6.9.2017
Pärnän poluilla juostaan kilpaa lauantaina

Pärnävaaran poluilla kirmataan kilpaa tulevana lauantaina. Liperin Taimen järjestämässä PärnäTrail-tapahtumassa toisistaan ottavat mittaa niin nuoret, naiset kuin lapsetkin, kuntosarjalaisia unohtamatta. Kuuden kilometrin mittainen, monipuolinen kilpailureitti kulkee pitkin polkuja ja latupohjia.
6.9.2017
Joutsensaari ja Kymäläinen Prahaan
Rääkkylän kunnan kehityssihteeri Raita Joutsensaari ja vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen lähtevät Prahaan. Kyseessä on Keski-Karjalan Jetina ry:n hallinnoiman hankkeen järjestämä tutustumismatka, jonka aikana otetaan tuntumaa erilaisiin pyöräily-, maastopyöräily- ja retkeilyreitteihin sekä vapaa-ajan matkailupalveluihin.
6.9.2017
Karhu kaadettiin Leppälahdessa

Karhu kaatui lauantaiaamuna Liperissä, Leppälahden ja Kaatamon rajalla. Kontion sai tähtäimeensä vantaalainen Tomi Haaranen, ollessaan toista kertaa elämässään karhumetsällä.
1.9.2017
Liperiläisnainen kärähti ratista
Liperiläinen 43-vuotias nainen jäi kiinni rattijuopumuksesta eilen illalla kahdeksan aikaan. Poliisi puhallutti naisen Heinävedentiellä Liperissä: autoilija hönkäisi alkometriin 0,8 promillen lukemat.
31.8.2017
Lottonumeroista ja keittiörempoista
Jos lottokupongissani sattuisi olemaan lähemmäs seitsemän numeroa oikein, teettäisin keittiöremontin. Tummanruskeat kaapinovet ja tasot saisivat lähtöpassit, ne kun luovat kyökkiin turhankin hämärää tunnelmaa.
31.8.2017
Kuorma-auto kaatui Kaatamontiellä
Soran levityksessä ollut kuorma-auto kaatui Kaatamontiellä keskiviikkoiltana hieman ennen kuutta. Auton kaatuminen johtui vinosti viettävästä tiestä ja pystyssä olleesta lavasta.
31.8.2017
Pesoset myyvät yrityksensä Kähköselle

Omistaja vaihtuu tänään Liperin hautaus- ja kukkapalvelu Pesonen Oy:ssä. Ilppo ja Paula Pesonen myyvät yrityksensä liiketoiminnan kontiolahtelaiselle Jouni Kähköselle.
30.8.2017
”Pitääkö pyöriä ennen kuin heittää?”

Viinijärven pallokenttää pitkin kiirii pienen koululaisen iloinen huuto: – Kuka pelkää pesäpalloilijaa?!
29.8.2017
Puolivahingossa palomieheksi

Tero Kuittinen lähtee torstaina työkaverinsa mökille laiturinnostotalkoisiin. Savonselän rantamaisemissa suoritettavalla askareella on jo useamman vuoden mittaiset perinteet, eikä Kuittinen jätä reissua väliin edes viisikymppistensä tähden. Tai kenties syyskuun ensimmäisenä päivänä koittava merkkipaalu on nimenomaan syy karata luonnon helmaan.
28.8.2017
Reilu vartti valtuustossa
Liperin kunnanvaltuuston maanantainen kokous nuijittiin päätökseen seitsemässätoista minuutissa. Reilussa vartissa valtuusto ennätti käsitellä kaikki esityslistalla olleet asiat sekä kuunnella kaksi valtuustoaloitetta.
28.8.2017
Auto liekeissä Pärnällä – kuljettaja neuvokkaana
Henkilöauto syttyi palamaan sunnuntaina alkuillasta Pärnävaarantiellä Ylämyllyllä.
27.8.2017
Saa koukkuuntua

– Tähän voisi koukkuuntua, Paula Pesonen tuumaa syventyessään pitsinnypläyksen saloihin.
27.8.2017
Juopunut motoristi jäi poliisin haaviin Rantamakasiinilla
Liperiläinen 36-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta. Moottoripyörällä liikenteessä ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,79 promillen lukemat Rantamakasiinilla lauantai-iltana seitsemän aikaan.
26.8.2017
Kortteliliigaa Paloaukealla

