Rämpsäkät tuo Kihaukseen rytmejä Senegalista

Rääkkylässä syntyneet ja kasvaneet Johanna Rautiainen sekä Marjo Smolander asuvat nykyään Joensuussa. He ovat muiden bändin jäsenien tavoin innoissaan, kun saavat nauttia kansanmusiikin juhlasta saaristopitäjässä.

– Olemme soittaneet entisellä ja uudella kokoonpanolla Kihauksessa. Siellä on aina mukava esiintyä, Johanna Rautiainen toteaa.

Ranskan kieli sävyttää eloa

Tuoreimman lisäyksen kokoonpanoonsa Rämpsäkät sai viime keväänä, kun mukaan tuli senegalilainen perkussionisti Yerim Gueye. Hänen mukanaan sävellyksiä alkoivat rytmittää svengaavat länsiafrikkalaiset rytmit.

– Yerimin tulo on antanut paljon uutta rytmipuolelle. Hän on sopeutunut hyvin bändiin, vaikka kommunikoi vielä lähinnä ranskaksi, Johanna Rautiainen kertoo.

Yerim Gueye soittaa Rämpsäköissä muun muassa djembea, länsiafrikkalaista puhuvaa rumpua tamaa sekä senegalilaista rumpua sabaria.

– Yerim on omassa kotimaassaan ammattimuusikko. Emme ole vielä varmoja hänen jatkostaan. Yhteistyömme on toiminut hyvin ja toivomme sen jatkuvan, Marjo Smolander sanoo.

15-kielistä sähkökannelta sekä konserttikannelta yhtyeessä soittavat Johanna Rautiainen ja Marjo Smolander. Tukipilarina soittimistossa ovat alusta alkaen olleet kanteleet. Yhtyeen upeaääninen laulusolisti on Anne Fält.

Rohkeampi ote sovituksissa

Rämpsäkät on perustettu vuonna 1992 Rääkkylässä. Alun perin pienistä viisikielisen kanteleen soittajista koostunut yhtye on vuosien saatossa ja jäseniensä kasvaessa muuttunut useasti niin ohjelmistoltaan kuin soittimistoltaankin.

Johanna Rautiainen kertoo nykyisen ydinkokoonpanon tiimoilta syntyvän jo toinen levy tämän vuoden puolella.

– Se tulee ulos loppuvuodesta. Olemme jo jonkin verran esittäneet levylle tulevia kappaleita keikoillamme, Johanna sanoo.

– Uudet kappaleet ovat aika lailla samaa vanhaa linjaa. Ehkä teemme nyt rohkeampia sovituksia. Keikoilla olemme saaneet innostavaa palautetta, Marjo Smolander lisää.

Marjo Smolander vastaa pääosin Rämsäköiden tekemien laulujen sävellyksistä. Näillä näkymin Anne Fält on myös tekemässä joitain kappaleita uudelle levylle.

Rämpsäkät on esiintynyt jo useammalla festivaalilla ja keikkapaikalla kuluvan kesän aikana. Yhtyeen keikkatahti on huomattavasti tiiviimpi kesällä kuin talvella.

– Jokainen meistä opiskelee omalla tahollaan talven ajan, Marjo Smolander tiivistää olennaisimman syyn bändin hiljaisempaan tahtiin lumihankien keskellä.

Vastaa