Kehno sää kurittaa tapahtumia ja teitä

Harva meistä muistaa tällaista talvea. Viime vuosikymmenellä koettiin muutamia talvia, jolloin pysyvä lumipeite tuli Pohjois-Karjalaan vasta tammikuussa. Silloinkin maa peittyi lumeen jo lokakuussa, mutta lumet sulivat pois.

Kasvu hidastumassa yrityksissä

Pohjois-Karjalan tuore yritysbarometri kertoo sen mitä valtakunnallisetkin uutiset ovat jo jonkin aikaa pitäneet esillä. Yleinen talouskasvu on hidastumassa,  mutta mitään syytä erityiseen pessimismiin ei ole. Ripeämmän kasvun jälkeen tahti hidastuu elpyäkseen taas jossain vaiheessa.

Ylämyllyn kehitykselle suuntaviivoja

Ylämyllyn alueen kehityksen luodaan parhaillaan suuntaviivoja, jotka ulottuvat 2020- ja 2030-luvuille. Kyse on kolmesta suuresta ratkaisusta. Ne ovat uuden yläasteen rakentaminen, Kuopiontien ja Liperintien risteyksen eritasoliittymä ja neljää aluetta koskevat kaavamuutokset.

Tunnistatko vai etkö välitä!

Liperin Myllyn jauhojen menekkiä Myllymiljöön avajaispäivänä seuranneena mielen valtasi mukava tunne. Paikallisella ja kotimaisella tuotteella näkyy olevan ottajia. Olivathan ne jauhot myös tarjouksessa, mutta veikkaanpa, että käytännössä lähes kaikki tiesivät mitä hakivat.

Kuntoilu ei katso ikää

Fyysisen kunnon ja henkisen hyvinvoinnin korostaminen on jonkun mielestä mennyt jopa liioittelun puolelle. Tuosta korostamisesta ei kannata ottaa liikaa paineita, sillä meitä ihmisiä on joka lähtöön ja myös elämäntilanteet vaihtelevat.

Liikenteessä toinen synkkä vuosi

Viime vuosi oli Liperin alueella jo toinen erityisen synkkä vuosi liikenteessä. Vuonna 2019 liikenteessä menehtyi Pohjois-Karjalassa yhdeksäntoista henkilöä, joista kuusi Liperin alueella ja yksi Rääkkylässä.

Pekingiin on lyhyt matka

Jonkun mielestä Kiina ja Peking on maapallon toisella puolella. Niin varmaan on kilometreissä mitattu, mutta Kurvisten liperiläiselle perheyritykselle matka ei ole pitkä. Heille se voi olla jopa lyhyt, ainakin kuvaannollisesti. Tosin sitä voi kysyä tuntikausien matkojen jälkeen vientityötä tekevältä Kati tai Marko Kurviselta.

Joululahjoja ympäri Liperiä

Jo hyvissä ajoin ennen joulua annetaan lahjoja tai tehdään hyviä tekoja, joita voidaan kutsua ennenaikaisiksi joululahjoiksi. Nämä lahjat voivat olla itsestään selviä tai ne voivat olla isojakin yllätyksiä.

Reserviläistoimintaan lisää monipuolisuutta

Liperin Reserviupseereiden ja Reserviläisten yhteinen 60-vuotisjuhla kertoo omalla esimerkillään sen kehityssuunnan, jonka maanpuolustustyön on otettava tai se on jo otettu – asia on yhteinen. Reserviläisyhdistysten on syytä tehdä saumatonta yhteistyötä, jotta niillä riittää voimavaroja ja tekijöitä sekä ne voisivat houkutella uusia jäseniä.

Helpotuksen huokaus, posti kulkee

Moni kansalainen huokaisi eilen helpotuksesta, kun yli kaksi viikkoa kestäneeseen postin lakkoon saatiin ratkaisu. Paine lakon lopettamiseksi tukilakkoineen kasvoi päivä päivältä, joten sopu oli lähes pakko saada aikaan. Seurausten mittasuhteet alkoivat kasvaa kohtuuttomiksi.