Liperiläismies puhalsi törkeät lukemat

Liperiläinen 65-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta eilen sunnuntaina ennen aamukymmentä. Ylämyllyntiellä puhallutettu mies hönkäisi alkometriin 1,21 promillen lukemat.

Lasten oikeus leikkiin

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta kyseisen YK:n ihmisoikeussopimuksen kirjoittamispäivänä. Lapsen oikeuksista on paikallaan puhua ja toteuttaa liputus- ja juhlapäivän lisäksi muulloinkin.

Pidetään Rääkkylää, edelleen

Osapuilleen vuodet päivät on vierähtänyt siitä, kun rääkkyläläiset kiehauttivat juhlakahvit pitäjän itsenäisyyden säilymisen kunniaksi. Marraskuun 25. päivä vuonna 2016 Korkein hallinto-oikeus päätti kumota valtioneuvoston päätöksen liittää Rääkkylän kunta Kiteen kaupunkiin.

Ruotsia tunti lisää

Ensi syksynä Liperin yläkoulussa seitsemännen luokan aloittavat nuoret saavat opetussuunnitelmaansa yhden lisätunnin ruotsia.

Kouluksi 100 vuotta sitten

Liperinsalon entinen koulu, nykyinen kylätalo täyttyy ensi viikon lauantaina juhlijoista. Hirvipeijaisten yhteydessä vietetään rakennuksen 100-vuotisjuhlia.

Eero Reijosen paluu eduskuntaan varmistui

Liperiläisen Eero Reijosen paluu eduskuntaan varmistui lopullisesti tällä viikolla, kun europarlamentaarikko Hannu Takkula valittiin uuteen tehtävään ja hänen tilalleen nousee Savo-Karjalan vaalipiiristä valittu Keskustan Elsi Katainen.

30 kranssia tunnissa

Rääkkylän kranssitalkoot alkoivat vauhdikkaasti, sillä vapaaehtoisia havunasettelijoita kertyi heti alkuun jopa ruuhkaksi asti. Ensimmäisenä talkoopäivänä torstaina työskenneltiin kuusi tuntia, ja urakka saatiin yli puolenvälin.

Yli miljoonan piirakan yrittäjä

Rääkkylän vuoden yrittäjänä palkittiin Anu Hyttinen. Harrastuksesta työksi muuttunut leipominen on työllistänyt Hyttisen jo kahdentoista vuoden ajan. Ensin leipomo toimi kotona Siurlahdella, vuosikymmenen ajan uuni on kuumennut Kaupparinteellä Rasivaarassa.

Tekniikkaa tukien tilalle

Liperin Korpivaaraan suunnitellut tuulivoimalat saattavat kohota taivaan tuuliin markkinaehtoisesti. Rakennusluvat neljälle voimalalle hakeneen Tuulialfa Oy:n toimitusjohtaja Antti Tanskanen kertoo, että tekniikka on parantanut hyötysuhdetta.

Virtuaalitukea ja robotteja

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Virtuaalimaailma virikkeiden antajana

Liperin Tukikalliossa, joka on yksityinen sosiaali- ja terveydenhoitoalan yritys mielenterveyskuntoutujille ja muille tukea tarvitseville kirkonkylällä, koettiin erilainen virkistyspäivä, kun asukkaat saivat tutustua virtuaalimaailmaan VR-lasien kautta.

Piirtäjä pienestä pitäen

Honkalammella asuva Mika Memonen harrastaa piirtämistä, erityisesti koneita on mukava ikuistaa paperille. Nyt työn alla on tilauksesta tehtävä sairaalarakennus.

Varhaiskasvatus palkittiin taas

Liperin varhaiskasvatus on palkittu valtiovarainministeriön teknologia-kilpailussa. Liperin ideat hyödyntää digitalisaatiota ennakkoluulottomasti lasten hyötyä ajatellen sai kilpailun toisen palkinnon. Liperissä esimerkiksi lapset leimataan päiväkotiin sähköisesti.

