Kokemusta ja intohimoa riittää

Pitkäaikaisen kokemuksen eduskuntatyöstä omaava liperiläinen Eero Reijonen tuumaa, että hänellä on kokemusta ja intohimoa neljännelle täydelle kaudelle.

Soloset soittavat ja remontoivat

Kaatamoon Ristin kylälle kolmisen vuotta sitten asettuneet Anton ja Renata Solonen ovat tyytyväisiä elämäänsä. Perhe muutti alun perin Petroskoista Suomeen vuonna 2005. Anton Solonen on taustaltaan inkerinsuomalainen paluumuuttaja.

Viherkasteesta Liperin vuoden yritys

Erkki ja Anja Nylundin omistama Viherkaste on Liperin vuoden yritys. Nylundit ovat pyörittäneet ja laajentaneet Ylämyllyllä sijaitsevaa Viherkastetta jo yhdentoista vuoden ajan. Heidät muistetaan myös Ylämyllyn Shellin yrittäjinä.

Onko naapurissa sähköauto tai hybridi?

Katsotaanpa kaikki hieman ympärillemme tai kysytään asiasta kavereilta. Onko sinulla Jyrin Patteristontieltä tai Rääkkylän keskustasta havaintoa sähköautosta tai hybridistä? Suurimmalla osalla liperiläisistä tai rääkkyläläisistä tätä havaintoa ei välttämättä ole.

Tuontiautoja virtaa Suomeen

Käytettyjen autojen virta Suomeen on kasvamassa tänä vuonna reippaasti. Autoja arvioidaan tuotavan jopa noin 37.000 kappaletta, jossa on lisäystä viime vuoteen noin viidesosa.

Focuksen ajo-ominaisuudet kohdallaan

Uusi Ford Focus ottaa ulkonäöllään poikkeusta aiempaa enemmän edelliseen malliin nähden. Yksi asia on aiempaan tapaan taas kohdallaan. Se on ajo-ominaisuudet, josta Focusta on kehuttu ennenkin. Ohjaus on tarkka ja tunnokas.

Yllätyksen hallityömaa alkoi pohjatöillä

Ylämyllyn Yllätyksen halliyhtiön työmaa käynnistyi loppusyksystä maansiirtotöillä. Hallin pohjalta kaadettiin puut. Parhaillaan on menossa maamassojen vaihto.

Pneumokokkirokotuksen ehtii vielä ottaa

Liperissä kutsuttiin ilmaiseen pneumokokkirokotukseen vajaat kolmetuhatta henkilöä joko iän tai riskiryhmään kuulumisen perusteella. Rokotuksen sai noin reilut 1300 henkilöä.

Seurakuntayhtymä ei saanut kannatusta

Liperin seurakunnan järjestämässä keskustelutilaisuudessa Ylämyllyn seurakuntatalolla tuli selväksi, että perinteikäs ja omillaan toimeen tuleva seurakunta voi jatkaa itsenäisenä.

Kulttuurin kirjo on ehtymätön

Olen tässä potenut hienoista tuskaa, kun Kotsarissa ei aika ja tekijät aina riitä joka paikkaan. Sen lisäksi päälle pukkaa vielä palstatilan rajallisuus. On meille käynyt niinkin, että jos on ehditty paikan päälle, niin juttu on mahtunut lehteen vain karsittuna ja kuvattomana.

Joogasta en halua luopua ikinä

Satu Malinen on aloittamassa uutta elämänvaihetta. Sun Ahonlaita Ahonkylässä on myynnissä. Joogaa Malinen ei kuitenkaan jätä.

Pikku-ukkeleita ja kirjoja

Koululaisten syyslomaviikolla Liperin kunta oli taas järjestänyt oppilaille monenmoista puuhaa. Viinijärven kirjastolla oli tarjolla pikku-ukkeleiden ja kirjojen tekemistä.

Ylämyllyntiellä ahkeroidaan lokakuussa

Työmaapäällikkö Riku Kananen Oteranilta kertoo, että Ylämyllyn tien remontointi jatkuu lokakuussa täydellä höyryllä. Kesän viivästystä on kurottu umpeen pidemmillä työpäivillä, mutta valmista ei tule ainakaan ennen tämän kuun loppua.

Yritysten yleisneuvonta vetää Liperissä

Joensuun seudun kehittämisyhtiön suosituin yrityspalvelu Liperissä vuoden kolmannella neljännesjaksolla oli yritysten yleisneuvonta. Seuraavaksi eniten kiinnostivat omistajanvaihdosneuvonta ja alkavien yritysten neuvonta.

