18.4.2017
Renkaanvaihdossa ei ole ruuhkaa

Kesärenkaita vaihdetaan autoihin melko maltilliseen tahtiin. Matti Partanen Liperin St1-huoltoasemalta kertoo, että rengasruletti on pyörähtämässä käyntiin pikku hiljaa.
18.4.2017
Kevätmuutto pysähdyksissä

Viileät kevätpäivät ja pakkasyöt ovat hetkellisesti pysähdyttäneet lintujen kevätmuuton. Liperiläinen lintuharrastaja Kauko ”Nätti” Rouhiainen kertoo, ettei uusia lajeja juuri nyt pyrähtele näköpiiriin. Ravintoa kun on esimerkiksi hyönteissyöjille vain niukasti tarjolla.
18.4.2017
Kuvataidetta suomalaisuudesta

Viinijärven koulun kuvataideryhmän töitä on viime viikkoina saanut ihastella Pulla Puljussa ja Osuuspankin paikalliskonttorilla. Pankin ikkunaa ovat komistaneet savesta muotoillut koirafiguurit ja leipomo-kahvilan seiniä Suomenlinnaa kuvaavat maalaukset ja kankaiset suomenhevoset.
15.4.2017
Verkkokalastuskielto alkaa norppavesillä

Verkkokalastus on kielletty tästä päivästä alkaen saimaannorpan keskeisillä elinalueilla. Kielto jatkuu kesäkuun loppuun asti.
14.4.2017
Yksityisen täytyy taas markkinoida

Liekit ovat tarttuneet kerrostalon seinään. Tukalalta vaikuttavaa tilannetta helpottaa hieman se, että paikalla on ponteva palomies, joka taistelee väsymättä tulta vastaan. Punainen palomiehen kypärä vain heilahtelee, kun 4-vuotias Olavi suuntaa vesiletkunsa kohti kerrostaloa ties kuinka monennen kerran.
12.4.2017
Saaristolainen

Jos seisoo kovalla tuulella Pesolansaaren rannassa, tuntuu kuin sielu lähtisi viiman matkaan. Mutta jos rannalta lähtee kapumaan mäkeä ylös, ei tuulta pian enää huomaa. Muutaman sadan metrin päässä vastaan tulee talo, Päivi Saarelman ja Matti Pellilän koti.
12.4.2017
Lauluja rakkauden kiertokulusta

Rakkaudesta laulavat Tiina ja Minna-Mari Vaittinen ensimmäisessä konsertissaan. Rääkkyläläislähtöiset sisarukset tunnelmoivat miltä ensimmäinen ihastus tuntuu. Keväisen luonnon lailla orastavasta rakkaudesta siirrytään kesän kaltaisesti kypsyviin tunteisiin – kunnes syksyn saavuttua vetovoima viilenee. Talven tultua suhde päättyy ja rakkaus kuolee.
11.4.2017
Väistöliike vei ojaan Kaatamossa
Varkaudentiellä Liperissä sattui liikenneonnettomuus tänä aamuna puoli kuuden aikaan. Pakettiautoilija ajoi Varkaudentietä Viinijärven suuntaan ja joutui oman kertomansa mukaan väistämään valtatien ylittänyttä eläintä.
10.4.2017
Turinaa terveydestä

Ylämyllyllä turistiin terveydestä menneenä perjantaina. Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen järjestämä Terveysturinat-tapahtuma järjestetään kevään aikana kaikkiaan neljällä eri paikkakunnalla; kiertue starttasi leipäpitäjästä.
9.4.2017
Palokunta todisti ruoan kärähtäneen
Kaivantotielle Liperin kirkonkylälle hälytettiin palokunta lauantaina päivällä. Tuli ei kuitenkaan ollut irti; ruoka vain oli kärähtänyt liedelle.
7.4.2017
Huumekuski kärähti Ylämyllyllä
Joensuulainen 19-vuotias nuori mies kärähti ratista Ylämyllyllä eilen torstaina puoli viiden aikaan iltapäivällä. Mies autoili huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kuljettajalla ei myöskään ole ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksena.
6.4.2017
Rattijuoppo jäi poliisin haaviin Liperissä
Liperiläisen 48-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Poliisi puhallutti miehen eilen keskiviikkona kello 18.25 aikaan Keskustiellä Liperin kirkonkylällä.
6.4.2017
Voittopokali ja gp-pisteitä

Liperiläinen jääspeedway-tiimi Kaks Speed Kanttarit päätti kautensa mallikkaasti viime viikonvaihteessa. Heerenveenissä Hollannissa käydyssä gp-sarjan osakilpailussa tallia edustava Timo Kankkunen keräsi hienosti pisteitä ajaessaan maailman huippukuljettajia vastaan.
4.4.2017
Kohti suunnistajan joulua

Suunnistajan jouluun on enää pari kuukautta. Järjestyksessään 69. Jukolan viesti suunnistetaan Enon Harpatissa 17.–18. kesäkuuta, eivätkä Liperin Taimen suunnistajat aio olla ilonpidosta poissa. Mittelöön on jo ilmoitettu neljä joukkuetta: kaksi Jukolan ja kaksi Venlojen viestiin.
3.4.2017
Lehti, jossa on tosi paljon tekstiä

Perjantaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kotiseutu-uutisten levikkialue laajeni kattamaan myös Rääkkylän. Merkkipäivän kunniaksi juodaan toki kakkukahvit, mutta muistetaan tapauksesta tarinoida muutoinkin.
3.4.2017
Hyvinvointipalvelumuistutus

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
3.4.2017
Sotesta piisasi puhetta

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) teki tunnin mittaisen visiitin Ylämyllylle lauantai-aamuna. Kuntosali Energyn edustalla järjestetyssä Keskustan vaalitilaisuudessa joensuulaisvaikuttaja tapasi liperiläisiä ja pääsi keskustelemaan niin soteuudistuksesta kuin digitalisaatiostakin.
1.4.2017
Ylämyllyn varuskunta-alueelle palannut

– Sotilashan minä olin, ylämyllyläinen Antti Multala tuumaa. Pienestä pojasta pitäen Savossa syntynyt Multala ei sotilasurasta haaveillut. Päätti vain nuorena miehenä katsoa armeija-kortin loppuun asti.
1.4.2017
Puunkappaleet rikkoivat traktorin tuulilasin
Puutavara-autosta lensi puunkappaleita torstaina iltapäivällä kello 14:n aikaan Liperintiellä. Puunkappaleet rikkoivat traktorin tuulilasin. Puutavara-auto oli ollut ilman kuormaa, ja sen perävaunun pystytolpat olivat olleet punaiset. Tapahtuneeseen liittyvät havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille: sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320.
31.3.2017
Auto hylättiin Patteristontielle
Pelastuslaitos sai varhain tänä aamuna hälytyksen, jonkan mukaan Patteristontiellä Ylämyllyllä on sattunut liikenneonnettomuus. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle havaittiin, että maastoajoneuvolla on törmätty johonkin: menopelin keula oli painunut kasaan ja autosta tippui jäähdytysnestettä. Todennäköisesti ajoneuvo oli hyytynyt törmäyksen seurauksena ja sen kuljettaja poistunut vähin äänin tapahtumapaikalta.
30.3.2017
Pirskanen korvasi Rehulan

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei päässyt osallistumaan Ylämyllyllä keskiviikkoiltana järjestettyyn vaalitilaisuuteen. Rehulan sijaan tapahtumassa piti puhetta Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen, jolla ei tosin Keskustan – sen paremmin kuin minkään muunkaan puolueen – jäsenkirjaa ole.
29.3.2017
Enemmistö jaetun johtajuuden kannalla

Liperin kunnanvaltuusto päätti maanantai-iltaisessa kokouksessaan, että hyvinvointipalveluja johtaa jatkossa kolme eri ihmistä. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.
28.3.2017
Erikoisjuristi muutti yritystaloon

Ylämyllyn yritystalolla ahertaa nykyään myös lakimies. Joensuulaisen Olli Turpeisen työnsarkaan lukeutuvat erinäiset lainopilliset palvelut perunkirjoitusten tekemisestä testamenttien ja kauppakirjojen laatimiseen. Koulutukseltaan Turpeinen on hallintotieteiden maisteri ja erikoisjuristi.
28.3.2017
Kolmion takaa auton eteen Ylämyllyllä
Liperintien ja Kuopiontien risteyksessä sattui kahden henkilöauton kolari eilen iltapäivällä puoli viiden aikaan. 59-vuotias liperiläismies oli kääntymässä Kuopiontielle lähteäkseen ajamaan Kuopion suuntaan. Tuolloin hän törmäsi Kuopiontietä Joensuun suuntaan ajaneen 47-vuotiaan joensuulaisnaisen kuljettamaan henkilöautoon.
27.3.2017
Hyvinvointijohtajuus jaettiin kolmeen osaan
Liperin kunnanvaltuusto päätti tämäniltaisessa kokouksessaan, että hyvinvointipalveluja johtaa jatkossa kolme eri ihmistä. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
26.3.2017
Olipa kerran pöllö

Metsästä runoillaan, loruillaan ja satuillaan Liperin pääkirjastossa. Pienet, alle kouluikäiset lapset eläytyvät sanataideohjaaja Minna Tahvanaisen tarinointiin: esittävät vinkuraa patsasta ja matkivat nakertajan pitämää ääntä. – Kukas metsässä asuu, Tahvanainen kysäisee.
23.3.2017
Tuumattavana tavoitteet

Tiikerin tavoitepaja on rantautunut Liperin kouluun. Opinahjossa visiteeraava, turkulaista Nuorisopalvelu Balanssia edustava Janne Kaleva kehottaa kasiluokkalaisia pohtimaan omia vahvuuksiaan ja tavoitteitaan. Jokainenhan on hyvä jossakin – tai aika monessakin asiassa.
23.3.2017
Kesäaikaan siirrytään sunnuntaina

