Kesäinen vilske jatkukoon

PÄÄKIRJOITUS Joskus on hyvä palata menneeseen ja peilata sitä tulevaan. Tässä tapauksessa kyse on menneestä viikonlopusta, joka oli varsinainen superviikonloppu tapahtumien määrässä – ja kesä on vasta alussa. Samaa voi sanoa säästä, toivottavasti kesän helteet eivät olleet ihan viikonlopussa ja tässä viikossa. Aika epätodennäköistä. Toisaalta vedet lämpiävät tätä vauhtia uimakuntoon nopeasti.

Lähestyvissä EU-vaaleissa pitää äänestää

PÄÄKIRJOITUS Toivottavasti kaikki liperiläiset ja rääkkyläläiset äänioikeutetut tietävät ja muistavat, että kesäkuun 9. päivä järjestetään EU-vaalit. Kyseiset vaalit eivät ole tunnetuimpien ja suosituimpien vaalien listoilla, mutta kyllä ne ovat yhtä tärkeitä kuin kaikki muutkin vaalit. EU-parlamenttiin valitaan viisitoista suomalaista meppiä, jotka vaikuttavat EU:ssa omana itsenään ja ennen kaikkea oman ryhmänsä kautta.

Nyt on aika urheilla ja katsoa urheilua

PÄÄKIRJOITUS Valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää vietetään tämän viikon perjantaina. Tuon päivän voisivat liperiläiset ja rääkkyläläiset tulkita kehotukseksi liikkua. Liikunnan merkitystä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja  edesauttajana ei voi koskaan liioitella liikaa. Eikä tässä tarvitse tarkoittaa hikiliikuntaa tai kilpaurheilua, vaan arkista liikkumista erilaisissa askareissa. Kävely ja pyöräily tai lehtien haravoiminen ja polttopuiden pilkkominen ovat mitä parhainta

Rakentamista ja remontointia tarvitaan

Ilman rakentamista ja remontointia työt eivät edisty ja yhteiskuntaan ei synny uutta, joka edistää jokaisen liperiläisen ja rääkkyläläisen hyvinvointia. Kyse ei ole tietenkään vain kahden kunnan aluetaloudesta, vaan maakunnan ja koko Suomen taloudellisesta toimeliaisuudesta. Rakentaminen on selkeässä aallonpohjassa, joten nyt kannattaisi hellittää kukkaron nyörejä, jos siihen on varaa. Tekijät eivät pyydä tekemisistään­ maltaita ja heitä

Matkaillaan vapailla vastuullisesti

PÄÄKIRJOITUS Tämä Kotsarin numero syleilee useampaa asiaa. Jo tuosta yllä olevasta otsikosta voisi päätellä jotain. Liperissä, Rääkkylässä ja  Heinävedellä on menossa Pohjoisen Saimaan kehittämishanke, joka on lähtenyt liikkeelle mukavasti.

Jotakin uutta ja paljon vanhaa

PÄÄKIRJOITUS Meitä autoilevia kansalaisia puhuttaa vuodesta toiseen yksi takuuvarma asia – se on teiden kunto ja niiden remonttitarve tai remonttien vähäinen määrä. Vuosikausia ellei vuosikymmeniä on puhuttu peruskorjausten ja päällystystöiden vähäisyydestä, joka on johtanut selkeästi teiden kunnon huonontumiseen eli korjausvelan kasvuun. 

Kesän palloherkuttelut jo tuloillaan

PÄÄKIRJOITUS Pääsiäisenä saattoi kesäisten urheilulajien ystäville tulla mieleen, että nyt taitaa vihdoin sää taittua kesää kohti. Aurinkoa ei kyllä paljon näkynyt, mutta plussakelit antoivat uumoilla edes keväisten olosuhteiden alkamista vaikka jalkapalloilijoille ja pesäpalloilijoille. Tuoreet tiistaiset ennusteet eivät kyllä enää vahvista asiaa. 

Kuntien ylijäämät tilapäisiä

PÄÄKIRJOITUS Liperin ja Rääkkylän vuoden 2023 tilinpäätökset ovat molempien kuntien osalta ylijäämäisiä. Leipäpitäjässä yllettiin 2,1 miljoonaan ylijäämään, kun taas kekälekunnassa ylijäämää kertyi 639 000 euroa. Pelkkien lukujen perusteella tilanne näyttää siis hyvältä. Tosiasia on kuitenkin, että kuntien tilanne tulee huonontumaan tänä vuonna ja ensi vuonna. Henkseleiden paukutteluun ei kannata vielä ryhtyä.

