Luovi lähdössä, aikataulu auki

Ammattiopisto Luovin tilat Liperin Käsämässä ovat olleet jo jonkin aikaa myynnissä. Luovi etsii parhaillaan tiloja Joensuusta. Kaikki vaihtoehdot ovat auki.

Saisiko sirkus sijaa Liperissä?

Liperin kirkonkylällä alkoi helmikuun ensimmäisenä lauantaina neljän toimintakerran sirkusopetus tai pikemminkin sirkuksen perusteisiin tutustuminen. Kyse on Itä-Suomen alueellisesta sirkuskoulusta ja Sirkus2-hankkesta, jonka tavoitteena on saada pysyvämpää sirkustoimintaa maakuntaan Joensuun ja Outokummun lisäksi.

Taipaleelta jyrkkä ei seurakuntaliitokselle

Taipaleen ortodoksinen seurakunta tyrmää edelleen yksimielisesti liittämisen  Pohjois-Karjalaan perustettavaan suurseurakuntaan. Seurakunta ei haluaa yhdistyä Joensuun, Ilomantsin ja Nurmeksen kanssa, eikä vaihtaa itsenäisyyttään kappeliseurakunnaksi.

Ammattiopisto Luovi lähdössä Joensuuhun

Ammattiopisto Luovin tilat Liperin Käsämässä ovat myynnissä. Luovi etsii parhaillaan tiloja Joensuusta. Uusien tilojen kartoitus on ollut menossa tällä lukukaudella.

Kuntalaisaloite varhaiskasvatusselvityksestä

Eeva Aimasmäki luovutti Liperiin kuntaan viikonloppuna kuntalaisaloitepalvelun kautta noin 300 henkilön kirjoittamana aloitteen, joka koskee muutosvaatimuksia kunnan varhaiskasvatuksen toimintaan ja johtamiseen. Aimasmäki sai myös pitää lyhyen puheenvuoron ennen kunnanvaltuuston maanantaista kokousta.

Liperin kouluhankkeet porrastetaan

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi Liperin yläkoulun ja kirkonkylän kouluhankkeiden porrastamisen vuosien 2020–22 välillä. Syyt ovat taloudellisia ja toiminnallisia. Kustannukset jakaantuvat useammalle vuodelle ja samalla oppilaiden turvallisuus sekä koulujen toimivuus voidaan turvata porrastuksella.

Tekoja voimamieskilpailuista nuoriin yrittäjiin

Liperin kunnan vuosittaiset Vuoden teko -tunnustukset luovutettiin saajilleen ennen maanantain valtuustokokousta. Tunnustuksia jaettiin kuusi erilaista. Palkittavissa oli yksittäisiä henkilöitä, yrityksiä ja yhdistyksiä.

Ylämyllyn jäteasema auki sopan kera

Ylämyllyllä sijaitsevan Liperin jäteaseman avajaiset keräsi keskiviikkona kymmeniä tutustujia. Jätteitä ei avajaisten aikana voinut vielä tuoda paikalle, mutta päivän ohjelmaan kuului tutustumisen lisäksi hernekeitto ja pullakahvit.

Ammattiautoileva mummojen itkettäjä

Neljäkymmentäkuusi vuotta täyttänyt Marko Leppänen harrastaa vapaa-ajallaan laulamista ja jääkiekkoa sekä kaukalopalloa kuljetusyrittäjän työn vastapainoksi.

Tuiskukin taipuu harmonikan näppäimiin

Liperiläiset ysiluokkalaiset Emmi Ilmakari ja Laura Niskanen ovat soittaneet harmonikkaa jo muskari-ikäisistä asti. He saavat tänä keväänä Keski-Karjalan musiikkiopistossa suoritettua viimeisen perustason.

Lukulähettiläs innosti lukemaan

Kulttuurirahaston projektin tukema lukulähettiläs Leena Halonen kävi tammikuun loppupuolella useampana päivänä Paloaukean koululla innostamassa koululaisia lukuharrastuksen pariin.

Pakkanen puree sormissa ja varpaissa

Talven pakkaset ja kesän helteet tuntuvat rakennuksilla työskentelevien luissa ja ytimissä. Viinijärveläinen LH-Huolto remontoi parhaillaan parin vuoden projektissa Liperin kirkonkylällä useamman rivitalon kokonaisuutta.

Kirkkolahden rannalta Kiinaan

Kirkkolahden rannalla on otettu vastaan maitoa ja viljaa jo vuodesta 1906 lähtien. Meijerillä ja myllyllä on kunniakasta historiaa takanaan jo yli satakymmenen vuotta. Liperin Osuusmeijeri yhdistyi Osuuskunta ItäMaitoon vajaat kymmenen vuotta sitten.

