Rami Kiiskinen kannustaa olemaan oma itsensä

Liperiläissyntyinen Rami Kiiskinen valittiin Mr. Gay Finlandiksi viime torstaina. Voitonjuhlia ja Helsinki Pride -paraatin sisältäneen viikonlopun jälkeen hän vastaa maanantaina puheluun kesäpaikalta Salossa.

– Tarkkailen täällä perunoiden kasvua, Kiiskinen nauraa.

– On hyvä vähän rauhoittua kiireisen viikonlopun jälkeen.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Ystävät ehdottivat Kiiskiselle Mr. Gay Finland -kilpailuun osallistumista. Kyseessä on Helsinki Pride -viikolla järjestettävä kilpailu, jonka voittajan toimii hyvän tahdon lähettiläänä sekä esikuvana suomalaisille seksuaalivähemmistöille. Tarkoituksena on edistää seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisuutta sekä tukea ylpeyttä olla avoimesti oma itsensä.

– Mietin aluksi, että onkohan mulla mitään annettavaa. Luin kuitenkin järjestäjän nettisivuja, ja totesin, että omat ajatukseni ja arvoni, joita haluaisin viedä eteenpäin, olivat kilpailun keskiössä. Onhan kilpailussa tietysti mukana sellaista missimeininkiä, mutta ulkokuori ei kuitenkaan ole se tärkein, vaan asia, jota ajaa.

Tämän vuoden kilpailu tuki HeSetan Together-työtä, jossa järjestetään vertaistuellista toimintaa turvapaikanhakija- ja pakolaistaustaisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

– Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, millaista tuntuu olla vähemmistön vähemmistössä. Molemmat vanhempani ovat kuuroja, ja äitini on virolainen, Kiiskinen kertoo.

Ulos kaapista

Viimeistään kilpailun myötä Rami Kiiskisen homous tuli julkiseksi.

– Ystäväni Helsingissä tiesivät, ja luulen, että myös Joensuussa he olivat tähän ikään mennessä tajunneet. Sanotaan myös, että äiti tietää aina. Se piti meilläkin paikkansa, vaikka seksuaalinen suuntautumiseni olikin tabu, ei siitä keskusteltu.

Kilpailun myötä asia nousi avoimemmin esille perheessä, ja suhtautuminen on ollut kannustavaa ja hyväksyvää.

– Eniten jännitin kuurojen yhteisön ja virolaisten sukulaisteni reaktioita, mutta ne ovat olleet positiivisia. Pitäisi vain luottaa omiin ystäviinsä ja sukulaisiinsa, ja olla avoimesti ja ylpeästi sitä, mitä on, Kiiskinen tuumii.

Kaapista ulos tuleminen vaatii rohkeutta.

– Pelätään tuomitsemista. Onhan se iso loikka, ja kun on yli mennyt, ei ole paluuta. Mutta kun voittaa epävarmuuden ja pelon tunteet, ja hyväksyy itsensä ja sen mitä on, on elämä paljon helpompaa.

Kiiskinen toteaa, että seksuaalisuuden pohdiskelu ajoittuu monella murrosikään.

– Muistan itsekin, että homoseksuaalisuutta käsiteltiin seksuaalikasvatuksen näkökulmasta esimerkiksi yhteiskuntaopin ja terveystiedon tunneilla, mutta se on usein melko suppeaa ja lokeroivaa. Onko nuorille aidosti mahdollisuuksia tulla kuulluiksi ja tarjolla rohkaisevaa keskusteluapua? Harva uskaltaa luokkakavereiden ja opettajan edessä kysyä, vaikka moni asia mietityttäisikin.

Kiiskinen odottaakin Mr. Gay Finland -kilpailun voiton myötä alkavaa yhteistyötä Setan kanssa. Kiiskinen toivoo, että hän voisi omalla esimerkillään kannustaa ihmisiä avoimuuteen ja itsensä hyväksymiseen. Kouluissa tehtävän työn lisäksi Kiiskistä kiinnostaa etenkin vähemmistöjen vähemmistöjen, kuten pakolaistaustaisten seksuaalivähemmistöjen, asian ajaminen.

– Haluaisinkin käydä koulukierroksilla puhumassa ja herättää keskustelua. Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon suhteen on menty eteenpäin, ihmiset muuttuvat ja yhteiskunta muuttuu. Kuitenkin yksilötasolla oman itsensä hyväksyminen voi olla edelleen vaikeaa, Kiiskinen toteaa.

Lapsuus Liperissä

Kiiskinen kävi Liperissä alakoulun, kunnes muutti Hammaslahteen. Nyt hän on asunut Helsingissä kaksi vuotta. Helsingissä Kiiskinen on tehnyt kassatyön ohella esiintymiskeikkoja ja toiminut Kuurojen Liitossa.

– Muutin Joensuuhun omilleni 17-vuotiaana, ja kun totesin, että siivet kantavat, lähdin Helsinkiin. Minulla on täällä paljon ystäviä, tiivis ja iso tuttavapiiri. Ei ole tarvinnut yksin olla, Kiiskinen kertoo.

Parisuhteessa elävä Kiiskinen tapaa vapaa-ajallaan kavereita kaupungilla. Kesäpaikalla aika kuluu istutusten parissa puutarhaa hoidellen tai puita pilkkoen. Loppukesästä suunnitteilla on jokin reissu, kenties Viroon sukuloimaan.

– Tykkään puutarhatöistä, kun niissä näkyy tekemisen jälki ja työn tulos. Jos aikaa jää, harrastan kaikenlaista taiteilua, maalaan ja kirjoittelen. Ja olen nuori, joten tietysti tykkään myös juhlia.

Liperissä Kiiskisen saattoi nähdä kolme viikkoa sitten nostalgiakierroksella.

– Kävin katsomassa kirkon, vanhan koulun ja pihan, jossa on tullut asuttua. Kiertelimme kaverini kanssa, ja tuli paljon mukavia lapsuusmuistoja mieleen. Olen sanonutkin, että jos lapsia joskus saan, niin kasvattaisin ne Liperissä, jos vain mahdollista. Siellä on vapaus mennä ja tulla, ja samalla turvallista. Tulee käytyä enää harvoin, mutta ainakin pankkitili on vielä Liperin pankissa, Kiiskinen nauraa.

 

• Rami Kiiskinen juo aamukahvinsa maidolla ilman sokeria. Kotona kahvia ei ehdi keittää, mutta työpäivä alkaa kello 06.45 kahdella kahvikupilla ennen kassalle menoa.