Kuntaliitosta selvitellään ahkerasti seminaareissa

Jarkko Majava Efeko Oy:stä esitteli viime maanantaina Liperin valtuustolle kuntaliitosselvityksen kulkua ja tähänastisia tuloksia. Tänään aihetta työstetään Kaprakassa Liperin ja Outokummun valtuutettujen yhteisvoimin

Tämä oli yksi harvoista puheenvuoroista, joita käytettiin Liperin valtuustoseminaarissa, jossa Jarkko Majava Efeko Oy:stä esitteli Liperin ja Outokummun kuntaliitosselvityksestä koottua tietoa.

Valtuutetun kyselyyn Majava totesi, ettei mahdollisella liitoksella ole viidessä vuodessa juurikaan taloudellisia vaikutuksia nähtävissä, koska tuona aikana ei vielä päästä henkilöstösäästöihin ja valtionavut menevät yksi yhteen.

Valtuutetuille jaettu luonnos kuntien yhdistymissopimuksesta ei herättänyt lainkaan vastakaikua. Luonnoksessa todetaan yhdistymisen keskeisinä tavoitteina olevan palvelujen turvaaminen niin, että niitä järjestetään tasapuolisesti kaikille kuntalaisille, lähipalveluverkko turvataan tasapuolisesti koko alueella, hallinnon päällekkäisyyksiä puretaan ja voimavaroja kohdennetaan palvelutuotantoon. Toiminnan haavoittuvuuden arvioidaan vähenevän, jos kuntien henkilöstöt yhdistetään ja palveluja arvellaan pystyttävän kehittämään henkilöstön asiantuntemusta ja osaamista yhdistämällä.

Tunnin tiiviin kalvoesityksen ja parin niistä heränneen kysymyksen jälkeen Majava lohdutti liperiläisvaltuutettuja:

– Samat asiat esiteltiin Outokummun valtuustolle, eikä siellä juuri tämän enempää keskustelua syntynyt.

Liperiläisiä kiinnosti tietää, miten mahdollisesta yhdistymisestä saatava 5,4 miljoonan euron valtion tuki jakautuisi kuntien kesken.

– Se on kokonaan uuden kunnan rahaa, Majava vastasi.

Kuinka paljon lisärahaa vaatii kuntien henkilöstön palkkojen yhtenäistäminen ja miten yhdistyminen edistäisi elinkeinoelämän kehittymistä ja toisi lisää työpaikkoja, olivat muita valtuutettuja askarruttaneita asioita.

– Jotkut palkat ovat korkeampia Outokummussa, jotkut Liperissä. Kaikki on käytävä lävitse – sosiaali- ja terveyspuolella se on toteutettava joka tapauksessa, Majava vastasi ja:

– On vain uskottava, että yhteistyö tuo elinkeinoelämälle uusia mahdollisuuksia.

Tänään maanantaina Liperin ja Outokummun luottamushenkilöt kokoontuvat ensimmäistä kertaa yhteiseen valtuustoseminaariin Kaprakkaan. Iltapäivällä aiheena on OkuLi sosiaali- ja terveystoimen yhteistyön tilannekatsaus ja tavoitteet. Illalla pohditaan ryhmätöissä yhdistymisen keskeisiä kysymyksiä kuten palvelujen järjestämistää ja sijoittumista, uuden kunnan hallinnollisen keskuksen sijoittumista, luottamushenkilöorganisaatiota, kuntamuotoa, nimeä ja vaakunaa sekä talouden järjestelyjä.

Vastaa