Autoja ja korjaajaa tarvitaan aina

PÄÄKIRJOITUS Nuo ihmiseläjälle tarpeelliset välineet, joita ovat siis autot kaikissa merkki- ja kokomuodoissaan, ovat metkoja pelejä. Ensinnäkin ne ovat näillä selkosilla välttämättömiä. Jos sinulla on sellainen työ- ja asuinpaikka kuin allekirjoittaneella, niin auto ei ole turha hyödyke vapaa-ajan kurvailuun. Autoa tarvitaan töihin menoon ja töissä oleiluun. Monelle riittää jo alku eli töihin pääseminen ja kotiin

Kunnanjohtajan ja setämiehen uskottavuus puntarissa

PÄÄKIRJOITUS Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiainen teki selkeän virheen lähettämällä seksuaalissävytteisiä viestejä somen viestipalvelu X:ssä. Vastaavien viestien lähettäminen ei ole laitonta, mutta niiden lähettäminen ei kuulu kunnanjohtajan toimenkuvaan. Ei edes yksityishenkilönä, sillä kunnanjohtaja on kunnanjohtaja 24 tuntia vuorokaudessa – halusi hän sitä tai ei.

Mitähän sitä tekisi hiihtolomalla?

PÄÄKIRJOITUS On kuulemma joku lomaviikko menossa. Ai niin, sehän on hiihtolomaviikko, jolloin koululaiset ja perheet ryntäävät sankoin joukoin hiihtämään ja reippailemaan. Monelle palkansaajalle ja yrittäjälle kyse on ainoasta talviajan pidemmästä lomailusta, jos mukaan ei lasketa juhlapyhien aikaisia lomapäiviä. Niitähän sattuu tänä vuonna kalenteriin ennätysmäärä eli kymmenkunta.

Terveellistä talvista hyvinvointia

PÄÄKIRJOITUS Taisi olla tuossa kuukausi kaksi sitten, kun olin varannut itselleni influenssarokotuksen. Tuumasin, että voisin ottaa samalla niin sanotun tehostekoronarokotuksen. Minulla oli kyllä syksyllä  parin päivän lievä flunssa, joka kotitestin mukaan saattoi olla koronakin. Tosin testissä viiva oli niin heikko, että sitä ei meinannut erottaa edes silmälasit päässä. Todennäköisesti en olisi tarvinnut enää neljättä koronapiikkiä

Äänestysinto laski, voittaja selvä

PÄÄKIRJOITUS Liperin ja  Rääkkylän alueen presidentinvaalin äänestäjät olivat tällä kertaa samaa mieltä kuin enemmistö muuallakin äänestäneistä. Alexander Stubb on Suomen seuraava presidentti. Pekka Haavisto jäi niukasti, mutta selvästi kakkoseksi. Äänestysprosentissa palattiin molemmissa kunnissa niin sanotusti normaaliin, ellei jopa hieman alemmaskin, jos mittapuuna on valtakunnallinen noin seitsemänkymmentä prosenttia.

Lähihistoria tekee menneestä kiinnostavan

PÄÄKIRJOITUS Minua kiinnosti aikoinaan keskikoulussa liiemmälti kaksi kouluainetta. Ne olivat historia ja liikunta. Jälkimmäinen johti loppumattomaan kiinnostukseen liikkumiseen ja ennen kaikkea pallopeleihin. Ne hullaannuttavat vieläkin suorituksiin, joista ei välttämättä jää kerrottavaa jälkipolville. Mutta kuntoa ja elämäniloa ne ovat tuoneet roppakaupalla.

Lähes viisituhatta ääntä jaossa

PÄÄKIRJOITUS Presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli liperiläisittäin ja rääkkyläläisittäin mielenkiintoinen, sillä molemmissa kunnissa voittajaksi selvisi ehdokas, joka ei mennyt jatkoon toiselle kierrokselle. Tämä tarkoitti käytännössä myös sitä, että Liperissä ja Rääkkylässä uuden äänestettävän joutuu valitsemaan yli 4 800 äänioikeutettua.

Viinijärvellä tarvitaan asukkaita ja palveluita

PÄÄKIRJOITUS Viime viikolla yleisötilaisuudessa koululla esitelty Viinijärven kehittämissuunnitelma sai hyvän vastaanoton. Viinijärveläiset olivat ilmeisen tyytyväisiä siihen, että suunnitelma on ylipäätään tehty ja siinä on käsitelty monipuolisesti alueen vahvuuksia ja kehitettäviä asioita.

