Anemiasta irti äänestämällä

Tulevissa kunnallisvaaleissa on monta vedenjakajaa, joissa otetaan suuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Vaalivalmisteluille on ollut tunnusomaista jonkinlainen allergia ehdokkuutta kohtaan. Erityisesti suurimmat puolueet ovat joutuneet tekemään töitä tavallista enemmän ehdokaslistoja täyttäessään. Osaa nykyisistä valtuutetuista on ollut hankala saada jatkovastuuseen, ja uusien ehdokkaiden värväämiseen on tarvittu tavallista notkeampia konsteja. Äänestämään kuntalaiset kuitenkin pääsevät, listat ovat nyt virallista hyväksyntää

Syyslajikkeet ovat vielä oksilla

Oravisaloon on avattu Pieni omenapuoti. Vaikka syyskuu on jo pitkällä, kirpeänraikkaat syysomenat vasta keräävät punaa poskilleen. Rääkkyläläinen omenatarhuri Jorma Hakulinen maistelee tummanpuhuvaa Pekka-lajiketta arvioivasti – ja jää odottelemaan sadonkorjuupäivää. – Makeutta omenaan tulee vielä lisää, kunhan se kunnolla kypsyy. Hakulisen mukaan viileät ja sateiset säät ovat viivästyttäneet hedelmäsadon kypsymistä jonkin verran. Omenoiden makeutta säänhaltijan edesottamukset

Ylämyllyn putkirikon korjaus siirtyy perjantaille

Ylämyllyllä hajosi eilen torstaina iso vesiputki, joka hankaloittaa vedensaantia. Honkalammen, Salokylän ja Honkavaaran suunnan asukkaita pyydetään käyttämään vettä mahdollisimman vähän, jotta vettä riittäisi kaikille. Käyttövesi on normaalia ja puhdasta, mutta käytössä oleva putki on niin pieni, että pitkään putkistoon ei saada riittävää painetta. Keskiviikkoiltana yhdeksän aikaan vedet katkesivat koko Ylämyllyn alueelta kokonaan ja vuotokohta saatiin

Yhteistyötä ohi kylärajojen

Ansiokas yhteistyö toi Pohjois-Karjalan vuoden kylä 2012 -palkinnon Oravisalon ja Varpasalon kyläparille. Pohjois-Karjalan Kylät -yhdistyksen ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton viime sunnuntaina myöntämän tunnustuksen perusteluissa mainitaan myös, että toiminta on erittäin monipuolista ja tavoitteellista. Oman alueen vahvuudet on osattu kaivaa esille rakennemuutoksen paineissa. Raadin mukaan perinteisen kylätoiminnan lisäksi palkitut muun muassa kehittävät kylämatkailupalveluita sekä järjestävät monipuolisia kulttuuritapahtumia.

Palvelut pakenevat, ehtiikö ambulanssi?

Päädytäänpä kuntarakenteessa millaiseen uudistukseen tahansa, kuntalaiset saavat koko ajan esimakua tulevasta. Tämän päivän Suomessa keskittäminen on valttia. Mitä kauempana ytimestä asut, sitä kauempaa palvelut ja – pahimmassa tapauksessa avun – joudut hakemaan. Liperi on saanut kokea valtionhallinnon palvelujen paon ja supistukset nahoissaan jo useaan kertaan. Poliisiasemastakin on jäljellä enää pieni tutkintayksikkö, jonka rippeet vireilläolevat suunnitelmat

Asuntoautolla seikkailemassa

Matkailu avartaa…ja vuokratulla asuntoautolla matkailu tarjoaa kokemuksia kantapään kautta – vaikka vähän muillekin jakaa. Ihan aluksi koosteena pari ohjetta, jos joku ei jaksa tekstiä loppuun saakka lukea: Tarkista lähtiessäsi vuokra-auton kunto päältä ja sisältä. Pyydä korjaamaan puutteet – tai vähintään raportoi havaitsemasi. Älä lähde liikenteeseen vieraalla autolla ilman riittävää opastusta. Asunto-auto on toinen koti, jonka

Kotiseutu-uutiset on facebookissa!

Kotiseutu-uutiset liittyi tänään facebookiin. Pysy ajan hermolla tykkäämällä sivustamme. https://www.facebook.com/KotiseutuUutiset

Matkamiehen tukipiste Rasivaaraan

Rasivaaran entinen koulu ei ole pelkästään tietotekniikkapainotteinen työympäristö. Siellä on myös moottoripyöräilijöille suunnattu kahvila. – Tykkään kaikesta mikä pärisee ja kulkee kahdella pyörällä. Jaettu ilohan tuplaantuu, joten tarkoituksena on luoda rento paikka kahvilla piipahtamiseen, paikan puuhamies Jaakko Löppönen taustoittaa. Travelneer Oy on uudistanut Rasivaaran entisen koulun tiloihin yrityksensä toimitilat. Vuorossa on kevennystä töiden lomassa virkistäytymiseen.

Härkäpavulla ravinnehävikkiä vastaan

Mitä maassa kasvatetaankin, ravinteet ovat keskeisessä osassa. Lannoitteiden käytössä on kuitenkin paljon säätämisen varaa. Kasvusta yli jäävät ravinteet koituvat rasitteeksi niin vesistöille kuin viljelijän kukkarollekin. – Kun sato on hyvä, myös ravinteet poistuvat tehokkaasti. Niinpä ravinnehävikkiä torjuttaessa on tärkeää ottaa huomioon myös satotasoon vaikuttavat tekijät, valistaa hankevastaava Helvi Leinonen ProAgria Pohjois-Karjalasta. Lisää Ravintohävikit euroiksi -hankkeesta

Pietilä iski ViU:n yllätysvoittoon supervuorossa

Viinijärven Urheilijat tasoitti otteluvoitot naisten Superpesiksen välierissä 1-1:een. ViU kaatoi torstai-iltana kotikentällään sarjan ykkössuosikki Kirittäret 1-0 (2-2, 2-2, 1-0). Viinijärven sankariksi nousi kaatosateessa pelatussa supervuorossa Inka Pietilä. Kakkostilanteessa lyöntivuoroon tullut Pietilä iski läpilyönnin kakkosrajasta, ja vikkeläjalkaisella Anu Pulkkisella oli helppo työ tuoda kotijoukkueelle supervuoron ainoa juoksu. – Oli tiukka vääntö ja loistavaa taistelua meiltä, ottelun