Enemmistö jaetun johtajuuden kannalla
Liperin kunnanvaltuusto päätti maanantai-iltaisessa kokouksessaan, että hyvinvointipalveluja johtaa jatkossa kolme eri ihmistä. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.
Käytännössä johtajuus jaetaan siten, että Riitta Lappalainen toimii hyvinvointikoordinaattori-rehtorina, Sirkka Korhonen hyvinvointivastaava-varhaiskasvatuksen johtajana ja Raimo Piiroinen vapaa-aikasihteerinä. Tehtävät ovat määräaikaisia: hyvinvointipalveluiden uusi organisaatio otetaan käyttöön elokuun ensimmäisenä päivänä ja sen mukaan eletään vuoden 2019 loppuun asti. Peruste määräaikaisuudelle piilee vuonna 2019 voimaan tulevassa maakuntauudistuksessa, jonka vaikutuksia kuntapalveluihin on vaikea ennakoida.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.