Pohjois-Karjala lähti etelään

PÄÄKIRJOITUS Helsingissä järjestetään huomisesta torstaista alkaen kansainväliset Matkamessut, jossa ovat mukana näyttävästi Pohjois-Karjalan kunnat ja monet kymmenet matkailualan yrittäjät. Maakunnan teemana on Minä lähden Pohjois-Karjalaan.

Yrittänyttä ei laiteta Viinijärvellä

PÄÄKIRJOITUS Liperissä on viime vuosina tehty ansiokkaasti, tai jonkun mielestä turhan lennokkaasti, erilaisia kehittämissuunnitelmia. Niitä on tehty Kirkkolahteen/Myllyrantaan ja kirkonkylälle sekä Pärnävaaralle. Nyt on vuorossa Viinijärven kehittämissuunnitelma, joka esitellään ensi viikon keskiviikkona ainoassa oikeassa paikassa eli Viinijärven koululla. Viime vuoden loppupuolella ajateltu esittämispaikka kirkonkylällä oli varmasti inhimillinen lipsahdus, joten unohdetaan se asia.

Pitääkö aina luvata jotain?

PÄÄKIRJOITUS Tähän aikaan vuodesta pitää aina luvata jotain. Näinhän sitä sanotaan ja kyllä se varmaan pitää paikkansa, kun asiasta niin paljon kirjoitetaan ja puhutaan. Näitä lupauksia voisi sitten lunastaa tai olla lunastamatta henkilökohtaisella, kunnallisella ja valtiollisella tasolla.

Kolme hyvää koulua

PÄÄKIRJOITUS Näin joulun alla on kaikilla hyvää tahtoa, joka kohdistuu menneeseen ja tulevaan. Siltä ei tuntunut alkuunsa Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa, kun suurten ryhmien puheenjohtajat totesivat selvällä suomen kielellä, toki osin huumorin varjolla, että yhteistyöterveiset jätetään kokouksen lopulle. Kyse oli Viinijärven koulun vanhan osan osittaisesta purkamisesta ja uuden osan rakentamisen aikataulusta.

Tiukkaa tekee, kehittääkin pitää

PÄÄKIRJOITUS Liperissä ja Rääkkylässä tuskaillaan monien muiden kuntien kanssa tähän aikaan vuodesta ensi vuoden talousarvion ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmien kanssa. Tilannetta vaikeuttavat entisestään nykyisen hallituksen kaavailemat valtionosuusleikkaukset, joita ensimmäisen ilmoituksen jälkeen lievennettiin hieman jaksottamalle ne lähivuosille. Joka tapauksessa kuntien valtionosuuksiin tulee ensi vuonna ja kahtena seuraavana vuonna reippaita leikkauksia. 

Joulunavaukset virittävät joulun tunnelmaan

PÄÄKIRJOITUS Perinteiset joulunavaukset ovat taas menossa pitkin pitäjiä ja kauppaliikkeitä Liperissä ja Rääkkylässä sekä tietysti koko valtakunnassa. Joku ei tästä hömpötyksestä ja hullaantumisesta hirveästi välitä, mutta on kai se niinkin, että aika monelle joulunavaukset ja markkinahumu ovat ainakin osa jouluun valmistautumista. Jouluna on sitten aikaa rauhoittua ja levähtää.

Palkintoja ja arkista aherrusta

PÄÄKIRJOITUS Arkisen aherruksen lomassa on aina mukavaa, kun saa tunnustusta tehdystä työstä. Näin kävi tällä kertaa Kotiseutu-uutisille, joka sai toisen kerran vajaan kymmenen vuoden sisällä Uutismedian liiton gaalassa palkinnon. Vaikka tekijöille paras palkinto on lukijoiden arvostus ja luottamus, niin kyllä myös alan ammattilaisten suoma palkinto lämmittää kummasti mieltä.

Isiä juhlien ja työtä tehden

PÄÄKIRJOITUS Tämän viikon sunnuntaina muistetaan taas isiä. Ja syystäkin, vaikka minusta on tuntunut pikkupojasta lähtien, että isänpäivää ei korosteta samalla lailla kuin äitienpäivää. Muistan kuinka pienenä poikana isä, minä ja veljeni herättivät äidin ja veimme sänkyyn äidille kakkukahvit ja ehkä kukan.

