Omatoimikirjastot avaavat ovensa
Viinijärven ja Rääkkylän kirjastoissa voi asioida omatoimisesti jälleen ensi viikolla. Viinijärvellä palvelu on käytettävissä maanantaista alkaen, Rääkkylässä tiistaista.
Omatoimiasiakkuussopimuksen tehneet voivat lainata ja palauttaa teoksia sekä noutaa varaamaansa aineistoa. Lisäksi asiakkaiden käytettävissä ovat käsikirjasto, kirjaston tietokoneet sekä lukusalipalvelut.
Viinijärven kirjastossa voi omatoimisesti asioida arkisin, rääkkyläläislukutuvassa viikon jokaisena päivänä.
Kirjastoissa saa asioida vain terveenä. Hyvää käsi- ja yskimishygieniasta on syytä noudattaa myös kirjahyllyjen katveessa, eikä turvavälejäkään passaa unohtaa.
Mikäli myöhästymis- tai muita maksuja on kertynyt, ne suositellaan suorittamaan kortti- tai verkkomaksuna.
Tapahtumatoiminta Vaara-kirjastojen toimipisteissä alkaa syksyn aikana. Mahdollista on, että osaan tapahtumista tulee ilmoittautua ennakkoon.
Kirjastoautot, kuten Ketunlenkki Liperissä, kiertävät reiteillään tavalliseen tapaan. Asiakasmäärää on kuitenkin rajattu siten, että kerrallaan kirjastoautoon pääsee neljä asiakasta.
– Onkin toivottavaa, että kirjastoautossa asioidaan ripeästi, jotta kaikki halukkaat pääsevät autoon omalla pysäkillään, Vaara-kirjastoista tiedotetaan.
Koulupysäkeillä kirjastoautoon pääsee kerrallaan asioimaan luokallinen oppilaita.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.