Ikä ei estä ajamista, mutta tarkkavaisuus on muistettava

Rääkkylässä katseltiin webinaarina vahusneuvoston järjestämään Liikenneturvan luentoa, jossa pureuduttiin iäkkäiden kuljettajien autoiluun. Valtuustosaliin kertyi vain kymmenkunta katsojaa, joista valtaosa oli autoilemattomia naisia.

Hyvää läppää

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Isänmaan puolesta

Liperiläinen Tuomas Lappalainen vietti viisi vuotta elämästään sodassa. Lokakuun 7. päivänä 99 vuotta täyttänyt autonkuljettajana pohjoisen rintamalla toiminut Lappalainen miettii sota-ajan todellista ymmärtämistä.

Katuvaloihin ledejä

Liperin kaikissa kolmessa taajamassa katuvalaisimiä vaihdetaan ledeihin loppuvuoden aikana. Asuntokaduilla 148 elohopeavalaisinta vaihdetaan led-valaisimiksi. Pylväät säilyvät entisellään.

Lähes 500 hakijaa, Viinijärvi valittiin

— Totuus on tarua perverssimpää! huudahdetaan teatteriesityksessä Taipaleen valistustalolla. Näytelmä on osa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Suomi 100 000 -iltamakiertueen ohjelmaa.

Ihanaa, tuumaa kunnanjohtaja Mikkanen

Liperin kunnan keskushallinto ja tekniset palvelut muuttavat tällä viikolla yhteen paikkaan Varolantielle, niin sanottuun linja-autoaseman kiinteistöön. ­­– Ihanaa, on kunnanjohtaja Hannele Mikkasen kommentti uusien ja valoisten tilojen äärellä talon toisessa kerroksessa.

Kehittämisryhmän toimenpide-ehdotukset käyntiin

Vajaat parikymmentä henkilöä jätti kunnalle Viinijärven kehitysryhmän nimissä nipun toimenpide-ehdotuksia, jolla Viinijärven taajamaa ja lähialueita voitaisiin parantaa ja ehostaa. Elinympäristölautakunta antoi niihin vastauksen, jossa ehdotuksia huomioidaan tai niiden käyttökelpoisuutta selvitetään.

Sanoituskilpailuun ehtii marraskuun ajan mukaan

Pohjois-Karjalan Uudet Laulut 2018 -sanoituskilpailuun ehtii vielä marraskuun ajan mukaan. Toista kertaa järjestettävään tempaukseen voi osallistua maakunnassa nykyisin asuva tai entinen asukas, jolla on itse kirjoittama ja aikaisemmin julkaisematon teksti.

Viinijärven koulun sisäilmaa tutkitaan

Viinijärven koululla tutkitaan sisäilmaa, sillä sen laadusta on tullut yksittäisiä yhteydenottoja.

Nuorisotyöntekijän paikka auki

Liperin seurakunnan kirkkoneuvosto julistaa nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi vielä tänä vuonna.

Valtuustossa keskusteltiin runsaasti

Rääkkylän kunnanvaltuusto päätti pitkällisen keskustelun jälkeen hyväksyä kunnan uuteen organisaatiomalliin liittyvän hallintosäännön. Puheenvuoroissa esitetyt muutokset käsitellään myöhemmin hallintosäännösmuutoksen kautta.

Salibandyä kaikenikäisille Liperissä

Liperissä pari vuotta sitten perustettu salibändyseura SBS Jekku ry on toiminut vahvasti alkaneella kaudella. Sekä miehet, naiset että lapset harjoittelevat viikoittain omilla vuoroillaan, ja jokaisessa ryhmässä riittää harrastajia.

Yrittäjäristit Hirvoselle ja Karttunen-Kuismalle

Kolmen kunnan, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi, yhteisessä yrittäjäjuhlassa Polvijärven Huhmarissa palkittiin Liperin Vuoden yrittäjän lisäksi liperiläisiä yrittäjiä ansioristein.

Ei muutoksia veroprosentteihin

Rääkkylän kunnanvaltuusto päätti puheenvuoroitta, että veroprosentit säilytetään ensi vuonna ennallaan.

Huumekuski jäi kiinni Käsämäntiellä

Rattijuoppo jäi poliisin haaviin Käsämäntiellä Liperissä viime yönä puoli yhden aikaan. Helsinkiläinen 30-vuotias mies autoili huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena.

