Nuorten paikasta tiedottaminen on ontunut

Nuoret ja kunta ovat yhdessä jumpanneet jo vuoden ajan nuorisolle omaa kokoontumispaikkaa. Ideointi on edennyt viime aikoina suurelta yleisöltä piilossa, joten Jyrin itäosien asukkaille paikan valmistelutyöt kodin läheisyydessä tulivat täytenä yllätyksenä.

Kata Safety jättää Ylämyllyn

Liperissä Välikankaalla toimiva Kata Safety Oy on muuttamassa Joensuuhun ensi vuonna. Yritys rakentaa parhaillaan Joensuuhun uutta toimitilaa. 

Pallokentät jättänyt Lehvonen valmistautuu SM-kilpailuihin

Rääkkylästä Oravisalolta lähtöisin oleva Mikko Lehvonen on tullut monille tutuksi muun muassa Niemisen Urheilijoiden jalkapallojoukkueesta tai työnsä puolesta liikunnanohjaajana ja urheiluhierojana. Hän on pitänyt Rääkkylässä liikuntakerhoja niin nuorille kuin senioreillekin.

Ulos huonoista kaavoista

KOLUMNI Liperin Sydänyhdistys ry:n juhlisti viime viikonloppuna puolivuosisataista taivaltaan. Yhdistys on osallaan pyrkinyt parantamaan ja liperiläisten sydänterveyttä sekä luomaan sydänystävällistä ympäristöä erilaisine turvalaitteineen.

Kaatamon kodalla hypättiin kylille

Kaatamon kyläyhdistys ja Hyppy kylille -hanke järjestivät lauantaina kodalla syystempauksen, jossa kisailtiin ja vietettiin aikaa yhdessä kaikkien kyläläisten kanssa. Kyse oli samalla Polvijärven 4H-yhdistyksen hallinnoiman hankkeen toisesta tapahtumasta Liperissä. Kylätapahtumia järjestetään Liperin ja Polvijärven lisäksi Outokummussa.

Ahonkylässä puretaan, uuttakin tarvitaan

Liperin Ahonkylässä puretaan parhaillaan kunnan vuokrarivitaloa. Se on peruja niiltä kyläkoulujen ajoilta, jolloin kylille rakennettiin rivitaloja tukemaan elinvoimaa. Kiinteistö Oy Liperi Vuokratalojen toimitusjohtaja ja tekninen isännöitsijä Vesa Laurell  kertoo, että kunta on myynyt tai purkanut kylien rivitalot.  Kysyntä painottuu taajamiin. Vuokrataloyhtiö harkitsee pienasuntoihin painottuvan kerrostalon rakentamista Ylämyllylle.

ViU:n harraste- ryhmille pysti

Pesäpalloliiton Itäisen alueen kauden palkitsemistilaisuudessa muistettiin myös Viinijärven Urheilijoita. Seuran aikuisharrastajat eli leidi- ja äijäpesistoiminta sai Vuoden pesisharrastajien pystin. Aikuiset höntsääjät harjoittelevat talvella vuoroviikoin.

Rääkkylän tuloveroprosentti on ensi vuonna 8,86

Rääkkylän kunnanhallitus esittää eli käytännössä ilmoittaa valtuustolle, että vuoden 2022 tuloveroprosentti on 8,86. Erikoinen veroprosentti syntyy siitä, että nykyisestä 21,5 prosentista leikataan koko Manner-Suomessa yhdessä linjattu 12,64 prosentti hyvinvointialueuudistuksen vuoksi.

Valtuusto haluaa luottaa nuoriin

Liperin kunnanvaltuuston kokouksessa nousi puhutuimmaksi aiheeksi valtuutettujen saama sähköposti, joka koski nuorille kokeiluluontoisesti osoitettua ulkokokoontumispaikkaa Jyrissä Rykmentintien varrella lähellä Varikontietä.

Kaksi piikkiä kertakäynnillä

Siun soten terveysasemilla aloitetaan syksyn influenssarokotusten pistäminen. Koronarokotusten tehosterokotuksen ajanvaraus on jo myös auennut.