Jalkapallot viuhuvat viheriöllä kun pienet pelaajanalut ottavat mittaa toisistaan. Kortteliliiga on koonnut Paloaukean tekonurmelle ennätykselliset 58 joukkuetta ja melkoisen kannustusjoukon. Pienimmät nappulat kun tuskin osaavat solmia nappistensa nauhoja ilman vanhempiensa apua.
23.8.2017
Rääkkyläläisellä vauhtia 174 km/h
Rääkkyläläinen 18-vuotias nuori mies kaahasi huomattavaa ylinopeutta Kuopiontiellä, Joensuun Noljakan kohdalla. Tiistai-iltana kello 21:n aikaan miehen keskinopeudeksi tutkattiin 174 km/h. Suurin sallittu nopeus alueella on 100 km/h.
22.8.2017
Autoa hajotettiin Rääkkylässä
Tien sivussa ollutta autoa rikottiin Rääkkylässä. Samalla autosta anastettiin omaisuutta. Rötös tapahtui lauantai-illan kello puoli yhdeksän ja sunnuntai päivän kello yhden välisenä aikana.
22.8.2017
Syyssäpinät ensi torstaina

Ensi torstaina Ylämyllyn monitoimitalolla vietetään Liperin Ohjaamon syyssäpinöitä. Humpan juonena on tehdä kaikelle kansalle tiettäväksi, millaisia palveluja Ohjaamolla on tarjottavanaan. Myös tekijät palveluiden takana näkyvät tapahtumassa; paikalla on kunnan, te-palvelujen, Kelan ja Siun soten edustajia.
22.8.2017
Venetsialaiset viikonloppuna

Elokuun tunnelmallisesti pimenevät illat houkuttelevat tekemään tulen kynttilöihin ja ulkotuliin. Tulevana lauantaina vienoja valonpilkahduksia näkyy lukuisilla rannoilla – vietetäänhän venetsialaisia.
22.8.2017
Kuulumisia rintamalta

Liperiläinen Raija Albert on koonnut kirjankansien väliin noin 280 kirjettä, joista suurin osa on kirjoitettu sotavuosien aikaan. Kirjeet ovat lähtöisin Albertin enon, lammulaisen Martti Malisen kynästä ja ne on osoitettu Sakarinakin tunnetun Martti Malisen perheelle – vanhemmille ja sisaruksille. Mahtuupa joukkoon Sakarillekin osoitettuja kirjeitä.
21.8.2017
Sorsastuksesta on helppo aloittaa
Vesilintujen metsästys alkoi sunnuntaina puoliltapäivin. Liperin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kirsi Ainola kertoo, että linnustus on leipäpitäjässä sangen suosittu metsästysmuoto – metsästyskauden avaus lienee siis houkutellut yhden jos toisenkin sorsapaistin ystävän luonnon helmaan.
21.8.2017
Onkicup päätökseen Rääkkylässä
Rääkkylän Kalakerhon onkicupin päätösosakilpailu ongittiin Paksuniemessä viime viikon maanantaina.
20.8.2017
Liperiläismies kaahasi 169 km/h
20-vuotias liperiläinen motoristi ajoi huomattavaa ylinopeutta Kuopiontiellä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pilkon kohdalla miehen nopeudeksi mitattiin 169 km/h; suurin sallittu nopeus alueella on 100 km/h.
20.8.2017
Karhunmetsästys alkaa tänään
Karhunmetsästys alkaa tänään sunnuntaina. Liperin ja Outokummun muodostamalla metsästysalueella on lupa kaataa kaikiaan kolme kontiota.
18.8.2017
Liperistä ja Rääkkylästä varajäseniä Siun soten hallitukseen
Siun soten valtuuston puheenjohtajisto sekä hallitus on valittu kaudelle 2017–2021. Eilen torstaina kokoontunut valtuusto valitsi puheenjohtajakseen joensuulaisen Pentti Keskisalon. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nimettiin Tuula Parikka Joensuusta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Hannu Urjanheimo Ilomantsista.
18.8.2017
Urheilutuloksia Rääkkylästä
Rääkkylän pitäjänmestaruuskilpailut kirkonkylän urheilukentällä 17. elokuuta. Heittolajit
18.8.2017
Rattijuoppoja liikenteessä Liperissä
Liperiläinen 36-vuotias mies autoili alkoholin vaikutuksen alaisena Heinävedentiellä Liperissä keskiviikkoiltana kahdeksan aikoihin.
17.8.2017
Liikenneympyrän läpi – ja vähin äänin pois paikalta
Henkilöautoilija ajoi Ylämyllyn liikenneympyrän läpi ja edelleen päin liikenteenjakajaa viime yönä, puolenyön paikkeilla. Kuljettaja poistui vähin äänin paikalta. Hätäkeskukseen asiasta ilmoitti sivullinen.
16.8.2017
Sunnuntaina pääsee vesilintumetsälle
Sorsapaistia tarjoillaan pian ruokapöydässä jos toisessakin, sillä vesilintujen metsästys alkaa tulevana sunnuntaina. Puoliltapäivin alkava metsästyskausi jatkuu joulukuun loppuun saakka.
16.8.2017
Urheilutuloksia Rääkkylästä
Rääkkylän pitäjänmestaruuskilpailut kirkonkylän urheilukentällä
15.8.2017
Polkutraktoreita pikkuväelle

