”Yrjö Erosella riittäisi virtaa”

Rääkkylän kunnanvaltuusto ei ollut keskustelevalla tuulella juhannuksen jälkeisessä kokouksessa. Alijäämäinen vuoden 2019 tilinpäätös ja siihen liittyvät pykälät kopautettiin päätetyiksi ilman keskusteluita.

Aikaa on seilata

Aurinko porottaa iltapäivän lopulla Paksuniemen vierasvenesatamassa Pertti ja Ulla-Maija Laurilan veneen kylkiin täydellä terällään. Lämmintä on vielä yli parikymmentä astetta ja järvikin on lähes tyyni.

Kuumaa puuhaa kirkonkylällä

Yhdeksännen luokan tänä keväänä päätökseen saaneet liperiläiset Jenni Karttunen ja Viivi Tuovinen ovat tällä hetkellä kesätöissä, joissa ei ainakaan ennusteiden mukaan palella.

Tilinpäätös ja tuloveroprosentti hyväksyttiin

Liperin seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2019 hyväksyttiin kirkkovaltuuston kokouksessa tiistaina. Vuosikate oli hieman vajaat 65 000 euroa.

Vuokrahuojennuksia jatketaan

Rääkkylän kunnanhallitus päätti jatkaa koronavirustilanteen vuoksi vielä kolmella kuukaudella liiketilojen vuokra-alennuksia.

Rääkkylään Maailman yhteissoittopitäjä -hanke

Rääkkylä hakee rahoitusta Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta Rääkkylä Maailman yhteissoittopitäjä -hankkeelle. Haettava summa on kunnanhallituksen päätöksen mukaan 45 000 euroa.

Työttömyysaste nousussa

Rääkkylän kunnanhallituksen käsittelemästä työttömyyskatsauksesta selviää, että työttömien osuus työvoimasta oli 19 prosenttia huhtikuun lopussa. Vastaava luku oli vuosi sitten 16 prosenttia.

Valokuituverkkokauppa mutkistumassa

Rääkkylän kunnan valokuituverkkokauppa on mutkistumassa, koska kunnanhallituksen kesäkuun alun päätökseen on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen teki Elsa Kamppuri.

Ristissä remontoidaan ensi kesää varten

Ristin kesäteatterissa ei nähdä tänä kesänä Valelääkärissä-esitystä koronatilanteen takia. Risto Tuomisen näytelmän kantaesitys on siirretty kesälle 2021.

Kesätöitä ystävätoiminnan kautta

Nuorten kesätöiden määrä on vähentynyt tänä suvena huomattavasti koronan aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Aivan kaikki työpaikat eivät kuitenkaan ole kadonneet.