Valtuustopaikat uusjakoon, suosikkejakin löytyi
PÄÄKIRJOITUS Onhan se valtakunnan politiikka ja hallitusvastuu aina näkynyt kuntavaaleissa ja tällä kertaa myös aluevaaleissa. En osaa sanoa ihan pilkulleen vaikutusta Liperissä ja Rääkkylässä, mutta kyllä se ainakin näkyi toisen päähallituspuolueen eli Perussuomalaisten kohdalla jopa paljon ennakoitua enemmän. Kuudesta kolmeen valtuutettuun tipahtaminen Liperissä ja neljästä yhteen lasku Rääkkylässä kertovat suuresta muutoksesta kuntatasolla.
Liperissä nuo kolme paikkaa jakaantuivat tasan suuremmille ryhmille, jotka ovat suuruusjärjestyksessä Keskusta, SDP ja Kokoomus. Rääkkylän erikoisuus oli kahden ryhmän katoaminen valtuustosta ja Vasemmistoliiton vahva rynnistys kolmesta kuuteen paikkaan. Jälkimmäinen on pitkälti Tapio Hämäläisen henkilökohtaisen suosion tuomaa, mutta eiköhän asiaan vaikuta ainakin hippusen sosialidemokraattien katoaminen lähes kokonaan ehdokaslistoilta.
Valtuutettujen määrän väheneminen ja Keskustan yksi lisäpaikka Rääkkylässä tietävät sitä, että puolueella on yksinkertainen enemmistö valtuustossa. Kristillisdemokraateille on ollut vankka kannatus kekälekunnassa, mutta nyt se ei riittänyt valtuustopaikkaan. Kokoomus uusi yhden paikkansa. Uusista asetelmista huolimatta uskoisin, että Rääkkylässä jatketaan neuvotellen ja sopien. Asioista tullaan keskustelemaan ja olemaan eri mieltä, mutta luulen, että suuremmista linjoista sopu löytyy.
Leipäpitäjässä Kokoomus kiilasi valtuutettujen määrässä hieman yllättäen selvästi Perussuomalaisten ohi. Uudessa valtuustossa on yhtä monta naista kuin neljä vuotta sitten eli viisitoista. Kokoomuksessa viidestä valtuutetusta kaksi on naisia. Keskustan ryhmässä miehiä on selvästi enemmän. KD:lla ja Vihreillä paikkaluku on ennallaan ja valtuutetut ovat naisia. Liperissä tulos ei myöskään muuta valtuustotyöskentelyn suuntaa. Asioista sovitaan yhdessä, vaikka ryhmien painoarvo muuttui hieman.
Valtuutettujen listaa selatessa huomaa, että varsinkin Liperissä yrittäjien määrä nousi. Heitä löytyy hyvinkin kolmasosa, jopa ylikin. Ääniharavissa ei yllätyksiä nähty. Sanna Rissanen ja Eero Reijonen ovat tuttuja nimiä. Liperissä yli sadan äänen rajapyykin rikkoi kymmenen valittua. Rääkkylässä Hämäläinen ja Kari Kulmala olivat taas suosikkeja, mutta Keskustan Teppo Toivanen oli yllätysnimi.
Aluevaaleissa Hämäläistä äänesti jopa lähes puolet rääkkyläläisistä ja kuntavaaleissakin viidennes. Liperi ja Rääkkylä saivat aluevaaleissa läpi kuusi valtuutettua. Liperistä jatkavat Reijonen, Rissanen, Tuula Pakarinen, ja Maija Silvennoinen, Rääkkylästä Hämäläinen ja Kulmala.
Puheenjohtajuuksissa tulee muutoksia, koska kunnanhallitusten nykyiset puheenjohtajat eivät olleet ehdolla. Josko Liperissä puheenjohtajat löytyvät ääniharavista ja Rääkkylässäkin ainakin valtuuston nuijan varresta, mutta kunnanhallitus on vaikeampi ennakoitava.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.