Liperiläisyyttä tekemässä

Liperi on yksi maakunnan emäpitäjiä, joista moni lähikunnista on ajan saatossa irtaantunut erilleen. Liperiä pidetään syystäkin myös leipäpitäjänä. Ja sitä Liperi on edelleen. Tätä mainetta pitää yllä Leipäpäivä, josta on tullut yksi maakunnan mahtavimmista kuntatapahtumista.

Monipuolisen viihdyttävästi Vainion ikivihreitä

Juha Watt Vainion suuressa ja monipuolisessa tuotannossa riittää runsaasti esitettävää. Liperin Lykkyä 2018 -konsertti oli siitä mainio todiste. Musiikin ystävät saivat taas kuulla liperiläisten tai Liperiin kytkeytyvien laulajien ammattitaitoisia esityksiä.

Meijerinrantaan yhteisöllistä asumista peliakatemiaan

Karelia ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Timo Rui kertoi, että kaksipäiväisessä Liperin meijerinrannan Hackathon-tapahtumassa oli mukana yli 50 opiskelijaa, yrittäjää ja toimijaa.

Täysillä eteenpäin toista kautta kohti

Erotessaan Perussuomalaisista Kari Kulmala ajatteli, että tulikohan tehtyä poliittinen itsemurha. Ajatus häipyi mielestä kannustavan palautteen jälkeen.

Metallica ja Jokirosvo puhuttivat Viinijärvellä

Viinijärven asukasilta tuotti taas kimpun ideoita kylän yhteisen ilmeen ja yhteisöllisyyden parantamiseksi. Yhteiseksi kokoontumistilaksi on valikoitumassa linja-autoaseman toinen pääty, jossa oli aikoinaan pub Jokirosvo.

Jokainen raitis päivä on tärkeä

Käsämän Kostamokodin päihdekuntoutusyksikössä Pitkälammentiellä vietetään tulevana lauantaina avointen ovien päivää. Kostamokoti kuuluu nykyään Honkalampi-konserniin. Yrittäjinä aiemmin toimineet Pia ja Tea Vänskä möivät kuntoutusyksikön konsernille pari vuotta sitten.

Viihtyisää ympäristöä kohti

Kirkonkylällä ja Viinijärvellä on nyt pidetty kummassakin kolme asukasiltaa, jotka antavat päättäjille ja rahakirstun vartijoille vinkkejä kuntalaisten huolista ja kohteista, joita halutaan tässä ja nyt kohentaa.

Lemmikki kannattaa vakuuttaa

Suomalaiset arvostavat yhä enemmän lemmikkejään. Olivat ne sitten koiria, kissoja ja hevosia tai joitakin eksoottisempia eläimiä. Samalla lemmikeille otetaan yhä useammin myös vakuutus.

Omistajanvaihdokseen sähköistä apua

Joensuun seudun kehittämisyhtiössä avattiin syyskuussa sähköinen Osuva-omistajanvaihdospalvelu. Yrityksen ostoa tai myyntiä suunnitteleva henkilö voi täyttää reittiopaslomakkeen, joka antaa alustavan kuvan ja lähtökohdan yrityskauppa-ajatukselle.

Verona kutsuu Yllätyksen junioreita

Italian Verona kutsuu taas Ylämyllyn Yllätyksen junioreita. Juniorit suuntaavat Veronaan jo tulevana viikonloppuna ja palaavat kotimaan kamaralle lokakuun ensimmäisenä lauantaina.

Yritykset satsaavat taas pikkujouluihin

Pikkujoulukausi lähestyy taas vääjäämättä. Marraskuun loppupuoli ja joulukuun alku on edelleen suosituinta pikkujoulukautta. Hyvä ruoka ja rento yhdessäolo ovat pikkujoulun kohokohtia. Tavat ovat vuosikymmenten aikana siistiytyneet. Juhliin kuuluu myös omaa ohjelmaa tai ulkopuolisilta tilattua tekemistä.

Monarin piha-alueesta entistä monipuolisempi

Ylämyllyn monitoimitalon piha-alueesta on kuoriutumassa entistä monipuolisempi ja viihtyisämpi alue varhaiskasvatuksen ja muidenkin käyttäjien tarpeisiin.

Talousarvion yllä pilviä

Liperin kunnanvaltuuston kokouksessa kuultiin vuoden toinen talouskatsaus. Talous ei näytä kunnanjohtaja Hannele Mikkasen mukaan enää yhtä valoisalta kuin alkuvuonna. Verotulot eivät kasva tulkitulla tavalla.