Puolivälin päiväkodin pihalla vallitsee odottava tunnelma. Lapset silmäilevät malttamattomina parkkipaikan suuntaan – sinne kun on parkkeerattu liki puolensataa polkutraktoria. Menopelit ovat Liperin ja Viinijärven MTK:n lahjoitus pitäjän päiväkodeille ja perhepäivähoitajille.
24.7.2017
Evakkomummoksi Liperiin

Mahtaako Liperi olla hyvinkin papillinen pitäjä, Eija Vilpas pohtii. Eikä taatusti ole ainoa, jolle pohjoiskarjalaisen pitäjän nimestä juohtuu ensinnä mieleen kirkonmiesten suosimat asusteet.
23.7.2017
Huikurin Auliksen tytär

Yksin Tarja Ikosen ei tarvitse Liperin torilla olla. Vaikka palvelutarjonta on viime vuosina vähentynyt vähentymistään pitäjän kirkonkylällä, ei se tarkoita sitä, etteikö palveluille olisi tarvetta. Tällaisen johtopäätöksen voi helposti tehdä tarkkaillessaan, millainen vilske Ikosen emännöimän myyntiauto Näpsän liepeillä käy.
20.7.2017
Veneilijä eksyi Viinijärvellä
Veneilijä eksyi Viinijärvellä eilen iltapäivällä. Mies lähti moottoriveneellään mökille Saunalahden venevalkamasta. Matkalla mies eksyi ja soitti omaisilleen kertoakseen asiasta. Puhelun jälkeen omaiset eivät enää saaneet mieheen yhteyttä ja päättivät soittaa hätäkeskukseen.
19.7.2017
Viinijärveläiset ovat palveluiden perään

Viinijärveläiset tahtovat baariin ja lääkärin vastaanotolle. Tämä käy ilmi kyselystä, mikä paikkakuntalaisille tehtiin alkukesästä facebookissa.
18.7.2017
Maalaamisen ilosta

Ristin kesäteatterialueella sijaitsevassa vanhassa liiterissä voi tänä suvena tutustua ylämyllyläissyntyisen Merja Flinkin työstämiin taideteoksiin. Esillä on puolensataa eri tekniikoilla tehtyä työtä akvarellimaalauksista keramiikkaan.
18.7.2017
Ensimmäisen kierroksen varaus

Urho Vaakanaisen pelipaita hehkuu mustaa ja keltaista. Rintamusta koristaa iso B-kirjain, jääkiekkojoukkue Boston Bruinsin tunnus. Asuste on uusi, sillä kesäkuisesta NHL:n varaustilaisuudesta on vierähtänyt vasta kotva aikaa.
18.7.2017
Pitkäkyntisiä liikkeellä Liperissä
Liperin Tiilitehtaantien venerannasta anastettiin perämoottorin bensiinitankki bensoineen, tankin letku ja perämoottorin käynnistysakku. Anastus tapahtui sunnuntain kello 18 ja maanantain kello 6.30 välisenä aikana.
17.7.2017
Lavandasta apua kodinhoitoon

Koti- ja kiinteistöpalveluihin erikoistunut, Lavanda-nimeä kantava yritys on aloittanut toimintansa Liperissä. Yrityksen kotipaikka on Kontkalassa, mutta sen toimialue ulottuu myös leipäpitäjän rajojen ulkopuolelle.


