Ehdokas hakusessa!

Toista sataa liperiläistä kokoontui eilen keskiviikkona Ylämyllyn Shellin pihalle keskustelemaan tulevista kuntavaaleista. Kotiseutu-uutisten ja YLE Pohjois-Karjalan järjestämästä tilaisuudesta kuultiin materiaalia radiossa koko päivän ajan. Huoltoaseman pihateltassa kahvi virtaa ja puhe sorisee. Paikalla on niin kymmeniä ehdokkaita kuin kuntalaisiakin. – Ehdokas on vielä hakusessa eli vielä en ole saanut tarpeeksi ehdokkaiden mielipiteistä tietoa, Kaija Parviainen kertoo.

Vaaliarvauksia

Jos tällä palstalla kertoisi kuntavaalien tuloksen etukäteen, joutuisi vähintään löysään hirteen. Tilannetta helpottaa se, että tulos ei ole vielä kenelläkään tiedossa. Se tiedetään, että muutoksia tulee, todennäköisesti tavanomaista enemmän. Perussuomalaisia lukuun ottamatta puolueilla on ollut hankaluuksia entisenlaisten listojen kasaaminen. Sekä valtakunnalliset gallupit että suurin ehdokasmäärä ennakoi puolueelle Liperissäkin vääjäämätöntä vaalivoittoa. Sen ehdokasmäärä on 41 eli

Ei syytettä muistion jakelusta

Valtakunnansyyttäjänvirasto ei nosta syytettä virkasalaisuuden rikkomisesta Liperin kunnan entistä sivistysosaston osastosihteeriä Eila Hyväristä vastaan. Tapauksessa on kyse marraskuussa 2011 Hyvärisen sähköpostilla levittämästä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen laatimasta muistiosta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pitää muistiota asiakirjaksi luokiteltuna. Sen sisältö oli jo esitetty aiemmin sivistyslautakunnalle sekä muun muassa Hyväriselle. Kyseessä ei ole Kalskeen mukaan rikos, vaikkakin valmisteluasiakirjojen julkisuus on

Esikouluun kaivataan leikkiä

Liperin esikoululaiset ovat verrattain tyytyväisiä oloihinsa, selviää kunnan varhaiskasvatuksen tekemästä kyselystä. Rauhattomuus lapsia ja esiopettajia kuitenkin häiritsee. Kunta toteutti kyselyn keväällä 2012 ja siihen vastasivat niin esikoululaiset, heidän vanhempansa kuin myös esikoulun henkilöstö. Lähes kaikki 141 vastannutta lasta kokevat, että esikoulussa asiat ovat hyvin – heillä on kavereita, he ovat oppineet uusia asioita ja saavat

Telkkari ja puhelin verkkoon Valopiuhalla

Rääkkyläläiset sadan megan laajakaistan tulevat ja nykyiset omistajat pohtivat parhaillaan nopean netin lisäksi myös puhelimen ja television käyttöön liittyviä seikkoja. Tietoverkko-osuuskunta Valopiuhan jäsenet, jotka ovat tilanneet sadan megabitin liittymän saavat 50 euron perusmaksulla netin lisäksi myös valmiuden IPTV- peruskanaviin sekä IP -puhelimen käyttömahdollisuuden. Myös niin sanotun kymppiliittymän tilaajat saavat IP-puhelimen käyttömahdollisuuden, mutta eivät IPTV:tä, joka

Hyvä leipäpäivä!

Leipäpäiväajanlaskussa siirrytään odottamaan juhlavuotta, sillä ensi syksynä vietetään kymmenettä tapahtumaa koulukeskuksessa. Leipäpäivän ”juuri” on kuitenkin kymmenkunta vuotta vanhempi, peräisin ajalta, jolloin Suvisoutu veteli viime henkäyksiään Liperissä. Tavallaan aputapahtumana ja suodun tekohengittäjänä alkunsa saanut Leipäpäivä on kasvanut täyteen mittaansa, paikkakunnan suurimmaksi vuosittaiseksi tapahtumaksi. Se kerää yhtenä päivänä väkeä enemmän kuin suosittu kesäteatteri koko kaudella. Tämänvuotinen ennätysyleisö

Maakuntakaavan luonnos esittelyssä

Maakuntakaavan 3. vaiheen luonnosta on esitelty Rääkkylässä ja Liperissä. Luonnoksesta voi kuka tahansa antaa palautetta ja kertoa vinkkejä huomiseen perjantaihin 28. syyskuuta mennessä. Kaavan tarkoituksena on olla ylikunnallinen suunnitelma maankäytöstä. Sen mittakaava on suuri, joten pienet tai vain paikallisesti merkittävät asiat eivät siihen kuulu. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta, mistä esimerkkinä Leinosenlammen kaavoitusasiat – kunta ei

Harjaus eskareille, pastillit kaikille

Liperin kunta tarjoaa jatkossa kaikille päivähoidossa oleville lapsille täysksylitolipastillit. Hampaiden harjauksen opettelu sen sijaan aloitetaan vain esikouluryhmissä, toisin kuin alun perin on annettu ymmärtää. – Miten harjaamisen hygienia hoidetaan? – Miten aika riittää? Hankitaanko päiväkoteihin lisää henkilökuntaa? – Kuka hankkii harjat? Päivähoidon ja hammashuollon yhteisessä vanhempainillassa hampaiden harjauksesta käytiin kiivas keskustelu, koska etukäteen lasten vanhemmille

Sata megaa otettiin käyttöön Niemisessä

Pohjois-Karjalan Tietoverkko-Osuuskunta saavutti eilen keskiviikkona jälleen yhden merkkipaalun; ensimmäinen sadan megan laajakaista kytkettiin käyttöön Niemisen urheilutalolla. – Tietoliikenneverkko on yhtä merkittävä uudistus kuin sähköt aikoinaan, jonka todellinen arvo ymmärrettäneen vasta myöhemmin, Valopiuhan hallituksen puheenjohtaja Tuure Hirvonen vertasi asian arvoa avajaispuheessaan. Tavoitteena osuuskunnalla on, että koko pitäjä saatetaan Valopiuhan piiriin ensi vuoden loppuun mennessä. Yhteensä verkon

Perussuomalaisilla eniten ehdokkaita

Liperin tulevaan valtuustoon on tarjolla 144 ehdokasta: 80 miestä ja 44 naista. Suurimman määrän ehdokkaita, 41, asettaa Perussuomalaisten puolue. Listoilla on myös kaksi uutta vaihtoehtoa: Vasemmistoliitto ja yhteislista ”Liperiin sitoutuneet”. Vihreät ja Itsenäisyyspuolue eivät liputa näissä vaaleissa ollenkaan. Yksikään puolue ei ole saanut kokoon täyttä listaa, ja nykyvaltuuston suurimmat puolueet joutuvat lähtemään liikkeelle kaikki selvästi