Juhannusta vietetään tänä vuonna hyvin suurella todennäköisyydellä ilman kokkoja
Metsäpalovaroituksen aikana juhannuskokon tai muun avotulen tekeminen on yksiselitteisesti kiellettyä. Varoituksen tekee ilmatieteenlaitos. Pelastusviranomaisella ei ole metsäpalovaroituksen aikana toimivaltaa myöntää avotulen teon suhteen mitään poikkeuksia.
– Jos metsäpalovaroitusta uhmatenkin sytyttää avotulen, on pelastusviranomainen velvollinen tekemään pelastuslain rikkomuksesta ilmoituksen poliisille, summaa riskienhallintapäällikkö Tommi Mukkala.
Jos metsäpalovaroitusta ei olisi voimassa ja kokkoja saisi polttaa, yleisötilaisuuksista on laadittava pelastussuunnitelma aina kun tilaisuudessa käsitellään avotulta tai henkilömäärän arvioidaan olevan yli 200 henkilöä. Pelastuslaitokselle tulee myös tehdä ilmoitus yksityisestä juhannuskokon polttamisesta, mikäli varoitusta ei olisi voimassa.