”Oman maan mansikka on huomattu”
Paksuniemi starttasi 10. kesäänsä ”Paksujen poikien” johdolla. Tomi Helanne ja Jouni Honkanen kipparoivat eittämättä yhtä ”Rääkkylän helmeä”, Paksuniemen satamaravintolaa. Vaikka korona on tuottanut kurimusta monelle yrittäjälle, niin Paksuniemen pojat ovat pitäneet, ja pitävät pilkkeen silmäkulmassa.
– Koronassa on ollut se positiivinen puoli, että niin sanotusti oman maan mansikka on huomattu ja paikallisia palveluita käytetään, yrittäjät kertovat.
Kun Helanne ja Honkanen aloittivat Paksuniemen kipparoinnin vuonna 2012, he arvelivat, että aika voi mennä peukaloita pyöritellessä – toisin kävi. Paksuniemestä on muodostunut monelle veneilijälle, mökkiläiselle ja kesäloman viettäjälle ehdoton vierailukohde pitkin kesää.
Paksuniemeen rakennettiin tänä kesänä karavaanipaikkoja, joten yksi Rääkkylän kärkikohteista palvelee jatkossa paremmin asuntoautoilijoiden tarpeita.
Helsingistä Rääkkylään muuttaneet Helanne ja Honkanen kokevat, että Rääkkylä on hyvä paikka yrittäjälle.
– Kyllä täällä on pienen paikan edut. Valtaosa asioista hoituu mutkitta, ilman suurempia odotteluja ja byrokratiaa.
– Kyllä me on tykätty yrittää Rääkkylässä, Paksuiksi pojiksi itseään tituleeraavat yrittäjät kiteyttävät.
Paksujen poikien silmäkulman pilke näkyy selkeästi myös ravintolan ruoka- ja juomalistassa. Löytyväthän sieltä muun muassa Oliverin flirttimuikut ja kuuman kundin hottis.
Sama huumori ja iloisuus jatkuu myös juhlakesän ohjelmistossa, jonka kruunaa kesäkauden päättävät venetsialaiset, jossa esiintyy Paksujen Poikien kuvailemana ”hersyvä” Meiju Suvas.