Kohta välähtää

Kuopiontien varteen asennettiin kymmenen automaattisen nopeusvalvonnan kameratolppaa tammi-helmikuun aikana. Tolpissa kiertävä kamera tuli vasta Suomeen.

Kuntaliitosta selvitellään ahkerasti seminaareissa

- Miksi talous on jätetty näissä selvityksissä vähälle? Viiden vuoden päähän paras ja pahin tilanne voitaisiin helposti simuloida, kun menot ja tulot ovat pääosin tiedossa?

Rakentamaan, mutta harkiten

Liperin valtuusto hyväksyi maanantaina Ylämyllyn koulun laajennussuunnitelmat. Rahoituspäätökset vielä puuttuvat, samoin ratkaisu siitä, tehdäänkö investointi yhdessä, puolessa toista vai kahdessa vaiheessa. Kokonaiskustannukset on arvioitu 6,3 miljoonaksi euroksi. Kun kyse on vielä vanhoihin kuoriin rakentamisesta, on riski lopullisten kustannusten kasvusta kohtalainen. Kyse on Liperin kokoiselle kunnalle erittäin suuresta hankkeesta. Vanhassa rahassa mitaten arvio päätyy 37,5 miljoonaan

Eero Reijonen uskoo porvarihallitukseen

Puhelin soi vielä kaksi päivää eduskuntavaalien jälkeen toiselle kaudelle valitun Eero Reijosen (kesk.) kotona. Tulee onnitteluja, tapaamispyyntöjä ja puheluja puoluetoimistosta.

Kuoringan remontti viimein käynnissä

Tarjouskilpailun sotkujen vuoksi viivästynyt seurakunnan leirikeskuksen korjaus on nyt täydessä vauhdissa.

Poikkeuksellinen palotalvi

Päättymässä (?) oleva talvi on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta poikkeuksellisen suuri asuinrakennuspalojen määrä. Ja mikä ikävintä, näissä paloissa on menetetty kymmeniä ihmishenkiä. Useimmissa tapauksissa vakuutus korvaa aineelliset vahingot, mutta ihmismenetykset ovat lopullisia. Kun vahingot ovat aivan viime aikoina tulleet käsin kosketeltavan lähelle, odottaisi jokaisen pysähtyvän erityisesti miettimään oman kotinsa ja

Kelkkaurille ei luvattomilla asiaa

Kuntoilija hiihtelee, koiranomistaja ulkoiluttaa lemmikkiään, vanhemmat vetää pulkassa lapsiaan ja joskus jopa äiti työntää lastenvaunujaan. Kaikki nämä luvatta ja henkensä uhalla.

Valio vei Salliset maitopurkkeihin

Valion maitopurkkeihin ilmestyivät maaliskuun alussa oikeat maidontuottajat. 1,5 litran kevytmaitoa ostanut voi aamukahvipöydässään lukea liperiläisestä Birgitta ja Vesa Sallisen Särkkälän tilasta maaliskuun ajan.

Nykytilanne ei voi jatkua

Kuntalaisseminaarissa tuli yllättävän selvästi esille, että Rääkkylä ei pärjää omillaan.

Puhutaan patterit täyteen

Dementoituvien läheisille tarkoitettu vertaistukiryhmä tekee paluuta muutaman vuoden tauon jälkeen Liperissä.