Omakotitalotontit eivät kiinnostaneet

Rääkkylän kunnan viime lauantainen tonttien esittelytilaisuus kirkonkylän kupeessa ei ruuhkauttanut Vänskänniementietä.

Kokousseurantaa kotisohvalla

Rääkkylän kunnanvaltuuston eilisiltaista kokousta saattoi seurata myös kotisohvalta. Kokous videoitiin ja esitettiin suorana Youtube-kanavalla. Mikäli valtuustossa käyty keskustelu kiinnostaa, voi päätöksentekoa avaavan videon edelleen käydä silmäilemässä. Kyseessä oli ensimmäinen videointikokeilu kunnallisen päätöksenteon seuraamisen saralla kekälekunnassa.

Ovi tontulle

Pala pahvia ja ripaus mielikuvitusta. Niistä on tonttuovi tehty.

Liperi mukana Siun seurakunta -neuvotteluissa

Kolmetoista Pohjois-Karjalan luterilaista seurakuntaa jatkaa neuvotteluja seurakuntien yhteistyön lisäämisestä ja mahdollisesta uuden seurakuntayhtymän perustamisesta Joensuun seudulle.

Polkupyöräilijä, muista valot!

Poliisi muistuttaa, ettei hämärän, saati pimeän aikaan passaisi pyöräillä ilman valoja. Viime viikkoina virkavalta on neuvonut polkupyöräilijöitä kiinnittämään huomiota omaan näkyvyyteensä liikenteessä sekä menopelinsä kuntoon. Tästä viikosta alkaen poliisi tiukentaa linjaansa: huomautuksen sijaan valotta ajamisesta rapsahtaa 40 euron suuruinen rikesakko.

Ukkonet rantautui Liperiin

Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen ja Pohjois-Karjalan Kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Vuojärvi videoneuvottelivat pikaisesti perjantaina. Puhetta piisasi niin verkkoyhteyksistä kuin työllisyydestäkin. Vaikka keskustelu oli asiapitoinen, oli sillä myös symbolinen ulottuvuus: sillä avattiin Ukkonet-palvelu leipäpitäjään.

Yrittäjäpalkinto Vesa Erosen lihakarjatilalle

Liperin tämän vuoden yrittäjäpalkinnon saa Vesa Erosen lihakarjatila. Perustelut ovat Liperin Yrittäjien mielestä selkeät, sillä Nenore Oy kuuluu alallaan Suomen suurimpiin, kasvu on ollut huimaa, yrityksellä on merkitystä alueen elinvoimalle ja yrittäjä on sitkeä, ennakkoluuloton ja lannistumaton.

Rattijuoppo narahti Ylämyllyllä

Joensuulainen 40-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Ylämyllyntiellä Liperissä perjantain ja lauantain välisenä yönä, hieman puolen yön jälkeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,82 promillen lukemat. Huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Joensuulaismiestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Muistojen bulevardi tärkeässä tehtävässä

Eräänä syyspäivänä taapersin koulusta kotiin päin. Metsästä oli hakattu puut tielinjalta, mutta sinä päivänä möyrysi tiellä valtava kone, työntäen kantoja ja juurakoita kasoihin. Säikähdin kamalasti ja juoksin metsään päin piiloon.

Ohjelmointi opettaa logiikkaa

Salokylän koulun 5. ja 6.-luokkalaiset kävivät parin päivän ajan digikoulua. Ohjelmoinnin osaamisesta on nuorille hyötyä jopa ammatinvalinnassa.

Aito tavara avasi ovensa

Aito tavara -nimeä kantava myymälä avasi ovensa Liperin kirkonkylällä tänään aamupäivällä. Paikallisiin ja lähellä tuotettuihin tuotteisiin erikoistuneessa myymälässä kävi tuoreeltaan melkoinen vilske – asiakkaiden runsaasta määrästä päätellen puodille on tilausta.

Liperi neuvottelee uutta sopimusta Josekin kanssa

Liperin kunta neuvottelee parhaillaan uutta yhteistyösopimusta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy:n kanssa. Myös Kontiolahden kunta käy parhaillaan vastaavanlaisia neuvotteluja.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.