Varpasalon kylätalossa huollettiin syyslomaviikolla kehoa fascia method -menetelmällä ja tutustuttiin samalla luonnonyrtteihin. Iltapäivän tuokiota olivat vetämässä rääkkyläläinen liikunta- ja terveysyrittäjä Eine Laasonen ja Varpasalossa mökkeilevä villiyrttiohjaaja Sirpa Niiranen.
Inspiraation, määrätietoisuuden ja luovuuden pystyi aistimaan nuorten taidepajalla, jossa sai luvan kanssa spreijata ja tehdä omaa katutaidettaan ammattilaisten opastamana. Tällä kertaa katutaideteokset maalattiin vanerilevyille.
Pärnävaaran suksihuolto valmistautuu Antti Toivolan käsissä tulevaisuuteen odottaen innolla ensimmäisiä polkaisuja Pärnävaaran urheilukeskuksen kehittämisessä.
KOLUMNI Otsikko on lainaus Minna Canthin kirjeestä, joka on todennäköisesti kirjoitettu elokuussa 1884. Ennen tätä kuuluisaa sitaattia Canth – tunnetusti viisaana naisena – toteaa, että elämässä tarvitaan huoliakin, koska ”ne pitävät sielun voimia eleillä”.
Liperissä on todettu koko epidemian aikana 46 koronavirustartuntaa. Viimeisimmät neljä tartuntaa on kirjattu loppuviikosta.
Siun sote valmistelee kolmansien koronarokotusten käynnistämistä yli 60-vuotiaille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä sairauden vuoksi riskiryhmiin kuuluville henkilöille.
Lauantaina 23. lokakuuta viallinen sähköuuni aiheutti tulipalovaaran Pitkälammentiellä Liperissä. Kesken ruuanlaiton talon asukkaat olivat havainneet, että uunin takaa oli tullut savua.
Muinaisten kelttien talvikauden alun ja sadonkorjuun loppumisen juhlasta muodostunutta halloweenia vietettiin syyslomaviikon lauantaina Puromäen puutarhalla Liperissä. – Lasten idea tämä alkujaan oli, totesi buffetissa noitamaisesti häärinyt yrittäjä Hanne Kinnunen.
Sirpa ja Pauli Makkosen peukalot eivät ole keskellä kämmentä, vaan pariskunta hallitsee monenlaisia kädentaitoja, joilla on kaunistettu muutakin kuin omaa kotia. Liperin Vaivionkylällä sijaitseva omakotitalo kätkee sisäänsä paljon itse tehtyä sisustusta.
Tänä syksynä on jo laitettu talviteloille peltoja ja taimikoita. Seuraavana vuorossa ovat talot ja kiinteistöt. Lunta ja märkää tulee varmasti seuraavan puolen vuoden aikana riittämään yllin kyllin, joten muutamalla toimella kannattaa turvata rakenteita ja rakennuksia.