Lipertekin uusi toimitusjohtaja valittu
Liperin kunnan elinkeinoyhtiö Lipertekin uudeksi toimitusjohtajaksi ja Liperin kunnan elinkeinopäällikön tehtävään on valittu kauppatieteiden maisteri Pentti Meriläinen. Tehtävään haki kaikkiaan 39 henkilöä.
Meriläinen aloittaa tehtävässään 13. toukokuuta. Tällä hetkellä hän työskentelee liiketoimintakehittäjänä Lahden seudun kehitysyhtiö Ladec Oy:ssä.
– Pohjois-Karjala on minulle tuttu ympäristö. Olen aiemmin ollut töissä Itä-Suomen Pro Agrialla, Meriläinen kertoo.
– Meillä on asunto Joensuussa, joten siirtyminen sinne onnistuu sulavasti.
Meriläinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, pääaineena hänellä oli johtaminen.
– Yritysneuvonnan lisäksi olen toiminut johtotehtävissä, vetänyt erilaisia
kehittämishankkeita ja liiketoiminnan suunnittelua sekä vastannut yrityksen
perustamisesta, Meriläinen toteaa.