Huoli lääkäripalveluistaon todellinen

PÄÄKIRJOITUS Rääkkylässä sunnuntaina pidetty avoin Missä mennään, Rääkkylä -keskustelutilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, mikä todella huolettaa kuntalaisia tällä hetkellä. Tilaisuudessa oli tarkoitus puhua elinvoimasta, palveluista ja sote-asioista.

Renkaat kuntoon ja katse pientareelle

PÄÄKIRJOITUS Tähän vuodenaikaan on menossa kaksi ilmiötä, joilla on hyvinkin tekemistä keskenään. Autoilijat, rengasliikkeet ja korjaamot vaihtavat täyttä häkää kesärenkaita talvirenkaisiin. Samaan aikaan on menossa muun muassa hirvijahti eli hirvet ovat liikkeellä.

Kiveyksiä ja asfalttia

PÄÄKIRJOITUS Vaikka kuntien ensi vuoden talousarvioesitykset ovat parhaillaan työn alla, ja luvassa on pahimmillaan jopa alijäämäisiä tai erittäin tiukkoja budjetteja, niin Liperin ja Rääkkylän on katsottava eteenpäin. Kehittämistä ja tulevaisuuteen tähtääviä investointeja ja projekteja ei voi jättää tekemättä. Toki joitakin valintoja tai lykkäyksiä on pakko tehdä.

Paukkuja maatalouteen, paukkuja pelloilla

PÄÄKIRJOITUS Liperiläisistä, rääkkyläläisistä ja suomalaisista valtaosa on sitä mieltä, että Suomessa täytyy säilyttää omavarainen ja vahva maataloussektori. Näinhän se pitää olla, mutta pystytäänkö siihen. Jos mittapuuksi otetaan Liperin ja Rääkkylän alueen maataloustuotanto ja tilojen lukumäärä, niin ei näytä hyvältä. Ollaanko lähestymässä jo rajaa, jossa tilojen määrän vähentyminen alkaa näkyä tuotannon määrän supistumisena? Tilakoon kasvu ei

Kuppilat kuuluvat kuntakuvaan

PÄÄKIRJOITUS Ylläoleva otsikko ei väheksy, eikä kuvasta Liperissä ja Rääkkylässä olevien kahviloiden, leipomoiden, ravintoloiden ja ruokapaikkojen tilannetta. Kyse on hauskan kuvailevasta ja mutkattomasta puhekielen ilmaisusta, joka antaa tilaa erilaisille yrityksille ja yrittäjille. Kuppilat ovat oleellinen osa kunta- tai taajamakuvaa.

Lehti täynnä perinteitä

PÄÄKIRJOITUS Oletteko sattumalta huomanneet tässä lehdessä mitään erikoista tai kovin paljon tavallisuudesta poikkeavaa? En kyllä huomannut alkuun minäkään, mutta kun kokoamme aina lehden tekovaiheessa seinällä niin sanotun kokonaisnäkymän, niin kuvio tulee esiin. Tässä lehdessä on useita juttuja perinteistä ja kuntalaisista sekä kansalaisista, joilla on vankkaa kokemusta. Tällä kokemuksella tarkoitetaan käytännössä iäkkäämpiä ihmisiä.

Syksyn satoa ja lähestyvää Leipäpäivää

PÄÄKIRJOITUS Syksyn satoa korjataan taas Liperin ja Rääkkylän pelloilta samaan aikaan, kun leipäpitäjässä valmistaudutaan Leipäpäivän pitämiseen syyskuun viimeisenä lauantaina. Leipäpäivä palaa takaisin tuttuun paikkaan Liperin koulun yhteyteen ja samalla puhalletaan uutta eloa leipäkilpailuun.

Vesistöistä on pidettävä huolta

PÄÄKIRJOITUS Liperissä oli viime viikolla kaksi vesistöihin liittyvää tilaisuutta, jotka kuvastivat hyvin vesistöjen tilaa, hyöty- ja virkistyskäyttöä kansalaisille sekä niiden merkitystä kasveille ja eläimille. Kaatamon ja Ristin alueen vesistöt sijaitsevat viljavien maiden äärellä, jossa ihminen on jättänyt jälkensä vesiin satojen vuosien ajan. Ylämyllyn lampialueilta Viinijärveen virtaava Myllypuro on taas kohde, johon yritetään palauttaa lohen sukuinen