Pekka Markkasen juuret ovat metsässä

Kaatamon Auvisenlahdessa asuva Pekka Markkanen tuumaa, että hänen juurensa ovat metsässä. Sillä hän tarkoittaa ennen sukupolvenvaihdosta tekemiään metsurin töitä ja lypsykarjan hoidon ohessa hankkimiaan lisämetsiä.

Työttömien määrä laskee edelleen

Suomen talouden hyvä vire näkyy kuukausittain työttömien määrän vähenemisenä. Pohjois-Karjalassa oli elokuun lopussa vajaat 9700 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä on yli 1500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Ylämyllyn Kukkakammari saa jatkajan

Vaiviossa asuva Sari Luhtala luopuu Ylämyllyn Kukkakammarista. Kukkakammari saa uuden jatkajan joensuulaisesta Tarja Hämäläisestä. Hämäläinen aloittaa kukkakaupan pitäjänä lokakuun toisella viikolla.

Leivän maisema

Tänä vuonna on tullut ajettua useampaan kertaan Kaatamontietä Heinävedentien suunnasta Ristinkylää kohti. Alussa tien leveys yllättää. Onko tämä joku vanha tienpohja, jolla on enemmänkin kuin seutukunnallista merkitystä? Olisiko tie jopa Liperiä tallanneiden ruotsalaisten tai venäläisten peruja vuosisatojen takaa?

Leppälahden kylätalo on yhteistyön talo

Leppälahden kylätalolla vietettiin sunnuntaina talon 70-vuotisjuhlaa. Useammassakin puheenvuorossa todettiin, että talo on yhteistyön ja ystävyyden talo. Sitä on ollut rakentamassa ja vaalimassa useampi taho.

Pirskanen lupasi näytteenottopalvelut Viinijärvelle

Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen lupasi Viinijärven alueen palvelumuutoksista kertovassa keskustelutilaisuudessa, että Viinijärvellä säilytetään tavalla tai toisella näytteenottopalvelut.

Syysolympialaiset Konttilanhovissa

Konttilanhovissa kisailtiin keskiviikkona syysolympialaisissa palvelukeskus Konttilanhovin ja palvelutalo Penttilänpihan asukkaiden ja vähän henkilökunnankin kesken. Taisto oli tuimaa, ja joka lajissa löydettiin voittajat. Joskin kaikki palkittiin osanottajamitaleilla.

Asiointiliikenne vie vaikka museoon

Viitenä arkipäivänä Viinijärven linja-autoasemalta kirkonkylälle starttaava asiointiliikenteen vuoro on monipuolinen tapa liikkua ilman maksua. Tämän viikon tiistaina aamuyhdeksältä matkaan lähti Toivo Reijonen ja Viinijärven päiväkodin kuusilapsinen ryhmä lastentarhaopettaja Anne Pakarisen johdolla.

Meille eläjille välttää

Inttihuumori on laji, josta osa suomalaisista on jäänyt tyystin vaille. Sitä vaille on jäänyt suurin osa naisista ja nykyään noin reilu viidesosa myös parikymppisistä miehistä. Itse tutustuin aiheeseen seikkaperäisesti useita vuosikymmeniä sitten.

Työtä ihmisten hyväksi

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtajalla, liperiläisellä Jorma Parviaisella alkaa olla maakunnan ylimpänä pelastusviranomaisena työpäivät vähissä. Virallisen eläköitymisen aika on vuodenvaihteessa, mutta hän siirtyy vuosilomalle jo tällä viikolla.

Taito ei synny tyhjästä

Yli puoli vuosisataa palloa potkineena kiinnitin huomiota Ylämyllyn Yllätyksen lasten ja nuorten pärjäämiseen jalkapalloa harrastavien taitokilpailuissa. Savo-Karjalan alueen piirinmestaruuskilpailuihin pääsee yli kaksikymmentä nuorta. Maakunnan muiden seurojen osuus on 17 tyttöä tai poikaa.

Yllätys ja Nieminen keskikastissa

Ylämyllyn Yllätyksen ja Niemisen Urheilijoiden kausi jalkapallon viitosdivisioonassa sujui keskinkertaisesti. Yllätys oli kahdeksan joukkueen sarjassa viides ja NiemU kuudes.

Parvekevarusteella odotettavissa kasvua

Liperin Yrittäjät jatkoi syyskuun alussa tämän vuoden aamukahvitilaisuuksiaan yhteistyökumppaneiden kera. Tällä kertaa ei oltu liikkeellä aamulla, vaan iltapäiväkahvien merkeissä ylämyllyläisellä Suomen Parvekevarusteella.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.