Aikarautoja ruuvataan tunti lähemmäs kesää tulevana sunnuntaina. Virallisesti kesäaikaan siirrytään kello kolmelta aamuyöllä, jolloin kellon viisarit siirretään osoittamaan aamuneljää. Kesäaika on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1981 alkaen. Järjestelyn tarkoituksena on saada aamuinen valo vastaamaan paremmin valveillaolotunteja sekä työskentelyaikoja kouluissa ja työpaikoilla.
20.3.2017
Pyöräilemään kun pääsisi

Lumen ja jään alta esiin puskeva asvaltti tietää hyvää motoristeille. Kesäkelit ja moottoripyöräilykausi lähestyvät vääjäämättä, päivä kerrallaan. – Vappuna pääsee yleensä viimeistään ajamaan, Mikko Paksuniemi tietää.
18.3.2017
Oppitunti kasvihuoneessa

Kirkkaasti valaistussa kasvihuoneessa vihertää salaatti poikineen. Joukkoon mahtuu pienenpieniä taimia ja päälle satagrammaisiksi kasvaneita yksilöitä – ja kaikenkokoisia terveyspommeja siltä ja väliltä. Vaikka eihän kasvamassa olevien salaattien runsas määrä mikään ihme ole: Välikankaan teollisuusalueella sijaitsevissa Viherkasteen kasvihuoneissa tuotetaan vuodessa 5–6 miljoonaa salaattia.
15.3.2017
Jää vaihtui nurmeksi Paloaukealla

Ulkojäällä ei voi enää tänä talvena jääkiekkoa pelata ja taitoluistelukuvioita hioa. Liperin kunta tiedotti maanantaina lopettavansa Liperin kirkonkylän, Ylämyllyn ja Viinijärven luistelukenttien huollon keväiseksi kääntyneiden sääolosuhteiden vuoksi.
15.3.2017
Liperiläinen risteyskolarissa Outokummussa
Liperiläinen 23-vuotias mies oli osallisena risteyskolarissa Outokummussa eilen tiistaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui Karjalankadun ja Teollisuuskadun risteyksessä.
3.3.2017
Maksutonta varhaiskasvatusta viisivuotiaille

Viiden vanhat liperiläislapset saavat jatkossa nauttia maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Hyvinvointilautakunta päätti asiasta torstaisessa kokouksessaan. Kysymys on kokeilusta, joka alkaa elokuun alussa ja jatkuu vuoden 2018 toukokuun loppuun saakka.
2.3.2017
Vaikka umpihankeen

”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”, runoili aikoinaan Aaro Hellaakoski. Lumikenkien päällä liikkuvat Maija Sutinen, Tiina Nevalainen ja Tomi Strandman allekirjoittavat aatoksen – ulkoilun iloa ei ainakaan vähennä se, että voi mennä juuri sinne minne nenä näyttää.
1.3.2017
Synttärit soikoon!

Suomen synttäreiden kunniaksi lauletaan, leikitään ja viihdytetään lapsia – ainakin, jos kyseessä on Liperin Laulupelimannien järjestämä musiikkituokio. Viime viikon torstaina musikantit esiintyivät Ylämyllyn yritystalolla ja tänään Viinijärven kirjastolla. Huomenna torstaina esityksestä pääsee nauttimaan Liperin kirkonkylän kirjastolla, ensi viikon lauantaina Laulupelimannit valloittavat Ylämyllyn Monitoimitalon.
28.2.2017
Ojaanajo Liperissä
Henkilöautoilija ajoi ojaan Sulkamantiellä Liperissä tänään aamupäivällä. Tilannenopeus oli hiljainen, eikä ajoneuvo vaurioitunut kolarissa. Ensihoitajat tarkastivat kuljettajan tilan. Onnettomuuspaikalla keli oli huono lumisateesta johtuen.
27.2.2017
Turvallisuusasioista teeleipiin

Luokan lattiaan on merkitty oranssilla teipillä reitti, jonka varrelle mahtuu muutama mutka ja pari terävämpää käännöstä. Oppilaiden tehtävänä on tallustaa teippitietä pitkin niin ripeästi kuin mahdollista – ensin muuten vain, sitten kännykkä kädessä, tekstiviestiä naputtaen. Sekuntikello kertoo, kuinka kauan kullakin taipaleella taivalletaan. Miinuslaskun avulla selviää, mitenkä pitkän tovin puhelimen räpeltäminen matkantekoa viivästyttää.
21.2.2017
Voimaa kasviksista ja vähän muustakin

Lounasruoan nauttiminenkin on oppimistilanne, jos sen tekee koulussa. Uudet, alkuvuodesta julkaistut kouluruokasuositukset korostavat kouluruokailun yhteisöllisyyttä, oppilaiden osallisuutta, aikuisten antamaa roolimallia sekä terveellistä ja kestävän kehityksen mukaista kouluruokaa. Ruokailuun pitäisi varata riittävästi aikaa, jotta ruokailutilanne olisi rauhallinen ja viihtyisä.
21.2.2017
Harrastaa voi vaikka stressiksi asti

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

