Jukka Poika tähdittää Kihausta

Jukka Poika & Jam Original Band tähdittää Kihaus Folkia tulevana suvena. Jukka Poika on yksi Suomen suosituimmista artisteista, vuoden live-esiintyjänäkin palkittu. Hänen biisinsä eivät jätä ketään reggaemusiikin ystävää kylmäksi.

Iltola Ahlholmin saappaisiin

Joensuulainen Maria Iltola hyppää Rääkkylä Folk ry:n toiminnanjohtajan saappaisiin vuoden vaihduttua uuteen. Aluksi hän hoitaa tehtävää osa-aikaisesti; odotettavissa kuitenkin on, että Iltolan työpäivät pitenevät kevään edetessä.

Kihaukselle 8000 euron tuki

Rääkkylän kunnanhallitus nosti Rääkkylä Folk ry:n avustussumman takaisin 8000 euroon myöntäessään yhdistykselle ensi vuoden tukea Kihauksen järjestämiseen.

Huomenna, ihan varmasti

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Perinteiden vaalija, monessa asiassa

Kansakoulutodistusta katsellessa ei arvaisi, että lähihistorian vaalimisesta tulisi rääkkyläläiselle Veikko Salliselle vuosikymmenten harrastus. – Kotiseutuoppi ja maantiede näkyy olevan seiska, Sallinen toteaa todistustaan katsellen.

Kihaus-hölkässä puolen sataa osallistujaa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kihauksessa todistettiin: hyvä biisi taipuu moneen muotoon

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kulmala perinneuistelun voittoon

Kihausviikolla Rääkkylän Kalakerhon ja Helsingin seudun rääkkyläläisten järjestämän perinneuistelun voitti jo toistamiseen Kari Kulmala. Edellisen kerran hän vei kärkisijan toissa vuonna.

Kihauksessa 2800 kävijää

Rääkkylän kansanmusiikkifestivaali Kihauksen kävijämäärä jäi viime vuoden lukemista.

Kihaus kerää kansaa kuuroista huolimatta

Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalille saapui avauspäivänä perjantaina säätilaan nähden hyvä määrä yleisöä.