Ensimmäinen ampumaratalaitekontti Kiinaan

Suomen Biathlon Oy toimitiloista Ylämyllyltä lähtee ensi viikolla ensimmäinen merikontti Kiinaan. Kontti pitää sisällä täydellisen 30-paikkaisen ampumaratalaitteiston. Toimitusjohtaja Marko Kurvinen uskoo, että kauppa Kiinan suuntaan jatkuu jo ehkä tänä vuonna.

Liperin Myllylle etsitään jatkajaa

Osuuskunta ItäMaito luopuu Liperin Myllyn liiketoiminnasta syksyyn 2019 mennessä. Osuuskunta etsii myllyliiketoiminnalle parhaillaan jatkajaa. Meijeri- ja myllyliiketoimintaa on pyöritetty Liperin kirkonkylällä Kirkkolahdella jo vuodesta 1906 lähtien.

Jaana Karppanen aloitti Liperin yritysneuvojana

Viime viikolla Liperin kunnan yritysneuvojana aloittanut Jaana Karppanen on niin tuore työntekijä, että hänelle oltiin vielä tekemässä tammikuun kolmannella viikolla nimikylttiä. Työpisteen ympäristössä hyllyt ja seinät näyttivät vielä kovin paljailta.

Kaskiniemi jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana

Mikko Kaskiniemi (kesk.) jatkaa Liperin kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Uusi kirkkovaltuusto piti ensimmäiseen kokouksensa Viinijärven seurakuntatalossa keskiviikkona ja teki henkilövalinnat. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Maija Silvennoinen (sit.).

Aulis Huikuri ei jätä soutamista

Veneiden rakentaminen ja soutaminen ovat olleet Aulis Huikurille mieluisia harrastuksia. Monipuolinen työelämä ja harrastukset ovat pitäneet hänet virkeänä.

Reino Hirvonen on arkipäivän tubettaja

Rääkkyläläistä Reino Hirvosta voi luonnehtia arkipäivän tubettajaksi eli youtube-kanavan videoiden tekijäksi. Hänen videonsa käsittelevät arkipäivän sattumuksia. Hirvonen ei ole myöskään iältään nuorimmasta päästä, sillä hän on 57-vuotias.

Kari Hirvosen liiketoiminta naapurikuntaan

Autohuolto Kari Hirvonen lopetti vuodenvaihteessa Rääkkylässä toimintansa. Hirvosen asiakkaat eivät kuitenkaan jää vaille palveluita, sillä liiketoiminta ja työvälineet siirtyivät Kiteelle Jarno Solehmaiselle.

Matti Mansikka sujutteli kakkoseksi

Liperin Hiihtoseuran Matti Mansikka sujutteli Liperin hiihdoissa Pärnävaaran laduilla yhtä aikaa Kaisa Mäkäräisen kanssa. Mansikka oli M18-sarjassa toinen, kun taas Mäkäräinen hiihti naisten sarjassa ylivoimaiseen voittoon.

Paljasjalkainen pappi potki leijonat polvilleen

Yhdeksänkymmentä vuotta tänään täyttävä liperiläinen rovasti Heikki Savola oli nuoruudessaan Kuopiossa melkoinen tekijä jalkapalloilussa. Hän jatkoi jalkapallon pelaamista myös ollessaan töissä eri puolilla Suomea.

Sami Haaranen onnistui ilvesjahdissa

Leppälahdessa kaatui aivan viime vuoden loppupuolella ilves, joka kuului seitsemäntoista liperiläisen seuran ainoaan yhteislupaan. Ilveksen kaatoi Leppälahden Erämiesten Sami Haaranen. Hänelle jahti oli elämänsä ensimmäinen petojahti.

Marja Hyttiseltä järvenlaskun kuohuja

Nykyisin Jyväskylässä asuvalta Marja Hyttiseltä on ilmestynyt Liperiäkin paljon sivuava historiallinen pienoisromaani. Hieman yli satasivuisen kirjan nimi on Elokuun kuohut.

Riitta Mikkonen Rääkkylän Yrittäjien vetäjäksi

Yrittäjyys ja yrittäjistä juttujen tekeminen on ollut Mikkoselle tuttua työtä jo parikymmentä vuotta. Nyt työ jatkuu myös yrittäjäjärjestön puheenjohtajana.

Rakennustoimisto Reijoselle lisää toimitilaa

Rakennustoimisto Eero Reijonen laajentaa kirkonkylällä toimistotilojaan. Yritys ottaa käyttöönsä maantasakerroksessa entisen parturi-kampaamon tilan. Reijosen tilat sijaitsevat pääosin toimistorakennuksen toisessa kerroksessa.

