12.7.2017
Anne Karttusen käsinkudotut matot hehkuvat luonnon väreissä

Ollilan tuvalla pihapiirin aitassa on esillä Anne Karttusen mattoja ja seinätekstiilejä 30-vuotisen käsityöläisuran kunniaksi.
12.7.2017
Pitkäkyntisiä Salonnenässä
Liperin Salonnenästä, Niinikkosaarentien päästä, Mikkolan venevalkamasta anastettiin veneen perästä kaksi vuotta vanha Honda-merkkinen neljän hevosvoiman nelitahtinen perämoottori. Rikos tapahtui tiistain kello 16 ja keskiviikon kello 13.50 välisenä aikana.
12.7.2017
Lisäystä hirvenpyyntilupiin Liperissä ja Rääkkylässä

Pohjois-Karjalaan on myönnetty 1796 hirvenpyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle. Määrä on selvästi suurempi kuin vuotta aiemmin, jolloin pyyntilupia oli käytettävissä 1030. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.
12.7.2017
Ylämyllyllä karhuhavainto

Viime viikon sunnuntaina Ylämyllyn teollisuusalueella liikuskeli erauspentu eli noin 1-vuotias karhu, jonka emä on jo karkottanut luotaan uuden pentueen tieltä.
12.7.2017
Roukalahden kesäteatterissa soi tangon haikeus

Roukalahden kesäteatterin tämän vuoden näytelmänä nähdään ja ennen kaikkea kuullaan Hannu Virolaisen ohjaamana Kohtalon tango. Kyseessä on Jukka Pakkasen ja Jorma Kairimon kirjoittama musiikkinäytelmä, joka kertoo säveltäjä Unto Monosen elämästä.
12.7.2017
Kasvutarina maalaten

Riikka Miettinen-Syrjälä on harrastajamaalari, joka tarttui akryyliväreihin ja siveltimeen 17 vuoden tauon jälkeen. Lopputuloksena on Tyttökullat-näyttely, joka on parhaillaan esillä Koivuniemessä Rääkkylässä.
12.7.2017
Kuulijoita ladon täydeltä

Kihausviikon maalaisromanttisin tapahtuma oli Leila ja Yrjö Erosen navetanvintillä Varpasalossa järjestetty pihasoitto.
12.7.2017
Kolea sää vaikutti lipunmyyntiin

Kihauksen 2000 vieraan kävijätavoite täyttyi, mutta lippuja tapahtumaan myytiin vain noin 1600 kappaletta.
11.7.2017
Epäröinti muuttui maailman maineeksi

Pauliina Lerche ei olisi voinut vuosikymmen sitten aavistaakaan, että lastenmusiikki työllistää hänet nykyisin. Sisarensa Hannamari Vallilan kanssa Mimmeinä esiintyvä Lerche ei alkuun uskonut osaavansa esiintyä lapsille.
11.7.2017
Mölkkyä Rantamakasiinilla

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
11.7.2017
Iloisesti rallatellen Rovaniemen markkinoilla

Jos yleisö nauraa, se myös viihtyy. Jotenkin tähän tapaan lienee linjattu kesäteatterissa jos toisessakin – siinä määrin harvassa ovat ne kerrat kun kesäisissä kulttuuripaikoissa luotetaan vakavan draaman kiinnostavuuteen.
11.7.2017
Jouhikon soittaja 11-vuotiaasta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
11.7.2017
Kihaushölkässä liki 40 juoksijaa
Rääkkylän Kisa-Veikkojen järjestämä Kihaushöllkä keräsi lauantaina 38 osallistujaa. Hölkkääjiä osallistui lähikuntien lisäksi myös Helsingistä ja Siilinjärveltä. Naisista nopein oli joensuulainen Maarit Toivanen, miehistä Katajaa edustanut Aaro Asikainen.
10.7.2017
Kun nälkä yllättää

Nälkä yllätti festivaalivieraan sitä todennäköisemmin, mitä pidempään kansanmusiikkikinkereissä viihtyi. Kihauksessa tarjolla oli varsin perinteistä festariruokaa makkaraperunoista kananugetteihin. Karjalaisen katukeittiön antimia myytiin yhdessä kojussa ja munavoilla höystettyjen piirakoiden ystävät saattoivat luottaa marttoihin.
9.7.2017
Vähemmän fyysinen bändi

