuoden aikana laskenut -22,9 pakkasasteeseen.
7.1.2026
Työttömyystuen karenssit kiristyvät huomattavasti – Kela voi jatkossa alentaa toimeentulotuen perusosaa karenssin vuoksi

Eduskunta on hyväksynyt lait työttömyystuen karenssien kiristyksestä ja toimeentulotuen uudistuksesta. Jatkossa työtön voi saada karenssin jo yhdestä työnhaun tai työllisyyspalveluihin osallistumisen laiminlyönnistä. Karenssi tarkoittaa työttömyystuen menettämistä määräajaksi.
7.1.2026
Kysyimme: Onko sote-alalla kohtaanto-ongelma?

KEHA-keskuksen tuore toimialaraportti kertoo, että sosiaali- ja terveysalan työllisyysnäkymät ovat kaksijakoiset: palvelutarve kasvaa voimakkaasti väestön ikääntymisen ja hyvinvointialueiden rakenteiden vakiintumisen myötä, mutta rahoitushaasteet hidastavat nykyhetkessä rekrytointeja.
6.1.2026
Yrittävä Liperi: “Halusin tehdä tästä omannäköiseni”

Liperin Ylämyllylle avautuu tällä viikolla uusi, hieman erilainen yritys. RelaPaint yhdistää saman katon alle koulutetun hierojan palvelut sekä pintakäsittelyalan työt. Yrityksen takana on Piia Veikkolainen, joka aloittaa toimintansa vastaremontoiduissa tiloissa Ylämyllyn keskustan tuntumassa.
6.1.2026
Siun sote kilpailuttaa uudelleen ikääntyneiden asumispalvelut – asukkaiden palveluihin tällä ei ole vaikutusta

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote uusii ikääntyneiden asumispalvelujen hankintajärjestelmän vuotta 2026 koskevan sisäisen kilpailutuksen. Kilpailutus koskee sekä yhteisöllisen asumisen että ympärivuorokautisen palveluasumisen ostopalveluja.
5.1.2026
Ulosajo Liperintiellä – henkilöauto katolleen ojaan

Liperintiellä sattui ulosajo tänään maanantaina kello 16:n aikaan.
5.1.2026
Ylämyllyn yläkoulun luistelukentät valmistuvat maanantaina – Pukukopit aukeavat kenttien kanssa samassa rytmissä

Pakkaset vauhdittivat, mutta myös hidastavat nyt jääkenttien valmistumista luistelukuntoon. Ensimmäisinä tekojäinä valmiiksi saatiin maanantaina Ylämyllyn yläkoulun eli Laavupolun luistelualue ja kaukalo.
5.1.2026
Työttömyys pysyy korkealla Liperissä ja Rääkkylässä – ratkaisua haetaan hankkeista ja yritystoiminnasta

Työttömyys aiheuttaa huolta sekä Liperissä että Rääkkylässä. Tuoreimpien, marraskuun 2025 lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan Liperissä oli työttömänä 13,5 prosenttia työvoimasta, Rääkkylässä 17,9 prosenttia.
4.1.2026
Vuodenvaihde innostaa keventämään ruokavaliota – Vegaanihaaste kutsuu kokeilemaan kasviperäistä arkea

Vuodenvaihde on perinteisesti aikaa, jolloin moni meistä pysähtyy tarkastelemaan omia tapojaan. Juhlapyhien jälkeen arki kutsuu, ja samalla herää halu tehdä muutoksia – nukkua paremmin, liikkua enemmän tai syödä fiksummin. Uuden vuoden lupaukset heijastavat usein tarvetta keventää oloa ja löytää tasapainoa pitkän ja pimeän talven keskellä.
4.1.2026
Muutos: Kela korvaa yksityislääkärin vastaanottokäynnin kustannuksista aiempaa vähemmän

Yksityisten yleis- ja erikoislääkärin vastaanottokäynneistä maksettava Kela-korvaus laski vuodenvaihteessa 30 eurosta kahdeksaan euroon. Korvaus laski siis vuotta 2024 edeltäneelle tasolle.
