Pärnävaara on kiva paikka

Muutaman vuoden tauon jälkeen järjestetty Pärnävaaran talvirieha kokosi taas erityisistä lapsiperheitä viettämään aikaa talvisten puuhien parissa. Väkeä kävi paikalla hieman aiempia vuosia vähemmän. Olisiko pureva tuuli tehnyt pikku pakkasesta liian tuntuvan joillekin. Lapset kyllä viihtyivät paikalla erinomaisesti.

Hildurin suosio yllätti Satu Rämön

Yksi viime vuoden suosituimmista eli myydyimmistä kirjoista Suomessa on ollut Satu Rämön rikosromaani Hildur. Rämö vieraili helmikuun puolivälin tienoilla Rääkkylän kirjastossa ja veti paikalle ennätysyleisön. Kirjailijan kuulumisista oli kiinnostunut viitisenkymmentä henkilöä.

Taianomaista taidemaailmaa kirjastolla

Liperin kirjastossa on esillä parin viikon ajan Joensuun seudun kansalaisopiston taiteen perusopetuksen kevätnäyttelyn antia. Ryhmistä mukana ovat Liperin kirkonkylän, Mattisenlahden ja Salokylän ryhmät. Neljäs ryhmä toimii Viinijärvellä.

Runoja ja lauluja yhdessä kuunnellen

Liperin ikäihmisten neuvosto ja seurakunta järjestivät Ylämyllyn seurakuntatalolla Runon ja laulun konsertin. Konsertti veti seurakuntasalin täyteen väkeä, jotka osallistuivat yhteislauluihin ja kuuntelivat ystävänpäivän tienooseen hyvin istuneita runoja.

Velkaantuminen ja turvallisuus Kari Kulmalan teemoina

Rääkkyläläinen kansanedustajaehdokas Kari Kulmala toteaa, että hänen nykyinen poliittinen kotinsa löytyi luontevasti Kokoomuksesta. Kulmala aloitti luottamushenkilöuransa Perussuomalaisten riveissä ja ehti olla Sinisten puheenjohtajana. Hän toimi kansanedustajana vuosina 2015-19.

Ruuan, matkailun ja kulttuurin yhdistelmä kiinnosti

Liperiläisiä ja rääkkyläläisiä matkailu-, ruoka- ja kulttuuriyrittäjiä oli runsaasti paikalla, kun Joensuussa pidettiin helmikuun alkupuolella Saimaan alueeseen keskittyvän Saimaa European of Gastronomy Management -hankkeen tiedotus- ja koulutustilaisuus.

Nuorisopaikka käsittelyssä

Pitkään jatkunut haku Ylämyllyllä nuorten kokoontumispaikaksi on saamassa ainakin tässä vaiheessa päätepisteensä. 

Koulusta kokoontumispaikkaan – paljonko ja minne?

PÄÄKIRJOITUS Kun en itse enää edusta kaikkein nuorimpia ikäluokkia, mutta mielikuvitus on edelleen vankka, niin mieleen pullahti vanha lottomainos. Siinä loton päävoiton saanut kaveri tuumasi rakennuksen nurkkaan nojaten: pitäisi vähän kiertää maailmaa ja ehkä autokin vaihtaa. Samat tuumat tuntuvat olevan edessä liperiläisillä lapsilla ja nuorilla sekä heidän vanhemmillaan. Pitäisi saada jollakin rahalla uusi ja remontoitu

Leppoisa tietoisku – Mylläri täyttyi uusista asukkaista ja yrittäjistä

Liperin kunta järjesti Ylämyllyllä kauppakeskus Myllärin aulassa leipäpitäjään muuttaneille uusille asukkaille ja yrittäjille tervetulo- ja infoillan, jossa oli tarjolla monipuolista tutustumisohjelmaa ja illan päätteeksi maukas ruoka kävijöille.

Liperin kirkko täyttyi valan vannojista ja omaisista

Liperin kirkko täyttyi helmikuun toisena torstaina Pohjois-Karjalan rajavartioston alokkaista ja heidän omaisistaan. Tammikuussa palveluksensa aloittaneet alokkaat ylennettiin sotilasvalan vannomisen jälkeen rajajääkäreiksi. Kirkossa oli tuoreita rajajääkäreitä, rajavartioston henkilökuntaa, omaisia ja kutsuvieraita hyvinkin vajaat tuhat henkilöä.