Isiä juhlien ja työtä tehden

PÄÄKIRJOITUS Tämän viikon sunnuntaina muistetaan taas isiä. Ja syystäkin, vaikka minusta on tuntunut pikkupojasta lähtien, että isänpäivää ei korosteta samalla lailla kuin äitienpäivää. Muistan kuinka pienenä poikana isä, minä ja veljeni herättivät äidin ja veimme sänkyyn äidille kakkukahvit ja ehkä kukan.

Aika kultaa muistot ja jotkut asiat muistetaan väärin, mutta minulla on sellainen muistikuva, että marraskuista isänpäivää ei meillä juuri juhlittu sen kummemmin.

Viimeisinä vuosikymmeninä isien muistaminen on saanut enemmän jalansijaa. En tiedä johtuuko se vaikka yritysten ja mainostajien innosta muistaa isiä. Ei kai nyt sentään, sillä kyllä isät ovat äitien tavoin ansainneet oman juhlapäivänsä. Tuosta kaupallistamisesta tulee äkkiä mieleen juuri juhlittu Halloween, josta on tullut sinänsä hauska tapahtuma syksyn pimeyteen ja alkutalven harmauteen. Jokainen juhlikoon sitä niin paljon kuin huvittaa,  mutta aika paljon siinä on tuo kaupallinen puoli esillä.

Viinijärvellä ja Taipaleen ortodoksisessa seurakunnassa pidettiin isä Paavon eli kirkkoherra Ratilaisen läksiäiset. Vastaaviin läksiäisiin sisältyy aina virallisia puheita ja muistamisia, mutta vastaan ei ole tullut ihan äsken yhtä hauskaa ja välitöntä tilaisuutta. Ne juhlapuhujatkin muistivat kirkkoherrasta asioita ja tarinoita, jotka rytmittivät vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Kun nyt satun olemaan samaa ikäluokkaa isä Paavon kanssa, niin pakkohan se on todeta, että kävimme samaan aikaan Joensuun lyseota, tosin eri luokilla. Enhän minä tuntenut Ratilaisen Paavoa kuin nimeltä ja naamalta.

Olen ollut kirkkoherra Ratilaisen kanssa tekemisissä vasta tällä toisella kierroksella Kotsarissa. Viime vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen puolivälissä hän oli vielä toisissa töissä. Minun käsittääkseni yhteistyö on pelannut hyvin ja olen muutenkin tehnyt vuosien varrella paljon juttuja seurakunnasta. Taipaleen seurakunta on vuosisatoja vanha yhteisö, jonka itsenäisenä seurakuntana jatkamisesta on ollut mieluisaa tehdä uutisia. Kaiken keskittäminen ja suuruuden ihannointi ei voi olla kaiken päämäärä, vaikka se on lähes muotia alalla kuin alalla.

Jos tässä vielä pidättäydytään löyhästi isä-teemassa, niin Hannu Virolainen on Roukalahden kesäteatterin ”isä” ja perustaja. Virolainen on palannut juurilleen, sillä hän ohjaa ensi kesänä kylän näyttämöllä tutun esityksen. Emmauksen tiellä -näytelmä on sen verran hulvaton esitys, että sille voi povata suurta menestystä. Kannattaa muistaa, että kesäteatterin takana on perinteikäs urheiluseura Kivekäs. Kesäteatteritoiminnan on oltava kannattavaa. Sehän vaatii ymmärrettävästi tietyn määrän katsojia.

Riäkkyteatteria en saa enää isä-osastoon, mutta 30 vuotta täyttävää rääkkyläläistä teatteria kannattaa aina seurata. Teatteri esitteli hiljattain toimintaansa näyttelyssä. Nyt on tulossa talvikauden esitys ja vierailunäytäntöjä.