11.12.2018
Joulukatutunnelmaa Honkalampikeskuksen koululla

Erityisluokanopettajat Enni Herttuainen ja Katja Holopainen järjestivät Honkalampikeskuksen asukkaille, koulun oppilaille ja henkilökunnalle sekä muillekin tutustujille keskuksen koulun käytävälle yllätyksen.
11.12.2018
Viinijärven pöhinän kärjeksi kokoustila

Viinijärvellä jatkettiin asukasiltojen merkeissä. Ja oli syytäkin, sillä tänä syksynä on tapahtunut paljon. Maaseudun sivistysliiton puolesta iltoja vetäneen Kaisa Kervisen lausahdus hyvästä pöhinästä on muotoutumassa muun muassa konkreettisesti kyläläisten yhteiseen kokoustilaan.
11.12.2018
”Eiköhän siinä ollut käyntiä minun iäkseni”

Satavuotiaan liperiläisen veteraanin Tuomas Lappalaisen käynti itsenäisyyspäivän juhlassa Helsingissä sujui hyvin. Linnan juhlat jäivät Lappalaisen mieleen ainutkertaisena kokemuksena.
10.12.2018
Koneveijareiden tiloihin kaksi uutta yrittäjää

Koneveijareiden tilat Ylämyllyn Välikankaalla saavat kaksi uutta yrittäjää. Pasi Mikkonen jatkaa tiloissa käytettyjen koneiden kauppaa, mutta hän saa tiloihin yrittäjiksi Janne ja Elina Rahusen sekä Jouni Vänskän.
4.12.2018
Tuomas Lappalainen Linnan juhliin

Liperiläinen sotaveteraani, 100 vuotta tänä vuonna täyttänyt, Tuomas Lappalainen osallistuu torstaina Linnan juhliin. Syksymmällä kutsun saanut Lappalainen odottaa juhlaa mielenkiinnolla.
4.12.2018
Hartikaisen Nastahan se siinä!

Pitkään maailmalla kierrettyään Ritva Varpoila on asettanut takaisin Viinijärvelle, jossa hänen juurensa ovat lapsuudesta saakka.
4.12.2018
Rikasta ja turvallista itsenäisyyttä

Suomessa, Liperissä ja Rääkkylässä valmistaudutaan taas itsenäisyyspäivän viettoon. Sata vuotta meni Suomen osalta rikki vuosi sitten. Nyt eletään jo seuraavaa itsenäisyyden vuosisataa.
1.12.2018
Reserviläisjärjestöjen ansiomitaleita
Liperiin ja Rääkkylän myönnettiin itsenäisyyspäivänä useita reserviläisjärjestöjen ansiomitaleita. Reserviupseeriliiton huomionosoituksia ei tullut tällä kertaa maakuntaan.
30.11.2018
Kauppakeskuksen valikoima miellyttää

Kauppakeskus Myllärin käytävillä soljuu kävijöitä tasaiseen tahtiin torstaisena iltapäivänä. Kävijöitä riittää niin läheltä kuin kauempaa. Liperin kirkonkylällä asuvat Jouko ja Marjatta Kettunen vierailevat kauppakeskuksessa kerran tai kaksi viikon aikana.
29.11.2018
Vuoden teko voimamiehille ja yhteistyölle

Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -huomionosoitus meni tänä vuonna voimamiesten MM-kilpailujen kilpailuorganisaatiolle ja Liperin kunnalle yhteistyöstä, jota kumppanit ovat tehneet vuosikausia.
29.11.2018
Mantsisen ideapajassa syntyi lumi- ja hiekoituskauha

Liperiläistä Juhani Mantsista alkaa itseään hymyilyttää, kun hän tuumaa, että ideoita ja virtaa tuntuu vaan riittävän koko ajan. Seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt Mantsinen ei ole vetäytynyt rauhaisille eläkepäiville.
29.11.2018
Ylämylly ja rantarakentaminen esillä

Maakuntakaava 2040 -luonnoksen esittely kokosi Penttiläsaliin kourallisen kiinnostuneita liperiläisiä. Luonnos on esillä aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkäsen mukaan joulun tienoille asti. Tässä vaiheessa otetaan vastaan suullista ja kirjallista palautetta ja toiveita.
29.11.2018
Kulttuuria laidasta laitaan

Kotiseutu-uutisten Antti-patsaan saajat ja Vuoden teko -huomionosoituksen kohteet ovat tänä vuonna oivia esimerkkejä erilaisesta tekemisestä. Molemmat menevät kulttuuriin piikkiin.
29.11.2018
Reiluimman kokoiset piirakat Viinijärveltä