Haitarin soiton taitava Johanna Juhola tarjoili kihausyleisölle musiikkia sangen persoonallisen bändin kera. Artisti nousi lavalle yksin; taustajoukot koostuivat taiten koostetusta videokuvasta.
9.7.2017
Rattijuoppo jäi poliisin haaviin Tutjuntiellä
Liperiläinen 35-vuotias mies kuljetti henkilöautoa Tutjuntiellä myöhään perjantai-iltana alkoholin vaikutuksen alaisena.
9.7.2017
Apua tarjolla Omaan maahan

Markku Pölösen ohjaamaa Oma maa –elokuvaa kuvataan elo-syyskuussa Rääkkylässä. Tällä viikolla elokuvaan haettiin avustajia Joensuussa pidetyissä koekuvauksissa. Erilaisiin avustajien tehtäviin hakeutui lähemmäs 400 ihmistä.
8.7.2017
Kihauksen kävijätavoite täyttynee

Kihauksen kävijätavoitteesta ensimmäinen puolisko täyttyi jo perjantain aikana, eikä kolea sää karkottanut lauantain kävijöitäkään. Päivä vaikuttaa kylmästä ilmasta huolimatta vilkkaalta.
8.7.2017
Rouvisesta kunniaheinämies

Rääkkylä-Seura palkitsi Aarne Rouvisen Kunniaheinämies-maininnalla. Titteli myönnetään vuosittain sellaiselle henkilölle, joka on ollut edistämässä rääkkyläläisten asioita.
8.7.2017
Harri Pippuri on seutukehittäjä
Kihauksessa julkistettiin tänään Keski-Karjalan seutukehittäjä vuosimallia 2017. Kyseisen arvonimen sai tohmajärveläinen Harri Pippuri. – Harri Pippuri on hyväntuulinen ja aktiivinen endurotoiminnan sanansaattaja ja palkitun Tohmajärven Enduroseuran perustajajäsen. Harri on luonteeltaan positiivinen työmyyrä, innostaja ja yhteishengen luoja. Hän on ideoinut ja ollut järjestämässä useita endurotapahtumia. Tällä toiminnallaan hän tuonut esille Keski-Karjalaa, luonnehditaan kunniamaininnan myöntävän tahon, Keski-Karjalan
7.7.2017
Kihaus alkoi koleassa säässä, mutta iloisesti

Kihausperjantai käynnistyi aurinkoisessa, mutta hyvin viileässä säässä. Festivaalivieraita alueella on vähänlaiseen, mutta iltaa kohden kävijämäärät näyttävät hieman kasvavan. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
7.7.2017
Risu taipuu moneksi

Mirja Parviaisen käsityömyymälä Varpusen kesäkauden avajaisia vietettiin heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Parviaisen käsitöitä on tänä kesänä esillä pihapiiriin kuuluvassa vuosisadan alkupuolelta peräisin olevassa tunnelmallisessa aitassa.
7.7.2017
Perinneuistelussa kala otillaan

Rääkkylän Kalakerhon ja Helsingin seudun rääkkyläläisten järjestämän perinneuistelun voitti jo kolmannen kerran kotivesillään kisannut Kari Kulmala. Viime vuonna kisan kiertopalkinto lähti miehen matkaan, ja sitä edellisen kerran hän vei kärkisijan kolme vuotta sitten.
6.7.2017
Itsenäisyyspaidat tulivat

Rääkkylän kunta painatti Kekäle-paidan kunnan itsenäisyyden kunniaksi. Paidan kekälekuvan ovat suunnitelleet rääkkyläläislähtöinen muotoilija Ville Lehvonen ja pohjoiskarjalainen tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen.
6.7.2017
Resepti: Maailman helpommat ja nopeimmat mansikkatiramisukupit

Maailman helpommat ja nopeimmat mansikkatiramisukupit syntyvät tällä Kotsarin graafikon reseptillä. Ja ihan pian pääseekin jo herkuttelemaan!
6.7.2017
Hallinto-oikeus: Ei tutkita
Itä-Suomen hallinto-oikeus on antanut tiistaina päätökset kahteen kunnallisvalitukseen, jotka on tehty 25.4.2016 pidetyn Liperin valtuuston kokouksen pykälistä 26 (Liperin puolesta valtuustoryhmän aloite laittomasta irtisanomisesta) ja 27 (Liperin puolesta valtuustoryhmän aloite tilapäisen valiokunnan asettamisesta).
6.7.2017
Kun Kihaus Joensuuhun rantautui

