Jouko Tuovinen on kuollut

Liperiläinen kolmen kauden kansanedustaja Jouko Tuovinen on kuollut.

Toiveissa lisää väkeä ja vauvoja

Liperissä ja Rääkkylässä on syytä olla huolissaan väestökehityksestä ja syntyvien vauvojen määrästä. Liperissä väkiluku on kääntynyt laskuun viimeisten vuosien aikana pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen. Rääkkylässä väkiluku on jatkanut laskuaan jo pidemmän ajan.

Jylhää ja ilmeikästä kerrontaa

Teatterimies ja lausuntataiteilija Henry Räsänen lehahti Liperiin Penttilä-saliin viettämään taiteilijajuhlaa viime sunnuntaina. Kyse oli tietysti fiktiivisestä juhlasta, mutta esityksestä saattoi vaikka päätellä yhtymäkohtia Räsäsen omaan taipaleeseen.

Kansanmies Ratilaiselle kuusikymppiä täyteen

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Paavo Ratilainen täyttää marraskuun 4. päivä kuusikymmentä vuotta. Hänet tunnetaan mutkattomana henkilönä, joka tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Liperi Volleyllä edessä kehittymisvuosi

Miesten kakkossarjassa lentopalloa pelaavalla Liperi Volleyn nuorella joukkueella on edessään kehittymiskausi. Joukkue hävisi viikonloppuna ensimmäisen kotipelinsä Oulun Kiskolle erin 0–3.

Yläkoulun rakentaminen etenee suunnitellusti

Rakennustoimisto Eero Reijosen toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoo, että Jyriin rakennettavan Ylämyllyn yläkoulun työmaa on aikataulussaan. Rakennuksen pitää luovutuskunnossa ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Kokkojen talossa ei palella

Tiedättehän vanhan sanonnan: lämmin ei luita riko. Tällaisen väittämän voivat todistaa todeksi Eeva ja Tero Kokko, jotka asuvat upouudessa hirsitalossa Käsämässä, aivan komean Käsämän sillan lähituntumassa.

Lepotuolilahjoitus Rääkkylän terveyskeskukselle

Lions Club Rääkkylä lahjoitti viime torstaina Rääkkylän terveyskeskukseen lepotuolin. Lepotuoli on tarkoitettu terveyskeskuksen saattohoitohuoneen käyttäjille.

Taiteesta elämäniloa ja lohtua

Ukrainassa syntynyt ja Petroskoin kautta Suomeen ja Liperiin tullut taidemaalari, graafikko ja maalausopettaja Oleg Tchoumak täyttää marraskuun 17. päivä 70 vuotta. Siikasalmen toimintakeskuksessa pidetään lokakuun viimeisenä sunnuntaina hänen juhlanäyttelynsä ja siihen liittyvä konsertti.

Valopiuha hakeutuu yrityssaneeraukseen

Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunta eli Valopiuha piti ylimääräisen osuuskuntakokouksen torstaina Rääkkylän Rasihovissa. Paikalla olleet osuuskunnan jäsenet päättivät, että osuuskunta hakeutuu yrityssaneeraukseen.