Viinijärven seurakuntatalon keittiössä on täysi hyörinä päällä keskiviikkoaamuna. Jo kuutisenkymmentä vuotta sitten aloittanut piirakkaporukka on taas vauhdissa.
28.11.2018
Palvelut säilyvät käyttämällä

Liperin Yrittäjät ry:n puheenjohtajuuden viiden vuoden rupeaman jälkeen vuodenvaihteessa jättävällä Satu Hirvosella on selvä viesti. Kunnan alueen yrittäjien palvelut säilyvät käyttämällä.
28.11.2018
Kunnalle lisämaata 25 hehtaaria Honkalammelta

Liperin kunta ostaa merkittävästi lisämaata Ylämyllyltä Honkalammen keskuslaitoksen molemmilta puolilta. Kolmen palstan alueella on kokoa 25 hehtaaria. Alue on puustoista mäntykangasta.
27.11.2018
Piirakoiden teko jatkuu Roukalahdella

Käsämässä asuva Honey Bee Allaga jatkaa karjalanpiirakoiden tekoa Roukalahdella. Allaga aloitti P & H piirakoita -yritysnimellä tekemisen lokakuun alkupuolella Erkki Rautiaisen pihapiirissä Rääkkylään menevän Tutjuntien varrella.
27.11.2018
Riverian täsmäkoulutusta Liperiin

Liperin kunta ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria ovat solmineet kumppanuussopimuksen. Kumppanit ovat tehneet yhteistyötä ennenkin, mutta nyt solmitussa sopimuksessa kyse pitkäjänteisestä ja tavoitteellisesta yhteistyöstä ammattitaidon ja osaamisen ylläpitämisestä sekä kehittämisestä.
24.11.2018
Heinävedentien katkos kuntoon
Liperin kirkonkylän alueen vesijohtoverkon vuoto, Heinävedentien varressa lähellä entistä vedenpuhdistamoa, saatiin kuntoon viime perjantaina aamupäivällä. Vuoto havaittiin torstaina.
20.11.2018
Harri Mäenpäästä Liperin Yrittäjien puheenjohtaja

Liperin Yrittäjät ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa vaihdettiin sovitusti puheenjohtaja. Uusi puheenjohtaja on Harri Mäenpää, joka on Studio Korennon yrittäjä. Satu Hirvonen toimi puheenjohtajana viisi vuotta.
20.11.2018
Savusukellusharjoitus oli Antti Tiaisen mieleen

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Liperin, Viinijärven ja Ylämyllyn paloasemien vakituinen väki ja sopimuspalomiehet olivat tyytyväisiä lauantaipäivän antiin. He pääsivät harjoittelemaan savusukellusta Onkisalmen tuntumassa Kaatamontien varrella.
20.11.2018
Esko Päivinen nappasi kymmenkiloisen järvilohen

Häyrynlahdessa Kuoringan rantamilla asuva Esko Päivinen nappasi järvestä lokakuun puolivälissä yli kymmenkiloisen järvilohen. Ylämyllyn K-marketin vaaka kertoi tarkaksi painoksi 10,625 kiloa.
19.11.2018
Vaahtokarkeista renkailla rimpuiluun monarilla

Ylämyllyn monitoimitalon perhekeskuksen kohtaamispaikalla vietettiin hauskaa ja monipuolista avajaispäivää. Perheillä ja lapsilla oli runsaasti erilaista puuhaa vaikka vaahtokarkkien paahtamisesta renkailla riekkumiseen.
16.11.2018
Hikiliikuntaa saman henkisessä miesporukassa

Jyrin liikuntahallissa kirmaa pallon perässä kymmenkunta miestä. Kyseessä on alkuverryttely, jossa lajina on sähly. Hiki virtaa jo nyt, mutta kohta on vuorossa Jarkko Pölläsen vetämä kuntopiiri, jossa otetaan miehistä mittaa.
14.11.2018
Kynsin ja hampain kiinni Viinijärvessä

Viinijärven keskeinen sijainti on kyläyhdistyksen puheenjohtaja Karita Jetsosen mukaan hyvä asia. Palveluitakin on, mutta sote-palveluiden riittävyys huolestuttaa.
14.11.2018
Äänestäminen on aina vaikuttamista
Ennen ensi kevään eduskuntavaaleja äänioikeuttaan voi käyttää nyt seurakuntavaaleissa, jonka ennakkoäänestys on jo päättynyt. Varsinainen äänestyspäivä on tämän viikon sunnuntaina.
14.11.2018
Aapo Kinnusen yritystoiminnalle tunnustus

Maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa muistettiin myös liperiläistä yritystä ja Liperiin liittyviä yrityksiä. Aapo Kinnusen Kopolan Varastointipalvelut pääsi nuorten yrittäjien sarjassa kolmannelle sijalle.
14.11.2018
Aleksi Martikainen menee Lennostoon
Liperissä pidettiin alkuviikosta vuonna 2000 syntyneiden kutsunnat. Mukana oli reilut kuusikymmentä nuorukaista. Ylämyllyläinen Aleksi Martikainen sai palveluspaikakseen Karjalan Lennoston Siilinjärvellä.
12.11.2018
Vertaistukea ja yhdessäoloa

Viidettä talvea toimiva Liperin Avh-kerho on kokoontunut tänä syksynä jo pari kertaa uusissa tiloissa Ylämyllyn Yritystalolla. Aiemmin kokoontumispaikkana toimi monitoimitalo. Yritystalon tilat ovat käytössä kevääseen saakka.
7.11.2018
Osuuspankin talossa olisi tilaa

Liperin kirkonkylällä niin sanotussa Osuuspankin talossa järjestettiin keskiviikkoiltapäivänä yleisötilaisuus, jossa oli mahdollisuus tutustua tyhjiin toimitiloihin.
7.11.2018
Mia Mantsisesta vuoden perheyrittäjä

Liperiläisen Mantsinen Group Ltd:n toimitusjohtaja Mia Mantsinen on palkittu Vuoden perheyrittäjänä. Hän sai palkinnon EY Entrepreneur of the Year 2018 –gaalassa.
7.11.2018
Eloisa ja sydämellinen Kotsarin verkkolehti

Me olemme Kotsarissa tehneet parhaamme lukijoiden eteen jo vuosikymmeniä. Pari vuotta sitten vietettiin 50-vuotisjuhlaa. Paperilehti sai kaverikseen nettisivut jo vajaat kaksikymmentä vuotta sitten.
7.11.2018
LiVo tähtää ylempään jatkosarjaan

Liperi Volley on aloittanut tällä kaudella lentopallon kakkossarjan osin uusiutuneella joukkueella ja uusin opein. Valmentaja Pentti Räsänen vaihtui pelaaja-valmentaja Joonas Turkkaan, joka on pelannut joukkueessa useamman kauden.
6.11.2018
Uusista osayleiskaavoista valituksia
Liperin tekeillä olevista uusista osayleiskaavoista on edelleen valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitukset koskevat Ylämyllyn lampien ja Mattisenlahti-Salokylä osayleiskaavoja.
6.11.2018
Munkit maistuivat herkkusuille

Ylämyllyn Shellillä oli perjantaina pienoinen hulina, kun asiakkaat ja etukäteen munkkinsa tilanneet kävivät hakemassa omansa. Henkilökunta teki erilaisia munkkeja hiki hatussa Halloween-asut päällä.
3.11.2018
Hirvosia, Lappalaisia ja Tolvasia Roukalahdella

Eeva-Maija Lappalaisen Liperin Roukalahtea käsittelevässä luentosarjassa kuultiin Penttilä-salissa järjestyksessään toinen luento. Nyt liikuttiin pääsääntöisesti asutuksen kehityksessä 1700-luvulla, mutta otettiin selventäviä hyppyjä myös edeltävälle ja sitä seuraavalle vuosisadalle.
1.11.2018
Myllärin pihasta sähköä autoille
Liperissä on kuin onkin julkinen sähköautojen tai hybridien latauspiste. Sellainen löytyy kauppakeskus Myllärin pihasta.
31.10.2018
Kaikki Liperissä hyvin?
Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa suurimman osan ajasta vei varhaiskasvatusta koskeva tiedonanto. Maakuntalehden lehtijutusta ja sen jälkeen valtuustoaloitteesta virtaa saanut asia sai ehkä joidenkin mielestä lopullisen päätöspisteen.
31.10.2018
Varhaiskasvatuksesta riitti kerrottavaa

Liperin kunnanvaltuusto sai maanantaisessa kokouksessaan tiedon kunnan varhaiskasvatuksesta tehdystä tutkimuksesta ja parannustoimenpiteistä, joita on jo tehty tai tullaan tekemään. Kunnanhallitus ja hyvinvointilautakunta käsittelivät asiaa yhdessä edellisellä viikolla.
31.10.2018
Liperissä muistettiin rautaisia veteraaneja

Heikki Laukkanen ja Tuomas Lappalainen ovat rautaisia liperiläisiä veteraaneja. Laukkanen täyttää tänään 103 vuotta ja Lappalainen täytti tänä syksynä tasan sata vuotta.

