Esa Pakarisen syntymästä 100 vuotta

Koko kansan tunteman viihdetaiteilijan syntymäkoti sijaitsi Rääkkylässä.

Keikoissa valinnanvaraa ja päällekäisyyksiä

Kihaus Folk -viikonlopun lähes viidenkymmenen eri esityksen joukkoon mahtui monenlaista nähtävää ja kuultavaa Duo Kuunkuiskaajista nuoriin paikallisiin kykyihin.

Kihaus Folk festivaaliksi

9.-11.7.2010 järjestettävä Kihaus Folk muuttaa kasvojaan ensi kesänä entistä enemmän festivaaliksi.

Kihauksella maltillinen yleisötavoite

Kihaus Folkin esiintyjäbudjetti on 35 000 euroa, joka pitää sisällään niin kulut Joensuun Ilosaaren konsertista (12.6.) kuin Rääkkylän päätapahtuman tarjonnasta. Festivaalin tuottaja Jukka Laapotti on luottavainen, että tavoite 3.500 - 4.000 lipun ostanjasta toteutuu heikompienkin säiden vallitessa.

Kihausta lämmitellään pitkin kevättä

Taannoin Rääkkylässä esiintynyttä Anna-Karin Korhosta päästään kuulemaan Kihaus Folk -klubikiertueella Joensuussa. Kihaus Folk näkyy ja kuuluu vahvasti ennen varsinaista päätapahtumaa, joka järjestetään 3.-5. heinäkuuta Rääkkylässä. – Haluamme viedä kansanmusiikkia sinne, missä sitä ei ole perinteisesti totuttu kuulemaan ja näkemään, tuottaja Jukka Laapotti linjaa. Kansanmusiikkiyhdistys Rääkkylä Folk ja Mahti ry esimerkiksi yhdistävät voimansa 15. päivä maaliskuuta

Kihaus Folk täysillä ensi kesään

Rääkkylä Folkin puheenjohtaja Anne Vänskä vakuuttaa kansanmusiikkifestivaalin kulkevan selkä suorassa kohti seuraavia haasteita.

Rämpsäkät tuo Kihaukseen rytmejä Senegalista

Rämpsäkät soittaa heti Kihaus Folkin avajaispäivänä kotikonnuillaan Rääkkylässä. Raikasta nykykansanmusiikkia esittävä yhtye on lyömässä tahteja avajaisissa Kihauksen konserttiravintolassa perjantaina.

Jukka Laapotti ei halua nähdä tahroja paperisodan keskellä

26-vuotias Jukka Laapotti on Rääkkylä Folkin tuottaja, joka haluaa omalta osaltaan pitää huolen siitä, että tuore kansanmusiikkiyhdistys saa tukevan taloudellisen pohjan kestävälle kehitykselle.

Kihauksen köyhä loppusoitto

Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on nuijankopautusta vailla historiansa päätöspäivää, lopulta hieman yllättäen. Tulevaisuuden suunnittelun sijaan kihausväki kokoontuu ensi viikolla päättämään yhdistyksen lopettamisesta ja selvitysmiesten asettamisesta. Tämä tarkoittanee sitä, ettei Kihausta enää jatkossa ole. Jos joku muuta tietää – hän tuskin siitä tässä vaiheessa kertoo. Toki taustalla voi olla suunnitelmia uudesta liikkeelle lähdöstä, jälleen ”puhtaalta pöydältä”. Tätä ihmettä

Kihaus haihtuu historiaan

Kihauksen järjestävä Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on tullut tiensä päähän. Kansanmusiikkifestivaalin viimeiset sanat ovat kuin Hectorin laulusta Mulla ei oo rahaa: