Uusista osayleiskaavoista valituksia

Liperin tekeillä olevista uusista osayleiskaavoista on edelleen valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitukset koskevat Ylämyllyn lampien ja Mattisenlahti-Salokylä osayleiskaavoja. Kunnanvaltuusto käsitteli kaavoja elokuussa.

Salokylän ja Mattisenlahden kahdessa valituksessa on kyse evätystä rakennuspaikkaoikeudesta ja annetusta rakennuspaikkaoikeudesta. Molemmissa tapauksissa valittajat ovat yksityishenkilöitä.

Ensimmäisessä tapauksessa valittajan mielestä vajaan kolmen hehtaarin tontille olisi pitänyt osoittaa yhden rakennuspaikan lisäksi toinenkin. Kyseessä on tontti ilman rantarakentamisoikeutta.

Toisen valittajan kohdalla on kyse siitä, että alpakkatarhan läheisyyteen naapurin tontille on osoitettu rakennuspaikka. Paikka aiheuttaa kohtuutonta haittaa eläinten kasvattamiselle. Läheisyydessä olisi valittajan mielestä sopivampi rakennuspaikka.

Lampialueiden osayleiskaavasta on tehty myös kaksi valitusta. Kahden yksityishenkilön allekirjoittamassa valituksessa halutaan vähentää rakennuspaikkoja, joita osayleiskaavassa ollaan osoittamassa Matkalammella emätilalle ja tilalle. Valittajat haluavat hylätä kaavan, jos kaavoitusprosessissa on tapahtunut virheitä.

Toinen yksityishenkilön tekemä valitus koskee emätilan rakennusoikeutta. Tilalle ei ole jäämässä rakennusoikeutta kahden tontin väliin, jotka on aikoinaan lohkaistu emätilasta. Valittajan mielestä väliin jäävälle tontille on annettava rakennusoikeus tasavertaisuuden periaatteella.

Vastaa