Digiä, muistilistaa ja postin polkemaa

Digi ei ole meille Kotiseutu-uutisten tekijöille, ehkä vuosi vuodelta yhä vanhempaa päätoimittajaa lukuun ottamatta, mikään uusi asia. Meillä digiä on tahkottu lukijoiden iloksi jo vuosikausia. Digi tarkoittaa verkkolehteä, jota tehdään tarvittaessa joka päivä lähes kellotaulun ympäri.

Hiihtoseuran naiskolmikko hakee menestystä

Liperin Hiihtoseuran hyvä juniorityö kasvattaa koko ajan uusia hiihtäjiä nuorten SM-tasolla. Seitsemäntoistavuotias Lotta Kurttila pääsi jo talvena mitalien makuun, mutta hänen takanaan kuusitoistavuotiaat Iitu Vuorma ja Veera Kontkanen tähtäävät myös mitaleille.

Taipaleen seurakunnan itsenäisyys uhattuna

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan luottamushenkilönä pitkään vaikuttanut liperiläinen Heikki Piiroinen on huolissaan seurakuntansa itsenäisyydestä. Noin 1700 jäsenen seurakunnan alueeseen kuuluvat Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi.

Agility on koiran ja ohjaajan yhteistyötä

Pärnävaaran koiraurheilukeskus on tullut tutuksi Harinjärvellä asuvalle liperiläiselle Heidi Utriaiselle. Utriaista vetää hallille agility- ja tokoharrastus. Utriaisen kilpailuihin osallistuvat koirat ovat Kalla ja Tuittu.

Lumatjärven paimenkoirat osaavat tehtävänsä

Viinijärven suunnalla Ristonkankaalla asuvalla Jaana Lumatjärvellä on kotona neljä innokasta kaveria. Ne ovat eri-ikäisiä bordercollieta, jotka ovat rodun luonteen mukaisesti valmiita paimennustehtäviin.

Positiivisuuden aaltoja

Näin vuoden loppupuolella kaikilla on positiivinen mieli. Lahjoja annetaan ja lahjoja odotetaan. Mennyttä vuotta muistellaan mieluummin hyvänä tai vähintään kohtuullisena. Ensi vuodesta odotellaan sitäkin parempaa.

Liperi ei lämmennyt seurakuntayhtymälle

Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto vahvisti ilman keskustelua kirkkoneuvoston esityksen, jonka mukaan seurakunta ei lähde mukaan Joensuun seudun seurakuntayhtymään.

Käsämän vesiosuuskunnalle viidessadas asiakas

Käsämän vesiosuuskunnan viidessadas asiakas on Selkärannalla asuva Ilpo Pohjola. Hän on Selkärannan hankkeen alullepanija ja aktiivinen edistäjä.

Toimi Rautiaiselle Rintamaveteraaniliiton kunniaristi

Rääkkyläläinen 94-vuotias Toimi Rautiainen sai rintapieleensä Rintamaveteraaniliiton kunniaristin. Tunnustuksen kävivät luovuttamassa Kiteen Rintamaveteraaniyhdistyksen, johon Rääkkylä nykyään kuuluu, puheenjohtaja Kalervo Rinne ja hallituksen jäsen Mikko Mattila.

Jouluateria maistui hyvältä

Liperin kunnan tarjoama jouluruokailu ja seurakunnan tarjoama glögi pipareineen veti alusta lähtien hyvin väkeä paikalle. Koulukeskuksen ruokalassa oli heti kahden jälkeen pienoinen jono – ja lisää väkeä tuli paikalle tasaiseen tahtiin.

Kaivosyhtiö hakee velvoitevapautta

Outokumpu Mining Oy on jättänyt Outokumpuun ja Liperiin nähtäväksi kaksi hakemusta, jossa se hakee korvausvelvoitteen poistamista Outokummun kaivosalueen jätevesien ja pohjavesien kohdalla.

Kaikki viisi jo esillä

Kansanedustajavaaleihin on vielä aikaa kosolti, mutta niitä ei tietenkään voi olla enää huomaamatta. Puolueet ovat nimenneet jo pitkälti osin ehdokkaansa Savo-Karjalan vaalipiirin alueella.

Kari Pitkänen haluaa olla kansanmies

Liperiläinen Pitkänen on ensimmäistä kertaa kansanedustajaehdokkaana. Hän muistuttaa nykyisen hallituksen saavutuksista ja toivoo, että uudistuksia jatketaan.

Ylämyllylle kolme pyörien säilytyskatosta

Ylämyllylle asennettiin viime viikolla kolme pyörien säilytyskatosta. Katosten asentaminen on osa Ylämyllyn tieremonttia.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.