Järvissä vesi matalalla

Maakunnan järvien vedenkorkeudet olivat lokakuussa keskimääräistä alempana. Orivesi-Pyhäselän veden korkeus oli lokakuun lopussa peräti 20 senttimetriä ajankohdan keskiarvoa alempana. Ennusteen mukaan vedenkorkeus pysyy samalla tasolla myös marraskuun ajan.

Joensalo jättää kulttuuriyhdistyksen levollisin mielin

Liperiläinen säveltäjä, tuottaja ja ohjaaja Paavo Joensalo päättää vuoden vaihteessa 15 vuoden taipaleensa kulttuuriyhdistys EIKU ry:n toiminnanjohtajana. Joensalo on vetänyt perustamansa yhdistyksen toimintaa sen ensi askeleista alkaen vuodesta 2007.

Lokit eivät lennä langalle Luhtapuistossa

Liperin kirkonkylällä sijaitsevaa Luhtapuistoa on kunnostettu ja ehostettu hartaasti viime vuosina. Olen itsekin tehnyt puiston ehostamisesta monta juttua, mutta nyt oli aika lähteä katsomaan ja kiertämään koko alue läpi. Marraskuun ensimmäisellä viikolla sää on sumuisen harmaa, mutta se ei haittaa minun ja Pro Liperin puheenjohtajan Roger Nyqvistin retkeä.

Viimeinen leposija on valmiina – Liperiläinen Kauko Sahlman rakensi itselleen arkun

Liperin Roukalahdella asuva Kauko Sahlman on tehnyt lukemattoman määrän puutöitä elämänsä aikana, 1960-luvun alkupuolella valmistuneesta omakotitalosta lähtien. Itseoppinut rakentaja ei ole kouluja alalle käynyt, mutta ahkeran ja innostuneen miehen käsissä on syntynyt monenlaista. Yksi viimeisimmistä on oman maallisen matkan viimeinen leposija. 

Anja ilahdutti Konttilanhovin asukkaita

Anja vieraili Liperin terveyskeskuksella, tarkemmin sanottuna Konttilanhovin tehostetun palveluasumisen yksikössä, marraskuun ensimmäisellä viikolla. Anja kertoi muistojaan omasta lapsuudestaan ja elämästään. Tämä sai asukkaista Elsan ja Leenan eläytymään myös muistoihin.

Valmisteilla olevalla nuorten kokoontumispaikalla järjestetään tutustumistilaisuus

Liperin kunta järjestää ensi viikon torstaina tilaisuuden tulla tutustumaan nuorten uuteen kokoontumispaikkaan Jyriin. Oleskelukatosta suunnitellaan Rykmentintien ja radan välimaastoon, lähelle Varikontien kohtaa.

Liperiin saapui harvinainen vieras – Idänturturikyyhky voisi jopa jäädä talvehtimaan jyväapajille

Liperin Kokonlammen tuntumassa, Niiralan tilan pihalla tavattiin tällä viikolla erityinen siivekäs. Ensin turturikyyhkyksi luultu lintu tunnistettiin torstaina idänturturikyyhkyksi ja sen meena-alalajiksi.

Kun Mikkasesta kunnanjohtaja tuli

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkasen hakuprosessi Järvenpään kaupunginjohtajaksi on kiinnostanut turuilla ja toreilla. Palataanpa ajassa vajaa 20 vuotta taaksepäin vuoden 2003 tammikuuhun, kun Mikkanen valittiin Liperin kunnanjohtajaksi.

Papisto kutsuu toimimaan hyvän puolesta

Liperin seurakunnan papisto kirkkoherra Jari Uimosen ympärillä on kokenut melkoisen muutoksen viime aikoina. Leipäpitäjään liperien kantajiksi on valikoitunut muutosten myötä Merja Saarijoutsi, Pauliina Kainulainen, Sara Kurkola ja Kati Rannanmaa.

Liperin kunta toivoo, että aikuiset kunnioittavat nuoria ja nuoret aikuisia

Liperin kunnasta tiedotetaan, että ylämyllylle toteutettava nuorten oleskelupaikka voi kausiluonteisesti palvella myös muita kuntalaisia.