Kihaus kerää kansaa kuuroista huolimatta
Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalille saapui avauspäivänä perjantaina säätilaan nähden hyvä määrä yleisöä.
– Paikalla oli 1300 ihmistä. Tarkkaa lukua emme vielä tiedä, kun yrityslippuja ei ole laskettu, Rääkkylä Folk -yhdistyksen toiminnanjohtaja Johanna Ahlholm kertoo.
Pieni sadekuuro ei perjantaina paikalla olijoita haitannut – kaikki mahtuivat sen aikana telttoihin.
– Ryysistä ei konserteissa ole ollut, vaan kävijät ovat jakautuneet hyvin konsertteihin.
Eniten kuuntelijoita perjantaina veti Anssi Kela, joka otti yleisönsä hienosti.
Lauantai-iltapäivän iloksi rääkkyläläismuusikko Sari Hirvonen juhli 50-vuotissyntymäpäiviään. Ravahus-konsertti keräsi saliin eli klubille verraittain paljon väkeä.
Kaksipäiväisen Kihauksen aikana Rääkkylän koululla ja piha-alueella esiintyy 200 kansanmusiikin taitajaa.
Tämän vuoden Kunniaheinämies on Valopiuha.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.