Koivukujan rivitalon purku sai euroja

Rääkkylän kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunta myöntää 139 000 euron määrärahan Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokrataloille SVOP-rahoituksena. Valtionkonttori edellyttään omistajan osallistumista tervehdyttämisohjelmaan.

Avustusta haetaan 0,5 miljoonaa

Rääkkylän kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta hakee puolen miljoonan harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta tälle vuodelle.

Päällystystyöt Liperin ja Ylämyllyn välillä alkoivat

Kirkonkylän ja Ylämyllyn väliä ajavat saivat ihmetellä viime viikolla tien sivuun siirrettyjä kivenmurikoita, jotka oli kaivettu ajoväylältä tai sen laitamilta. Kyse oli murikoista, jotka oli poistettu tämän viikon alussa alkaneen päällystyön alta.

Toimi-myrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä – Kaatuneet puut vaurioittivat kattoja ja tukkivat teitä

Viime lauantainen ukkosmyräkkä katkoi sähköjä ympäri maakuntaa. Liperissä pahimpia iskuja otettiin vastaan Mattisenlahdessa, jossa lukuisissa kodeissa ilta alkoi vahinkojen kartoituksella.

Liperiläisosaamista tanssikisassa

Liperiläisillä televisionkatsojilla saattavat tänä syksynä olla jännittävät paikat, sillä elokuun lopussa alkavan suositun Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yksi tanssinopettaja on liperiläissyntyinen Kerttu Nieminen. Nieminen voitti tanssiammattilaisille järjestetyn Tähtiopettajaa etsimässä -kisan ja sai pestin TTK:n uudelle kaudelle.

Kuvankauniit hevoset malleina

Hevonen on kaunis eläin piirrettynäkin, ja elävä hevosmalli antaa oman haasteensa tekijöille. Tämän tehtävän ottivat vastaan hevosmaalaustaitoja opetelleet kurssilaiset viikonloppuna Viinijärvellä.

Sara Noponen heitti ennätyksen – Tyttö paljasti Maikkarin kymppiuutisten loppukevennyksessä taktikointinsa

Ylämyllyläinen Sara Noponen oli yksi Kalevan kisat -viikonlopun esiurheilijoista eli kuudesta lapsesta, jotka oli valittu mukaan aikuisten sarjoihin tavoittelemaan ennätyksiään.

Toimi-myrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä lauantaina

Lauantainen ukkosmyräkkä katkoi sähköjä ympäri maakuntaa. Pahimmillaan sähköttömiä talouksia oli PKS Sähkösiirron verkkoalueella yli 6000. Eniten ukkososumaa sai Liperi, jossa sähköt pimenivät lähes 1300 taloudessa. Rääkkylässä pahimpaan aikaan oli ilman sähköjä vajaa 500 taloutta.

Olihan ne markkinat!

Rääkkylässä oli mietitty kirkonkylällä järjestettäviä markkinoita jo aikaa ennen koronaa, ja niinpä hyvin kypsytetty tapahtuma osoittautui menestykseksi. Järjestävinä tahoina häärivät Facebookin Rääkkylä-ryhmän ja Paksuniemen Satamaravintolan lisäksi Rääkkylän kunta.

Puu kaveriksi – ja puulle kaveri

Liperiläinen Mika Vanhanen on mukana yrityksessä, joka haluaa entistä tehokkaammin pelastaa maapallon ilmastoa ja luontokatoa puilla. Parinkymmenen vuoden ajan Vanhanen paransi opettajantyönsä ohella ja sittemmin koulutyön jätettyään maailman tilannetta ENO-verkkokoulun avulla.