Kansanmusiikin ilosanomaa levitettiin tänään torstaina Joensuuhun, kun Kihaus Folk näyttäytyi torilavalla.
6.7.2017
Viuluja ja viliperttiporukkaa

Pelimannikurssilla soitto raikaa aamusta iltaan. Kihauspelimannit aloittivat yhteiset harjoituksensa maanantaina, ja jo tiistaina vuorossa oli ensimmäinen keikka. Tänä vuonna porukkaa luotsaa Nordic Master in Folk Music -kansanmusiikin maisteriohjelmassa opiskeleva Joonas Ojajärvi.
6.7.2017
Lapsuustoverit Perinnetuvassa rallatellen

Kesärääkkyläläinen Kaija Pakarinen valloittaa Kihauksessa uuden osa-alueen, kun näyttelijänä tunnettu nainen esiintyy Piiat ja renki -kokoonpanossa laulajana. Pakarinen laulaa yhdessä Kaija Kankaan kanssa, kolmantena solistina toimii Erja Alander.
6.7.2017
Leino lauluina leviää

Tänään vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Kirjastovirkailija Heli Karvinen kertoo, että runokirjojen lainausmäärät ovat vähentyneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
6.7.2017
Suvi soi kolmena keskiviikkona

Suvi soi Liperissä –konserttisarja kaikuu pitäjän suurimmassa kirkossa heinäkuisina keskiviikkoiltoina. Kolmesta konsertista ensimmäinen järjestetään vajaan viikon kuluttua. Tuolloin esiintyvät baritoni Jukka Romu sekä pianolla konserttia säestävä Hannele Sorvari.
5.7.2017
Kesä, kantele ja kansanmusiikki

Ei ole sellaista Kihausta, johon Mammu Koskelo ei olisi osallistunut. Olkoonkin, että tänä vuonna kansanmusiikkifestivaali pidetään Rääkkylässä 27. kerran. Koskelo luotsaa puheenjohtajana tapahtuman järjestävää Rääkkylä Folkia.
5.7.2017
Paikka hiljaisuudelle ja rauhoittumiselle

Rääkkylä on vapaa-ajanasukas Tiina Mellingille rauhoittumispaikka.
5.7.2017
Soitonrytkettä ja rallattelua

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
5.7.2017
Sienisadolle otolliset olosuhteet

Sienisadon onnistumisen kannalta kesäsäät ovat tähän asti olleet kohdillaan.
5.7.2017
Mustikka ja lakka kukkivat runsaasti

Viileä kevät ja alkukesä ovat myöhästyttäneet marjakasvien kukintaa parilla, kolmella viikolla siitä, mihin viime vuosina on totuttu. Myöhäisen kukinnan ansiosta hallanriski on ollut alhainen.
5.7.2017
Perunasato viivästyy
Ville Hirvonen Hirvosen perunasta Mattisenlahdelta kertoo, että perunasato on tänä vuonna ainakin pari viikkoa myöhässä.
5.7.2017
Rami Kiiskinen kannustaa olemaan oma itsensä

Liperiläissyntyinen Rami Kiiskinen valittiin Mr. Gay Finlandiksi viime torstaina. Voitonjuhlia ja Helsinki Pride -paraatin sisältäneen viikonlopun jälkeen hän vastaa maanantaina puheluun kesäpaikalta Salossa.
5.7.2017
Sirkushuveja perheen pienimmille

Kihausviikko näkyy jo Rääkkylän raitilla. Juhlateltat ovat asemissa, Kihauspelimannit ovat konsertoineet viuluineen ja maniskoineen ensimmäiset keikkansa. Tapahtumia on eri puolilla kuntaa ennen varsinaisen kansanmusiikkifestivaalin alkua.
5.7.2017
Lappalaisen hiihtäjäveljesten patsasta muistettiin vuosipäivänä

Roukalahden Kivekkäät ja Liperi-Seura järjestivät viime sunnuntaina muistotilaisuuden Lappalaisen hiihtäjäveljesten patsaalla kirkonkylässä.