Rakentamisessa edessä vaikeat ajat

PÄÄKIRJOITUS Kukaan ei taida olla tällä hetkellä eri mieltä siitä, että rakentamisessa ja rakennusalalla on edessä vaikeat ajat. Erityisen vaikea tulee olemaan edessä oleva talvi ja varmaan myös ensi vuosi. Toisaalta jos inflaatioprosentti jatkuu laskuaan ja myös korkotaso kääntyy vihdoin laskusuuntaan, niin silloin on odotettavissa jonkinlaista helpotusta. Mitään suurta ja dramaattista muutosta ei heti tule,

Rappiolla levottomin jaloin

PÄÄKIRJOITUS Täytyy tunnustaa, että minuun on viimeinkin iskenyt vanhuus, tai pikemminkin myöhäinen keski-ikä. Mistä moinen johtuu – no tietysti Hassisen koneesta. Televisiosta tuli lauantaina dokumentti kyseisestä joensuulaisesta soitinyhtyeestä. Tuli lähes tippa linssiin nostalgiasta ja ajatuksesta, että ei helvetti, onko siitä jo neljäkymmentä vuotta ja vähän ylikin. 

Rakennemuutoksen ravistelemia pärjääjiä

PÄÄKIRJOITUS Ylläoleva otsikko vaatinee hieman avaamista. Lomilla ollessa tuli käytyä Pirkanmaan puolella. Pääteitä autoillessa tuli mieleen palata kotimaakuntaan hieman pohjoisempaa reittiä. Lähdettiin siis Oriveden suunnalta Suomineitoa ylöspäin, eikä suinkaan Jyväskylän rallipolkujen suuntaan.

Jokaiselle taas jotakin

PÄÄKIRJOITUS Kesää on vielä jäljellä, mutta yksi suveen olennaisesti liittyvä asia vetelee viimeisiään. Sehän on tietysti kesäteatteri. Jonkun mielestä ne ovat kesän parhaita nautintoja korville ja silmille. Joku taas inhoaa niitä sydämensä kyllyydestä ja on päättänyt olla astumatta lähellekään kyseisiä näyttämöjä. Minulle usein kylillä ja korpikuusien kätköissä olevat näyttämöt ovat pakollista seurattavaa.

Oliko ensin muna vai kana?

PÄÄKIRJOITUS Klassinen kysymys kuuluu: oliko ensin muna vai kana? Tätä ajatusta voi tällä kertaa soveltaa vaikka kahteen lähes legendaariseen kirjaan ja elokuvaan. Molemmat sivuavat tänä kesänä Liperiä ja Rääkkylää. Toinen on esillä Riäkkyteatterin kesänäytelmänä ja toisen kirjoittaja tulee Taipaleen kulttuuriviikon vieraaksi viikon kuluttua. Eikä se jälkimmäisen kesäteatteriesityskään ole kovin kaukana näiltä nurkilta.

Tekemisen iloa ja osaamisen varmuutta

PÄÄKIRJOITUS Näissä töissä törmää väistämättä ympäri vuoden hyvin erilaisiin asioihin ja ilmiöihin. Tarkoitan tässä nyt meidän ihmisten aikaansaannoksia, jotka liittyvät vaikka kulttuuriin, jonka kukat kukkivat täydessä nupussa varsinkin kesäaikaan. Kulttuurilla tarkoitan tässä tapauksessa kaikkea mahdollista vaikkapa teatterista jalkapallo-otteluun.

Kesän tapahtumakausi on avattu rytinällä

PÄÄKIRJOITUS Tämän suven kesäteatterikausi on virallisesti avattu, kun kävin katsomassa Riäkkyteatterin Jäniksen vuoden Paksuniemessä. Aloituspaikka ei juuri voinut olla parempi, sillä teatterin tekemisen ja osaamisen taso on tunnetusti korkealla. Esityksen mielenkiintoinen piirre oli, että ryhmä esitti jo vuosia sitten saman näytelmän vieläpä samalla kokoonpanolla. Tämän lisäksi kyse on todellisesta kirja- ja elokuvaklassikosta, jonka vain hieman

Mahdollisuuksien aarreaitta tarjolla kesällä

PÄÄKIRJOITUS Kesä saa meidät kaikki virkoamaan talvihorroksen jäljiltä. Näin sanotaan ja ehkä ajatellaan, vaikka se ei tietenkään pidä paikkaansa. Talvella tehdään ja harrastetaan ihan samalla lailla kaikkea mahdollista. Vuodenaika, pakkaset ja metrin lumihanki asettavat toki rajansa tekemiselle. Kesä lisää luonnollisesti tekemisen mahdollisuuksia aivan toiseen potenssiin.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.